Kapellimestari Jukka-Pekka Sarasteen soitonopettaja oli tiukka ja kovakourainenkin: ”Isääni huolestuttivat ankarat metodit, mutta minulle ne sopivat”
Kapellimestari Jukka-Pekka Saraste omaksui johtajan asenteen nuorena, kun puolusti omistautumistaan musiikille. Tässä jutussa hän kertoo elämänsä rooleísta.
Oppilas | Omaa paikkaa piti oppia puolustamaan
”Vietin lapsuuteni Oulussa ja Lahdessa ja aloitin musiikkiopinnot viisivuotiaana. Kipinä musiikkiin oli syttynyt jo aiemmin, kun kanttori-urkurina työskentelevä isoisäni Väinö Ruoranen huomasi, että minulla on absoluuttinen sävelkorva. Kotiin hankittiin saman tien piano, mutta vaihdoin instrumentin pian vähän vastentahtoisesti viuluun.
Ihailin ensimmäistä viuluopettajaani Heimo Haittoa, mutta vihasin sitä kitinää, mitä sain alkuun aikaiseksi. Haitto ei ollut pedagogi, mutta hänen osaamisensa muusikkona oli ihan poikkeuksellista Suomessa. Ei hän täällä pitkään viihtynytkään.
Olin kaiketi kahdeksanvuotias, kun opettajakseni tuli vanhan koulukunnan Naum Levin. Hän oli tiukka, ankara ja ajoittain kovakourainenkin.
Isäni Kauko Saraste oli sodan käynyt lestadiolaistaustainen suomen kielen lehtori, joka haki uusia näkökulmia vapaasta kasvatuksesta. Opettajani ankarat metodit huolestuttivat häntä. Levinin ehdottomuus kuitenkin sopi yhteen periksiantamattoman luonteeni kanssa, ja pysyin hänen oppilaanaan 11 vuotta.
Viimeisellä soittotunnillani ilmoitin Levinille, etten usko hänen kaikkiin opetuksiinsa ollenkaan. Hän vähän hätkähti ja sanoi sitten, että eiköhän mennä kahville.
Tuntui jo varhain tärkeältä olla tekemisissä tällaisen tiukan koulun kanssa. Siinä kehittyi myös oma resistenssi. Opin kyseenalaistamaan.
”Vastasin valittajille, että kuulkaa jätkät, te ette selvästikään tajua musiikin opiskelusta yhtään mitään.”
Lahden lyseo oli vielä tuolloin poikakoulu. Siellä jouduin puolustamaan oikeuksiani. Minullahan oli tavallaan toinen koulutus menossa, ja tarvitsin siihen aikaa ja rauhaa. Lisäksi tein keikkoja Lahden kaupunginorkesterissa. Joskus tarvitsin niiden vuoksi vapaata koulusta, ja siitä seurasi tiukkojakin väittelyitä luokkatovereiden kanssa.
Vastasin valittajille, että kuulkaa jätkät, te ette selvästikään tajua musiikin opiskelusta yhtään mitään.
Kun sitten vielä opettajakin meni näiden äänekkäiden protestoijien puolelle, sanoin että hänen tasoiseltaan ihmiseltä voisi odottaa edes vähän ymmärrystä.
Ehkä johtajan ominaisuuksia tarvittiin jo tuolloin. Oli tarve säilyttää oma paikkansa ja koskemattomuutensa.
Myöhemmin Sibelius-Akatemiassa orkesterin johtamisen opetus oli ennen kaikkea toverillista ja kollegiaalista. Meitä oppilaita oli omalla luokallani ainoastaan neljä – Esa-Pekka Salonen, Osmo Vänskä ja osa-aikaisesti Esko Linnavalli – ja suhteet toisiimme sekä opettajaamme Jorma Panulaan kehittyivät henkilökohtaisiksi ja veljellisiksi.
Kaikki eivät kuitenkaan pääse koskaan yli opettajiensa tai vanhempiensa vaatimuksista, ja herkempi psyyke ei välttämättä kestä sitä painetta. Kaikki alalla tuntevat muusikoita, jotka sairastuvat mieleltään.
Joillakin pianisteilla on vieläkin äidit mukana kiertueilla, tai muusikkovanhemmat, jotka sitten konsertin jälkeen läksyttävät aikuista lastaan sormi pystyssä.
On melkein traumaattista vain katsellakin sitä: oman alansa huippuja kuuntelemassa vanhempiensa saarnoja pää painuksissa.”
Kosmopoliitti | Maailma on aina avoinna
”Oma koulu- ja opiskeluaikani oli erittäin poliittista. Lähinnä oli painetta olla vasemmistolainen ja valita joko kiinalainen tai neuvostoliittolainen kommunismi. En halunnut valita kumpaakaan, en myöskään kokoomuslaisuutta.
Yhden kaverin kanssa katkesivat välit, kun hän alkoi tivata, miten soitetaan Beethovenin sinfoniaa, jos tiedetään, että yleisössä on työläisiä, jotka ovat tehneet koko päivän raskasta työtä. Hän ei hyväksynyt vastausta, että yleisö ei muuta sinfoniaa miksikään.
Päädyin olemaan aika lailla epäpoliittinen, ja olen sitä edelleenkin.
On hyvä, että meillä on tarkat normit esimerkiksi suhteessa ilmastonmuutokseen, tasa-arvoon ja inkluusioon. Maapallon hengissä pitämiseen ja populaatioiden selviytymiseen täytyy etsiä aktiivisia ratkaisuja.
Ehdottomista tavoitteista tulee kuitenkin helposti uskonto, jonka dogmeista ei saa poiketa. Sen sijaan, että avoimesti esittäisimme asioista erilaisia näkemyksiä, dogmaattisuus alkaa vähitellen kahlita ajattelua ja rajoittaa taiteellistakin ilmaisua.
”Olen tottunut muuttamaan maasta toiseen ja voisin asua muuallakin, jos esimerkiksi Suomessa ilmapiiri alkaisi ahdistaa.”
Koska klassisen musiikin ja taiteen kompleksisuutta voi olla vaikeaa selittää massoille, se luo ikävä kyllä hyvää maaperää populismille, joka väittää korkeakulttuuria turhaksi.
Historiassa taide on kuitenkin koettu niin tärkeäksi, että sitä on aina haluttu jollain tavalla tukea. Lisäksi Suomen historiassa ne aikakaudet, joissa on suuntauduttu ulospäin, ovat olleet niitä, joissa kehitys on mennyt eteenpäin.
Jos suomalaiset eivät ole kiinnostuneita muista kulttuureista, aika äkkiä yksipuolistuu ja väljähtyy tämä meidänkin elämämme.
Olen tottunut muuttamaan maasta toiseen ja voisin asua muuallakin, jos esimerkiksi Suomessa ilmapiiri alkaisi ahdistaa.
Olen asunut tai viettänyt paljon aikaa esimerkiksi Zürichissä, Lausannessa, Oslossa, Lontoossa, Kölnissä ja Torontossa. Kapellimestareille monipaikkaisuus on keskeinen osa elämää. Ei enää ajattele, että olisin sitoutunut vahvasti tiettyyn paikkaan.”
Riskinottaja | Konfliktit ovat joskus hyväksi
”Torontossa 1990-luvulla julkisuudesta tuli jonkinasteinen ongelma. Menin sinne perinteisen maestron, saksalaisen Günther Herbigin tilalle. Kun pitkätukkainen kundi pisti homman uusiksi, ilmiöstä oltiin kiinnostuneita henkilökulttia lähentelevillä tavoilla.
Oli hyvä, että konsertit myytiin loppuun, mutta katsomoon alkoi ilmaantua aika voimakkaasti, joskus suorastaan eroottisesti eläytyviä naisia. Markkinointiosasto oli innoissaan, minä en.
Kapellimestarin tehtävä ei ole esittää mitään, vaan tuoda esiin teosten monipuolisuus. Motivaationi ja voimani omaan tulkintaan tulee sävellyksistä. Mielenkiintoisia ovat säveltäjät ja se, miten heidän elämänsä ilmenee musiikissa. Beethoven, Mahler, Bruckner, vieläpä Sibeliuskin – kaikki ovat olleet myös kiinnostavia persoonallisuuksia.
”Ajattelen, että välillä on hyvä ottaa riskejä, ja joskus voi tulla vähän konfliktiakin.”
Haastaviin tilanteisiin meneminen on tämänhetkisellä kokemuksella tietenkin paljon helpompaa kuin nuorena. Myös orkesterit ovat muuttuneet yhteistyöhaluisemmiksi. Kilpailu orkesteripaikoista on nykyään niin kovaa, että muusikot arvostavat nuoriakin kapellimestareita.
Yksilön ja yhteisön vuorovaikutusta joudutaan miettimään orkestereissa aika paljon. Ajattelen, että välillä on hyvä ottaa riskejä, ja joskus voi tulla vähän konfliktiakin. Ylikorostunut sulautuvuus ei ole soinninkaan kannalta kauhean kiinnostavaa, saati palkitsevaa soittajille.”
Johtaja | Tärkeintä on saada ihmiset mukaan
”Motivaationi ryhtyä muusikoksi ja myöhemmin kapellimestariksi tuli halusta tehdä asioita paremmin kuin toiset. Johtoajatukseni on: selvitä itsellesi, mikä on se asia, jossa voisit olla tärkeä ja ehkä parempi kuin muut.
Tätä ajatusta yritän välittää Lead-nimellä kulkevilla, kansainvälisillä kapellimestarikursseilla Fiskarsissa. Olen vetänyt niitä nyt viiden vuoden ajan.
Nuori kapellimestari voi erottautua ohjelmistolla, jonka hän tuntee itselleen läheisimmäksi tai vahvimmaksi. On kuitenkin hyväksyttävä sekin, että vaikka olisi halunnut olla suuri Brahms-kapellimestari, ei välttämättä tule sellaiseksi.
Vaikka nuoret ihmiset usein toivovat, että me kokeneemmat keksisimme heille päämääriä ja kertoisimme, miten niihin päästään, urat ovat yksilöllisiä ja profiloituminen jokaisen omista vahvuuksista kiinni.
Vaimoni Sarah Osa on Lead-festivaalin toiminnanjohtaja. Minä voin antaa musiikillisia neuvoja, Sarah taas osaa kertoa musiikkibisneksestä ja kitkeä siihen liittyviä harhaluuloja.
”Ei pidä suuttua, vaikka suututtaisi. Itsehillintää on pitänyt opetella kantapään kautta.”
Lead-kurssien myötä olen kiinnostunut mentoroinnista eli siitä, miten lahjakkaat ihmiset saisivat enemmän irti itsestään ja pärjäisivät ammatissaan.
On myös tärkeää kehittää vahvuuksiaan vailla harhakäsityksiä taidoistaan. Nykymaailma asettaa vääristyneitä tavoitteita ja ruokkii virheellisiä uskomuksia julkisuuden ehdoilla.
Olen itsekin somessa, mutta etenkin nuoret ihmiset se maailma saa helposti sekaisin. Siellä synnytetään lyhytaikaisia ilmiöitä, joilla markkinoidaan vaikkapa omaa musiikillista osaamista, vaikka se olisi kuinka kapeaa.
Organisaatioissa on nykyään kova tarve kuulla johtajuudesta, koska siitä tuntuu tulleen monelle ongelma. Käyn silloin tällöin puhumassa aiheesta.
Mielestäni johtamisessa on kaikessa yksinkertaisuudessaan kyse siitä, että pyritään ohjaamaan organisaatiota haluttuun suuntaan niin, että siihen kuuluvat ihmiset kokevat sen mielekkääksi ja motivoivaksi.
Esimerkiksi ylikapellimestarin kannattaa nähdä vaivaa tutustuakseen muusikoihin eikä esittää nenä pystyssä mitään maestroa. Muusikoita on kohdeltava sellaisina kuin he ovat: sivistyneinä, korkeasti koulutettuina, tiedonhaluisina ihmisinä ja taiteilijoina, joilla on yksilölliset arvonsa.
Auktoriteetti syntyy osaamisesta. Lisäksi on kyettävä olemaan vakuuttava ja esittämään itselle tärkeät asiat niin, että ihmiset lähtevät mukaan. Eikä pidä suuttua, vaikka suututtaisi. Itsehillintää on pitänyt opetella kantapään kautta.”
Isä | Perhettä ei voi kohdella kuin orkesteria
”Puhun orkesterityössä mahdollisimman vähän. Minulla taitaa olla maine, että en puhu paljon mitään. Sillä, mitä sanon, täytyy todella olla merkitystä lopputulokselle.
Kapellimestarin on kyettävä johdattelemaan muusikot nuottien ulkopuolisiin sfääreihin, jotka ovat musiikissa olennaisia. Se tapahtuu parhaiten konkretian kautta, antamalla selkeitä ohjeita. Loppu syntyy orkesterin ja kapellimestarin välisestä suggestiosta, jota on lähes mahdoton selittää. Se on eräänlaista telepatiaa.
Kotona roolin täytyy tietenkin olla toisenlainen.
Minulla on viisi lasta ja olen toisessa avioliitossani. Vanhimmat lapset ovat ja aikuisia ja työelämässä. Kuopus täyttää kohta kahdeksan ja ihmetteli juuri kovasti, kun hänen kaverinsa ei tiennyt mitään Mahlerista.
”Neljäs lapseni opiskelee Sibelius-Akatemiassa viulunsoittoa. Toivon, että hän pystyy ottamaan musiikista sen mitä voi.”
Kaikki lapset ovat harrastaneet musiikkia, mutta vielä toistaiseksi siitä ei ole tullut kenenkään ammatti. Neljäs lapseni tosin opiskelee Sibelius-Akatemiassa viulunsoittoa. Toivon, että kaikki menee hyvin ja hän pystyy ottamaan musiikista sen mitä voi.
Oslossa syntyneellä vaimollani on balettitanssijatausta, ja hän on toiminut kulttuurialan hallintotehtävissä muun muassa Yhdysvalloissa. Tapasimme vuonna 2012, kun olin viimeistä vuotta Oslon Filharmonisen orkesterin ylikapellimestarina, ja päätimme muuttaa yhdessä Zürichiin.
Työn vastapainoksi yritämme tehdä mahdollisimman paljon muuta. Laitan mielelläni ruokaa, veneilen, pyöräilen, pelaan tennistä ja ulkoilen perheen kanssa.”
Rohkaisija | Osaaminen kehittyy kovissa paikoissa
”Lähes kaikilla tällä alalla on lapsuudessaan kokemus, jolloin on kuullut häkellyttävän hyvän musiikkiesityksen. Sellaisen muistaa usein koko elämänsä. Silloin voi syntyä vertailukohta sille, mitä kannattaa tavoitella.
Minulle sellainen elämys oli Lahdessa vierailleen pianistin, John Ogdonin tulkinta Beethovenin 3. pianokonsertosta.
Ei voi olla kuin iloinen siitä, että Suomen maine musiikillisia lahjakkuuksia tuottavana kulttuurina on edelleen kova. Meillä on nuoria kapellimestareita, jotka toimivat yhtä aikaa monen orkesterin johdossa. Jos pää kestää, mikäs siinä.
Kun ajattelen omia nuoruuden kokemuksiani, joskus hyppäys uudelle osaamisen tasolle tapahtui kohdissa, joissa joutui koville.
”Monelle täällä tuntuu riittävän 80 prosentin suoritus, vaikka kannattaisi pyrkiä hyödyntämään koko kapasiteettinsa.”
Kulttuurin osa-alueet ovat usein yhteydessä toisiinsa. Jos leikataan säännöllisestä orkesteritoiminnasta tai musiikkikoulutuksesta, leikataan samalla huippuosaamisesta.
Huippujen tukeminen on kuitenkin musiikin ja taiteen lisäksi myös urheilussa ja tieteessä ainoa, millä asiat menevät eteenpäin. Ketjun jokaisesta lenkistä tulisi pitää huolta.
Olisi hienoa, jos Suomessa tajuttaisiin, että on hyvä juttu lähteä katselemaan muitakin kulttuureja ja sitä, miten muualla asioita tehdään.
Monelle täällä tuntuu riittävän 80 prosentin suoritus, vaikka kannattaisi yrittää ylittää pelkonsa ja pyrkiä hyödyntämään koko kapasiteettinsa.
Haluan kannustaa nuoria lähtemään rohkeasti maailmalle ja ottamaan vastaan kaiken, mitä sieltä on saatavissa.”
Juttu on julkaistu Eevassa 11/24.
