Eräänä aamuna reilu vuosi sitten Riitta Huuhtanen heräsi kummalliseen tunteeseen. Hän näki makuuhuoneensa ja kotinsa, mutta koti näytti siltä kuin se olisi jätetty. Hän ei nähnyt itseään tai miestään missään. Edes Arska-koira ei tassutellut huoneissa.

”Tuntui kuin olisin katsonut kotia sen jälkeen, kun meitä ei enää ole.”

Riitan iäkäs isä oli juuri kuollut. Ehkä näky johtui siitä. Kokemus oli kuitenkin havahduttava, muistutus kuolevaisuudesta. Riitta huomasi ajattelevansa, että elääkö hän elämää, jossa hänellä itsellään ja hänen läheisillään on varmasti hyvä olla.

Vanhan isän kuolemasta huolimatta Riitan asiat olivat päällisin puolin hyvin. Hän oli onnellisesti naimisissa. Perheenjäsenet olivat terveitä. Hänellä oli unelmiensa työpaikka. Miksi alitajunta silti lähetti outoa viestiään?

Riitta Huuhtanen, 57, on aina ollut tavoitteellinen ja kunnianhimoinen.

”Olen halunnut näyttää omaa osaamistani ja todistaa, että selviydyn vaikeistakin paikoista. Sen, minkä otan vastuulleni, teen hyvin. Se taitaa liittyä jo siihen, että olen perheeni esikoinen. Huolehdin nuoremmistani jo varhain.”

Työelämässä hänen mottonsa on ollut, että kaikki on mahdollista. Pitää vain löytää tapa, jolla tavoitteeseen päästään.

Kalevala Korun toimitusjohtajana Riitta Huuhtanen aloitti seitsemän vuotta sitten.

”Olin valmis antamaan työlle paljon, sillä tunsin myös saavani siitä paljon.”

Riitta arvosti tehtävää hienon ja perinteikkään suomalaisyrityksen johdossa. Erityisen tärkeää hänelle oli se, mitä Kalevala Koru edusti. Yritys on naisten perustama, ja hyväntekeväisyys on aina liittynyt vahvasti sen toimintaperiaatteisiin.

Kun Kalevala Koru toissa vuonna täytti 80 vuotta, sitä juhlittiin muun muassa juhlanäyttelyin, joita järjestettiin ympäri Suomen. Riitan johdolla yritys uudistui. Se teki yhteistyötä esimerkiksi Duudsonien ja Michael Monroen kanssa. Vastuullisuutta yritys osoitti rohkaisemalla kampanjoissaan naisia luottamaan omaan ääneensä ja arvostamaan erilaisuutta.

Toimitusjohtaja kantoi vastuun myös yrityksen taloudesta. Se vaati alkuvuosina raskaat yt-neuvottelut. Toinen iso projekti oli vanhan tehdaskiinteistön myyminen Helsingin Pitäjänmäellä ja muutto uusiin, ajanmukaisiin tiloihin. Ne löytyivät Konalasta.

Riitta teki pitkiä työpäiviä.

”Kun työlle antaa kaiken, se myös vie kaiken. Nykyisin meistä jokainen on tavoitettavissa jatkuvasti. Se tuntuu kuormituksessa”, Riitta sanoo.

Isän kuoleman ja aamuisen näyn jälkeen jokin tuntui muuttuvan. Riitta huomasi ajattelevansa entistä enemmän perhettään ja kaikkea sitä, mitä hän olisi voinut läheistensä kanssa tehdä, jos vain aikaa ja voimia olisi ollut enemmän.

Elikö hän sittenkään sellaista elämää kuin toivoi? Riitan puoliso Matti Oksanen on yhdeksän vuotta vaimoaan vanhempi. Hän on jo jättäytynyt pois päivätyöstä, vaikka jatkaakin vielä yrittäjänä. Riitta huomasi, että pariskunnan yhteiset kiinnostuksen kohteet olivat vähenemässä, sillä hän itse ehti ajatella useimmiten vain työtään.

”Koko toimitusjohtajan urani ajan Matti oli tärkein tukijani. Se ei muuttanut sitä, että olimme molemmat pettyneitä, kun en ehtinyt iltaisin kotiin siihen aikaan, kun olin luvannut. En pystynyt antautumaan yhdessäoloon niin kuin näin Matin toivovan.”

Oli myös viisi rakasta ja hauskaa pikkuista eli Matin lastenlapset. Riitta kaipasi lisää aikaa heidänkin kanssaan. Oli ihanaa, kun lapset tulivat yökylään. Riitta olisi ollut valmis ottamaan heidät vastaan paljon useammin kuin se oli mahdollista.

Kun Kalevala Korun kiinteistö oli myyty ja muutto onnistuneesti takana, Riitta tajusi, että hänellä ei ollut toimitusjohtajana kesken mitään suurta projektia. Hän oli kääntänyt yrityksen tuloksen voitolliseksi ja isot muutokset oli tehty.

”Se oli otollinen hetki miettiä omaa elämääni.”

Päätös irtisanoutumisesta ei silti ollut helppo. Itse asiassa työstä luopuminen tuntui paljon vaikeammalta kuin mitä siihen jääminen olisi ollut.

”Totta kai pidin työstäni edelleen. Olin kiintynyt siihen ja kaikkeen, mitä se edusti.”

Riitan päässä pyöri, mitä hän menettää jättäytyessään pois tehtävästä, joka oli avannut hänelle uusia ovia ja jossa hän tunsi saavansa äänensä kuuluville.

Entä mitä hän tekisi tulevaisuudessa? Hänellä ei ollut uutta työpaikkaa. Millaisia valintoja hänen pitäisi tehdä, jottei hän ajautuisi uudelleen tilanteeseen, jossa hän antaisi taas kaiken aikansa työlle?

Kysymyksistä huolimatta Riitta irtisanoutui. Kun se oli tehty, aviomies katsoi häntä pitkään ja sanoi:

”Olen niin onnellinen. Sain sinut takaisin. Olet ollut seitsemän vuotta poissa.”

Riitta on kotoisin Kangasalta, Pirkanmaalta. Perhe asui maatilalla, jota isovanhemmat viljelivät vanhempien käydessä muualla töissä. Sisaruksia Riitalla on kolme.

Kotona Riitta oppi työnteon mallin: jos jotain haluaa, sen eteen on tehtävä töitä. Koulunkäyntiin ja opintoihin kannustettiin.

Lukiolaisena Riitta ihaili äidinkielenopettajaansa niin paljon, että päätti lähteä tämän viitoittamalle tielle opiskelemaan äidinkielenopettajaksi Tampereen yliopistoon.

”Viisitoista senttiä paksu pääsykoekirja äng-äänteestä sai minut kuitenkin epäilemään motiivejani. Vaihdoin urasuunnitelmaa ja hain yliopiston taloudellishallinnolliseen tiedekuntaan.”

Riitasta tuli kauppatieteen maisteri. Hän työskenteli pankissa ja kirjakauppaketjussa.

Riitalla ei ole omia lapsia.

”Päätös biologisesta lapsettomuudestani on tavallaan hyvin harkittu, sillä kohdalleni ei osunut riittävän ajoissa oikeanlaista parisuhdetta”, Riitta sanoo.

Lapsettomuudesta ei kuitenkaan koskaan ehtinyt tulla hänelle ongelmaa, sillä yhteisten ystävien kautta tavatulla Matilla oli kolme lasta.

”Olli, Tomppa ja Emmi olivat toisella kymmenellä, kun aloitimme seurustelun Matin kanssa. Ensimmäisen kerran tapasin lapset, kun Matti kutsui minut kotiinsa syömään rapuja. Vein lapsille tuliaisiksi isot pussilliset irtokarkkeja. Myöhemmin he ovat sanoneet, että se oli ratkaiseva veto.”

Riitta tuli lasten kanssa alusta lähtien hyvin toimeen. Kun pariskunta meni naimisiin, Riitta tiesi, että aviomiehen mukana tulee kokonainen paketti. Hän oli siihen valmis.

”Olen ollut näin onnellinen. Minulle uusperhe on ollut suuri etuoikeus. Lasten kanssa eläminen on ollut kivaa ja samalla valtavan kasvattavaa.”

Riitta kiittää lasten vanhempia siitä, että nämä hoitivat eronsa niin, ettei se heijastunut Riitan ja lasten suhteisiin. He pääsivät rakentamaan välejään puhtaalta pöydältä.

”Olen saanut lapsilta ihanaa palautetta. Kun Emmi oli teini-ikäinen, hän luki lehdestä ilkeän jutun äitipuolista. Tyttö sisuuntui siitä niin, että kirjoitti lehteen äitipuolia puolustavan vastineen. Vastinetta ei koskaan julkaistu, ja Emmi oli siitä vihainen.”

Myöhemmin Emmi Oksasesta tuli toimittaja, joka kirjoittaa usein parisuhteesta ja perhe-elämästä. Eräässä kolumnissaan hän pohti vanhempiensa eroa. Hän päätti jutun kirjoittamalla, että eron jälkeen hän sai hyvän äitipuolen ja näki, miltä toimiva parisuhde näyttää.

Riitalta on pakko kysyä, mikä on toimivan parisuhteen salaisuus?

”Ehkä tärkeintä on ollut se, että olemme voineet olla yksituumaisia ulospäin. Meillä on yhteiset pelisäännöt ja tuemme toisiamme. Viihdymme hyvin yhdessä.”

Irtisanoutumisesta on kulunut muutama kuukausi. Syömme lounasta helsinkiläishotellin talvipuutarhassa. Riitta Huuhtanen on rauhallinen ja varma. Hän kertoo taiteilija Kim Simonssonin Kalevala Korulle vuoden 2017 naistenpäiväksi suunnittelemista riipuksista. Lätäkkötyttö-korun tyttö on juuri hypännyt vesilätäkköön ja ottaa maailman vastaan syli avoinna. Sen rinnakkaiskoru, Sylkevä tyttö, herätti puhetta, jopa pahennusta. Sylkemistä pidettiin huonona käytöksenä, tyttöä paheellisena. Riitta näkee korun viestin toisin.

”Tyttö on rohkea oman tiensä kulkija, joka uskaltaa poiketa odotetusta.”

Toimitusjohtajan paikasta luopuessaan Riitta on miettinyt paljon myös ikää. Hän ei 57-vuotiaana tunne itseään lainkaan vanhaksi. Hän ei irtisanoutunut tehdäkseen tilaa nuoremmille.

Kuten useimmat ikäisensä nykyisin, Riitta Huuhtanen on hyvässä vireessä.

”Seitsemän vuotta saman yrityksen toimitusjohtajana on tänä päivänä pitkä aika. Siinä ehtii antaa yritykselle parhaansa. Uskon, että kaikkien kannalta alkaa silloin olla hyvä saada uutta näkemystä johtoon.”

Entisen toimitusjohtajan ei sen sijaan ole välttämättä helppo löytää uutta, osaamistaan vastaavaa työtä. Ei etenkään, jos hän ei halua takaisin vaativaan oravanpyörään.

”On naurettavaa, että minuakin on jo muistutettu pari kertaa siitä, että olen vanha. Olen kuullut rekrytoijan sanovan, että kuusikymmentä lähestyvien naisten pitäisi jo alkaa jäähdytellä työelämässä”, Riitta Huuhtanen kertoo.

”Samoin jotkut kommenttini on tulkittu enempää miettimättä ’vanhemman naisen’ mielipiteiksi.”

Naisen ikä on tullut vastaan myös silloin, kun Riitta on käyttänyt rekrytointiyrityksen apua työntekijän palkkaamiseen.

”Ihmettelin kerran, miksi konsultti ei halunnut kutsua haastatteluun papereiden perusteella mielestäni pätevän tuntuista naista. Vastaus kuului, että naisen ikä oli ongelma. Hän oli 48-vuotias.”

Riitan mielestä nämä kokemukset kertovat vääränlaisista asenteista, joilla ei ole mitään tekemistä osaamisen, uuden oppimisen ja pätevyyden kanssa.

”Uskon, että käytökseni, kykyni tai asenteeni eivät ole vuosien mittaan juuri muuttuneet. Korkeintaan diplomatiaa on tullut lisää.”

Mieleltään ja ominaisuuksiltaan Riitta kokee olevansa edelleen sama tyttö kuin rippikoulukesäisenä.

”Minulla on vain paljon enemmän kokemuksen tuomaa taitoa ja viisautta.”

Iällä on kuitenkin merkitystä.

”Kun oletamme, että työurat pitenevät ja eläkeikä nousee, on luotava sellaisia tehtäviä, jotka sopivat erilaisissa elämäntilanteissa oleville ihmisille niin, että heidän osaamisensa tulee käyttöön. Tarvitaan joustoja. Useimmissa tapauksissa työ ei voi olla alusta loppuun täysillä paahtamista”, Riitta Huuhtanen sanoo.

Riitta tuli elämässään tilanteeseen, jossa hän tarvitsi aikaa muuhunkin kuin työn tekemiseen.

”Nyt on muiden ihmisten aika. Odotan pääseväni entistä enemmän Mimmi-hommiin.”

Mimmi on pienen lapsenlapsen Riitalle leikin tiimellyksessä keksimä lempinimi, joka jäi oitis koko perheen käyttöön.

Riitta, Matti, lapset ja lastenlapset viihtyvät hyvin yhdessä. He kyläilevät mielellään toistensa luona ja kokoontuvat muun muassa kesäpaikassa, jonka Riitta ja Matti rakensivat muutama vuosi sitten Turun saaristoon.

”Parasta on, kun jompikumpi lapsiperheistä tulee kanssamme Nauvoon. Juttelemme aikuisten kanssa ja lapset leikkivät ympärillä. Se on minulle tärkeää yhdessäoloa.”

Oman työuransa Riitta Huuhtanen uskoo jatkuvan toisenlaisena kuin ennen.

”Olen erityisen kiinnostunut suomalaisen työn kehittämisestä.”

Riitta valittiin syksyllä Suomalaisen Työn Liiton johtokunnan puheenjohtajaksi. Hän toimii aktiivisesti myös Hallituspartnerit ry:ssä, joka edistää yritysten ammattitaitoista hallitustyötä.

Ensimmäinen hallituspaikka Riitalle napsahti juuri pienestä teollisen alan perheyrityksestä. Saintex valmistaa muun muassa designheijastimia ja tekee yhteistyötä eturivin suomalaisten muotoilijoiden kanssa.

Muotoilijoihin Riitalla on pitkä työsuhde niin Kalevala Korun ajoilta kuin sitä edeltäneestä työpaikastaan Design Forum Finlandista.

Vuoden vaihteessa Riitta matkusti innostavalle opintomatkalle San Franciscon Piilaaksoon. Siellä hän kuunteli esityksiä uudesta alustataloudesta ja tekoälystä.

”En ole koskaan aiemminkaan rakentanut uraani tietoisesti mitään tavoitetta kohti. Uteliaisuus ja halu kokea uutta ovat aina ajaneet minua eteenpäin. Jatkan samalla linjalla. Mielenkiintoisia mahdollisuuksia tarjoutuu varmasti vastakin.” ●

Haastattelu on julkaistu Eevassa 3/2019.