Richard Straussin Daphne-oopperan partituuri painaa parisen kiloa. Se tuli postissa Susanna Mälkin Pariisin-kotiin jo puolitoista vuotta sitten. Hän osaa sen läpikotaisin – painotukset, tauot, herkkyyden ja toisaalta voiman. Kirja on kovakantinen ja hieno.

”Olen pikkuisen nuottifriikki. Rakennan partituureista mielelläni itselleni kirjastoa”, Susanna Mälkki kertoo.

Daphne esitetään ensimmäistä kertaa Suomessa Musiikkitalossa 17. elokuuta. Maailmallakin harvinaisen oopperan nimiroolin laulaa sopraano Soile Isokoski.

Susanna Mälkki on harvinaisuus itsekin: huippunaiskapellimestareita on maailmassa vain kourallinen. Mälkki on vieraillut ensimmäisenä naisena esimerkiksi Milanon La Scala -oopperassa – mitä olisi vielä kymmenen vuotta sitten pidetty mahdottomana. Hän on saanut monen merkittävän orkesterin konserttiarvioinneissa kiitosta johtamisen tarkkuudesta, energisyydestä ja siitä, että tuo uutta elämää koluttuihinkin teoksiin.

Teoksen yksityiskohtien hiominen mahdollisimman täydellisiksi on Mälkille kunniakysymys. Hän uskoo, että yleisö aistii musiikin viimeistelyn tai viimeistelemättömyyden. Vähänkin oikaisemalla esitetty teos on kuin vaate, jonka saumat repsottavat.

”Olen kai vaativan kapellimestarin maineessa. Olen saanut tehdä töitä todella hyvien orkesterien kanssa. Oma vaatimustasoni on silloin sama kuin heilläkin. Jos tiedän, miten teosta voi vielä hioa, miksen sitä tekisi.”

Mälkki on ollut myös nykymusiikkiorkesteri Ensemble Intercontemporainin musiikillinen johtaja ja Lissabonin Gulbenkian-säätiön sinfoniaorkesterin päävierailija ja vieraileva kapellimestari.

Ensimmäiset nuotit, jotka Itä-Helsingissä kasvanut Susanna Mälkki muutti musiikiksi, hän soitti viululla. Soitin oli valittu kahden isoveljen esimerkkiä seuraten. Kahdeksanvuotiaana soitin vaihtui selloon.

”Olin nähnyt oppilasmatineassa kaksi tyttöä, jotka soittivat selloa. Ihastuin sen ääneen ja siihen, miltä sellon soittaminen näytti. Se tuntui omalta. Monet ammattilaiset sanovat, että oman soittimen löytäminen on sattumaa, puoliksi intuitiota.”

Soittimen vaihto kannatti: Mälkistä kasvoi taitava sellisti. Nuori nainen opiskeli Sibelius-Akatemiassa, Edsbergin musiikki-instituutissa Ruotsissa ja Royal Academy of Musicissa Lontoossa.

Turun sellokilpailun jaettu ykkössija vuonna 1994 toi näkyvyyttä sellistilupauksena ja poiki esiintymisiä orkesterisolistina.

”En haaveillut solistinurasta, halusin vain oppia soittamaan hyvin.”

Vuosi 1995 oli käänteentekevä. Susanna Mälkki suoritti sellodiplomin Sibelius-Akatemiassa, oli finalistina Scheveningenin kansainvälisessä sellokilpailussa sekä pääsi Sibelius-Akatemian kapellimestariluokalle ja Göteborgin sinfoniaorkesterin soolosellistiksi. Hän päätti aloittaa opinnot mutta ottaa myös vastaan Göteborgin viran osa-aikaisena.

”Pyrin kapellimestariluokalle vähän sillä mielellä, että katsotaan. Seuraavat vuodet olivat hurjia, kun kuljin kahden maan ja maailman välillä. Kolmantena vuonna pidin vapaata opinnoista ja keskityin soittamiseen. Sen aikana tajusin, että minun täytyisi kokeilla kapellimestarin työtä, vaikka siitä pitäisi maksaa kova hinta.”

Virka hyvässä orkesterissa olisi taannut Mälkille turvatun tulevaisuuden. Kapellimestariopintojen varaan heittäytyminen taas saattoi olla ammatillinen itsemurha.

Orkesterinjohtajan työ alkoi kiinnostaa Susanna Mälkkiä jo nuorena, ensimmäisistä orkesterikokemuksista lähtien.

Hän mietti, miten itse johtaisi soitettavat kappaleet. Ajatus pulpahteli hänen mieleensä vähän väliä, mutta hän työnsi sen taka-alalle. Naiskapellimestarille ei ollut edes esikuvia.

”Muistan hyvin, kun Akatemialla supistiin, että Sakari Oramo on päässyt kapellimestariluokalle. Ajattelin, että kyllä minäkin voisin päästä. Olen kuitenkin onnellinen, etten sanonut sitä ääneen. Luulen, että olen aina tiennyt kutsumukseni, vaikka työnsin sen pitkään pois mielestä.”

Edsbergin musiikki-instituutissa Mälkki uskaltautui osallistumaan vierailevan Esa-Pekka Salosen kapellimestarikurssille.

”Olimme vasta-alkajia ja Salonen yksi parhaista. Ajatus tahtipuikon heiluttamisesta hänen edessään nolotti.”

Kun Susanna Mälkki sitten viimein seisoi harjoituksissa ensimmäistä kertaa kapellimestarin paikalla, hän tunsi olevansa siellä missä pitääkin.

Naiskapellimestareita ei vielä ollut – eikä heitä kaivattukaan. Kapellimestariksi pyrkivää naista tarkkailtiin eri tavalla kuin miehiä. Susanna Mälkki tajusi myös, miten paljon hänellä olisi opittavaa. Niinpä hän keräsi ensin rohkeutta muutaman vuoden.

Mälkki uskoi kyllä kykyihinsä. Orkesterinjohtajan korokkeelle nousemista pidättivät muut asiat kuin musiikki. Jo opinnot aloittanutta Mälkkiä muistutettiin jatkuvasti, miten mahdotonta hänen olisi naisena onnistua kapellimestarina. Göteborgissa orkesterin hallintoesimies sanoi suoraan, että Mälkki oli lahjakas, mutta oli ikävää, ettei hänestä koskaan tulisi mitään.

Vahva halu ilmaista itseä musiikillisesti vei kuitenkin voiton. Kun päätös kapellimestariksi tulemisesta oli syntynyt, kaikki muu oli vähemmän tärkeää.

”Välillä pahoitin mieleni. Idealismi tai kutsumus sai jatkamaan. Taiteessa se mitä tehdään, tärkeämpää kuin tekijä. En pidä siitä, miltä musiikkibisnes nykyään näyttää. Itse työskentelisin mieluiten näkymättömissä, mutta eihän se ole mahdollista.”

Kapellimestariopintoihin satsaaminen kannatti. Se tuli selväksi viimeistään vuonna 1999, kun Mälkki johti Thomas Adèsin Powder Her Face -oopperan Pohjoismaiden kantaesityksen. Kiitelty esitys poiki konsertteja ja sopimuksen musiikkialan agentuurin kanssa.

Vuonna 2000 Mälkki valmistui kapellimestariksi Sibelius-Akatemiasta. Pari vuotta myöhemmin hän aloitteli jo ensimmäistä sinfoniaorkesterin musiikillisen johtajan pestiään ulkomailla.

Ulkomuodolla markkinoiminen ja kapellimestarilta odotettu poseeraaminen saivat Mälkin aluksi kapinoimaan ja pukeutumaan tarkoituksella epänaisellisesti, jotta huomio kiinnittyisi ulkonäön sijasta musiikkiin.

”Se kannatti. Olen vieläkin sitä mieltä, että kapellimestarin tulee olla neutraali. Narsismi voi olla kohtalokasta, koska ammatti sinänsä on niin näkyvä.”

Susanna Mälkki ei voisi kuvitellakaan johtavansa orkesteria näyttöpäätteelle ladatuista nuoteista. Paperia sen olla pitää – sellaista joka tuntuu laadukkaalta sormissa.

Orkesterit vuokraavat usein nuottinsa, sillä kaikkia partituureja ei edes saa kaupasta. Susanna Mälkki ostaa kuitenkin aina johtamiensa teosten partituurin itselleen, vaikka se voi tulla kalliiksi.

”Nuotteihin tekemäni merkinnät ovat henkilökohtaisia. Niissä on teoksen analyysi. Olisi suuri työ tehdä kaikki uudelleen, joten haluan pitää partituurin voidakseni jatkaa seuraavalla kerralla siitä, mihin jäin.”

Susanna Mälkki johtaa lähes kaikkea paitsi barokkimusiikkia. Hänen nimensä liitetään Richard Straussin lisäksi usein myös nykymusiikkiin. Molemmat ovatkin hänelle hyvin mieluisia.

”Nykymusiikkimaineeni johtuu varmaankin siitä, että monet kapellimestarit eivät johda nykymusiikkia lainkaan. Siksi niitä, jotka tekevät sitä, pidetään helposti asiantuntijoina. Straussin musiikki taas on niin hyvin kirjoitettua, että sitä on ilo johtaa, soittaa ja laulaa.”

1900-luvun alun orkesterimusiikkia pidetään jokaisen kapellimestarin unelmamusiikkina. Siksi Straussin johtamisesta saadut kehut tuntuvat erityisen hyviltä.

”Se on imartelevaa, koska se on kantaohjelmistoa. Tällaisissa teoksissa ei ole helppoa tehdä henkilökohtaista tulkintaa. Kun siinä onnistuu, se tuntuu hyvältä.”

Läpimurto kapellimestarina tapahtui oopperan parissa.

”Ooppera on kuin musiikkiteatteria. Tekstin ja musiikin suhde, teatterinomaisuus, roolit ja toiminta viehättävät minua. Kun orkesterin lisäksi johdettavana on kuoro, musiikkiin saa tuplasti lisää tehoja.”

Tehokkuus on myös hyvän kapellimestarin ominaisuus. Päätöksiä on tehtävä ja uudet teokset ja orkesterit otettava haltuun nopeasti. Mälkki sanoo siviiliminänsä olevan työminää pehmeämpi. Hän luonnehtii itseään optimistiseksi ja kertoo olevansa vähemmän ankara itselleen kuin nuorempana.

”Olen nyt ihan eri ihminen kuin kaksikymmentä vuotta sitten”, Susanna Mälkki sanoo.

Kansainvälisen työnsä vuoksi Mälkki on usein matkoilla ja asuu hotelleissa. Vastapainoksi hän ei kotona Pariisissa elä yhtä kurinalaisesti, vaan jättää itselleen ohjelmoimatonta aikaa lepoa, ystävien tapaamista ja asioiden sulattelua varten.

”Näen kollegoita, jotka ovat jatkuvasti väsyneitä. Se ei ole hyväksi heille eikä muille. Sen verran täytyy saada levätä, että on taas kivaa tehdä töitä.”

Susanna Mälkki muistelee kapellimestari Paavo Berglundin sanoneen, että nuoret kapellimestarit ovat onnekkaita, kun eivät vielä tiedä, mihin ryhtyvät.

Diplomityössään Mälkki johti Thomas Adèsin oopperan, joka on hyvin haastava teos. Kun hän tarttui jälleen Adèsin musiikkiin, hän ihmetteli, miten on voinut selvitä siitä jo uransa alussa.

”Se oli kyllä pähkähullua. Nuorena ja tietämättömänä sitä vain sukeltaa eikä tajua pelätä, ennen kuin on jo syvällä. Mutta kaikesta on selvitty. Olen kyllä tehnyt kovasti töitäkin, ei tämä pelkällä tuurilla suju.”

Suurimmat haasteet kapellimestarin ammatissa liittyvät kuitenkin ihmisten väliseen vuorovaikutukseen. Ihmisten edessä oleminen ei ole aina helppoa. Toisiin voi myös joutua pettymään.

”Kapellimestari on keulakuva, mutta saattaa yhtä lailla olla sylkykuppi. Näissä piireissä pyörii myös kaikenlaisia pelureita. Kaikkiin ei voi luottaa, sen oppii viimeistään erehdysten kautta.”

Matkalaukkuelämä ja intensiivinen työnteko tekevät kapellimestarin ammatista haasteellisen läheisten ystävyyssuhteiden ylläpitämiselle. Susanna Mälkki ei nauti matkustelusta, mutta ei kärsikään siitä. Hänellä on ystäviä ympäri maailmaa ja rakkaat ihmiset ovat aina puhelinsoiton päässä.

”Joskus on jopa helpompaa, että työ on niin erillään arjesta. Kun olen töissä, olen todellakin vain töissä. Urheilijoillakin on lepo- ja kilpailukausia. Meillä kausi vain vaihtuu tiheämmin.”

Voimaa Mälkki ammentaa perheeltään ja ystäviltään. Myös keskustelut suomalaiskollegoiden kanssa ovat arvokkaita.

”Olen onnellinen, että suomalaiskapellimestarien välillä vallitsee reilu ilmapiiri, voimme vaihtaa ajatuksia ja verrata kokemuksia. Tämä ammatti kun on niin kummallinen ja joskus yksinäinenkin.”

Susanna Mälkille yksityisyys on tärkeää. Hän muistuttaa, että ihminen on aina enemmän kuin työnsä, mutta torppaa ystävällisesti henkilökohtaiset kysymykset.

”Kaikissa esimiesasemissa on yksinäisiä hetkiä. En ole kuitenkaan tietoisesti uhrannut työlleni mitään. Elämä on edennyt luontevasti. Ehkä olen kulkenut jotakin sellaista kohti, mitä en ole edes tunnistanut, vaistonnut vain. Minun oli välttämätöntä saada kulkea tällä lailla.”

Juttu on julkaistu Eevan Urapolku-sarjassa numerossa 08/2013.

Susanna Mälkki on toiminut Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestarina vuodesta 2016.