”Meillä oli lapsena lehmiä, vasikoita, kanoja, sonneja, kalkkunoita, sikoja, kissoja ja hevonen mutta ei koiraa, josta haaveilin.
Marski muutti meille keväällä 2011, kun minut valittiin eduskuntaan. Se erottui kennelin pentueesta heti ja vei sydämeni. Sen suloisempaa ja ihanampaa pentua en ollut ikinä nähnyt. Nimensä akita-rotuinen koira sai marsalkka Mannerheimin mukaan.
Mieheni Kimmo Elomaa matkusti siihen aikaan paljon, joten Marski oli viikonloput kotona Maskussa ja viikot kanssani Helsingissä. Japanilaisturistit kuvasivat sitä usein, koska akita on Japanissa kansallisaarre. Rotu on itsepäinen ja vaativa, ja nallemaisesta ulkomuodostaan huolimatta sitä on käytetty karhunmetsästykseen.
Neljä vuotta myöhemmin meille muutti toinen pitkäkarvainen akita, Sylvi-Tuulikki. Se sai nimensä ihailemieni naisten, presidentinrouva Sylvi Kekkosen, olympiavoittaja Sylvi Saimon ja näyttelijä Sylvi Salosen mukaan. Tuulikki on toinen nimeni.
Marskista ja Sylvistä tuli parhaat kaverit. Ne pitävät painimisesta mutta eivät koskaan riko mitään, vaikka olisivat kahdestaan kotona.
Marski on omapäinen ja viisas. Se aistii heti, jos ihminen voi huonosti. Sylvi-Tuulikki taas suukottaa kaikkia vieraita, mutta sillä on vaikeuksia hyväksyä Marskin lisäksi muita koiria. Sylvi on perso makealle, Marski ei.
Öisin Sylvi tulee viereeni nukkumaan pää tyynyllä kuin ihminen. Joka ilta molemmat menevät Kimmon luo hellään hierontaan. Ne tottelevat Kimmoa paremmin, koska hän antaa makupaloja ja minä vain pussailen.
Koirat ovat meille tasavertaisia perheenjäseniä. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän niitä rakastan.Eläinten osoittama rakkaus on pyyteetöntä. Siihen ei ihminen yllä. Toivon, että saisimme elää kauan yhdessä perheenä.” ●
Haastattelu on julkaistu Eevassa 7/2020. Nettiversiota on muokattu.
