Kaisa Pylkkänen sai niin vakavan burnoutin, että heräsi aamuisin 3 tuntia ennen töitä itkemään – nyt hän on menestynyt stand up -koomikko, joka yllyttää kulttuurin tekijöitä kapinaan
Stand up -koomikko, käsikirjoittaja Kaisa Pylkkänen on huolissaan siitä, että kulttuurin leikkaukset tuhoavat kokonaisen elinkeinon.
Aika usein stand up -koomikko Kaisa Pylkkäsellä, 50, on nauru herkässä, mutta nyt ei paljon naurata.
”Kulttuuri on ainoa, mitä meillä on. Jos se viedään, näivetymme”, hän sanoo.
Kaisa on huolissaan kulttuurialan leikkauksista, joista Opetus- ja kulttuuriministeriö kertoi syyskuussa. Taiteesta ja kulttuurista leikataan ensi vuonna noin 18 miljoonaa euroa.
”Juuri kun suomalainen kulttuuri, kuten elokuvat, ovat breikkaamassa maailmalla, taiteella ei tunnu olevan enää mitään merkitystä. Vuosikymmenten työ valuu hukkaan.”
Kaisa on käsikirjoittaja, ohjaaja, esikoiskirjailija ja koomikko, joka tunnetaan feministisistä stand up -keikoistaan ja monien tuotantojen lopputeksteistä. Kaisa on käsikirjoittanut useita suomalaisia menestyssarjoja Uutishuoneesta Itsevaltiaisiin ja tosi-tv-sarjoihin.
Kaisa kasvoi Helsingissä ja viehättyi tarinoiden voimasta jo varhain. Hän kehitteli siskonsa kanssa näytelmiä, joissa Kaisan roolihenkilöt olivat useimmiten ylidramaattisia – niitä, joiden jutuille nauretaan makeimmin. Teini-iässä draaman taju kanavoitui punk-henkeen.
”Valtasin 14-vuotiaana kavereiden kanssa taloja. Lähdin kotoa ovet paukkuen makuupussi mukanani. Kuvittelin, etten tarvitse vanhempiani mihinkään ja silti ostin heidän tililleen ruokaa salaa. Minulla oli jo varhain tarve tuntea, että vaikutan asioihin ja yritän saada aikaan muutoksen”, Kaisa muistelee nauraen.
Ylioppilaaksi kirjoitettuaan Kaisa muutti Prahaan, jossa tähtäsi hyvämaineiseen elokuvantekijöiden kouluun Famuun. Tšekin kieli ei kuitenkaan taipunut, joten Kaisa muutti Englantiin ja päätyi Lontooseen. Siellä hän puski tiensä London University Of The Artsin ohjaamisen ja käsikirjoittamisen linjalle.
Valmistuminen ei taannut töitä.
”Ilmoittauduin vapaaehtoiseksi kaikkiin mahdollisiin elokuviin ja toivoin, että joskus pääsisin töihinkin. Lopulta väsyin Lontooseen ja epätoivoiseen kilpailuun.”
”Väsyin lopulta niin, että kävelin päin seiniä.”
Kun Kaisa palasi Suomeen hakemaan töitä, tärppäsikin toden teolla. Vuonna 1998 Kaisa asteli kadulla silmiin osuneeseen tuotantoyhtiöön ja koputti summittaista ovea.
”Kaivoin ryppyisen ansioluettelon takataskusta ja kerroin, että teen ihan mitä vain. Juuri samana päivänä tuottaja oli soitellut ja etsinyt työntekijöitä uuteen ohjelmaansa. Se oli Salatut elämät.”
Kaisa oli vuonna 1999 alkaneen Salatut elämät -päivittäisdraaman ensimmäinen kiinnitetty työntekijä Helsingin studiolla, käsikirjoituskoordinaattori.
”Opin alle vuodessa töissä enemmän kuin käsikirjoituskouluissa. Kerran tuli tilanne, että näyttelijä joutui yllättäen lopettamaan sarjassa. Kirjoitimme muutamissa viikoissa uudelleen 40 jaksoa.”
Muutaman vuoden kuluttua sarjan vastaava käsikirjoittaja Aleksi Bardy pyysi Kaisan mukaan uuteen firmaansa Helsinki Filmiin. Yhteistyöstä syntyi 2000-luvun alussa suosittu draamasarja Käenpesä.
Samalla kun Kaisa nautti intohimotyöstään, hän uupui toden teolla. Työpäiville ei ollut määritelty maksimipituuksia, ja tiimit olivat pieniä.
”Väsyin lopulta niin, että kävelin päin seiniä. Heräsin kolme tuntia ennen töihin lähtöä, jotta ehdin itkeä.”
Lopulta Kaisa romahti lattialle makaamaan, kun kollega pyysi tuomaan kaupasta kahvimaitoa. Hän jäi ensin sairauslomalle ja lopulta irtisanoutui tyhjän päälle vuonna 2004.
Burnoutistaan hän toipui Erlend Loen Supernaiivi-kirjan ja hakkalelun avulla. Klassikkoteoksessa päähenkilö naputtaa hakkaa, ja samaan hommaan Kaisan vointi riitti.
Puolen vuoden hakkaamisen jälkeen Kaisaa pyydettiin Unelmakämppä-realityohjelman käsikirjoittajaksi. Sitä seurasivat lukuisat muut tv-työt, kuten draamasarja Uutishuone ja komediasarjat YleLeaks, Itsevaltiaat ja Naurun tasapaino.
Oli seuraavan aluevaltauksen vuoro. Jo Lontoon-aikoinaan Kaisa käytti usein vähät rahansa stand up -keikkalippuihin ja haaveili itsekin kirjoittavansa stand upia. Lavalle meneminen tuntui kuitenkin liian rohkealta. Haave sai vauhtia vuonna 2010, kun Kaisa päätti osallistua Pirjo Heikkilän vetämälle stand up -kurssille.
”Tuolloin Suomessa naiskoomikkoja oli ehkä viisi”
Yleensä aloittelijat esiintyvät tasan viisi minuuttia. Ensimmäisellä keikallaan, Jenni Keväänvirran järjestämällä stand up -klubilla Kaisa sai selvästi pidemmän setin.
”Esitys meni tosi hyvin. Tunsin, että tätä haluan tehdä lisää. Stand up vei ensin pikkusormen ja nopeasti koko käden.”
Vaihdevuodet, sukupuolten tasa-arvo, ikääntyminen. Kaisa veistelee stand up -keikoillaan aivan tavallisista naisen elämän teemoista.
”Tässä työssä voin kommentoida yhteiskunnallisia asioita ja saada aikaan katsomossa monenlaisia tunteita naurusta vihaan.”
Kun lavalle tulee nainen, monet miehet vetävät käsiä puuskaan, pyörittelevät silmiä ja huokailevat.
Kaisa näkee ainakin kaksi syytä. Ensinnäkin: miehet eivät vain osaa samastua naisten juttuihin.
”Edelleen kuulee sitä, että naiset eivät vain ole hauskoja ja naiset puhuvat naisten jutuista. Mutta niinhän miehet tekevät, puhuvat vain miehuudestaan.”
Toisekseen Kaisa ajattelee, että kyse on vallasta: Naiskoomikoille ei ole annettu tilaa miesten joukossa. On kokonaisia komediafestivaaleja, joilla ei ole ollut yhtään naisesiintyjää.
”Kun sanon lavalla sanan feministi, kolmasosa yleisöstä katsoo vihaisesti. Nämä taistelut minun on pitänyt vain käydä.”
Nykyään naispuolisia koomikoita on Suomessa paljon.
”Nuorempia koomikoita tulee alalle koko ajan lisää niin, että pitää pelätä, vievätkö ne meidän työt”, Kaisa lohkaisee pilke silmässään.
Samalla Kaisa tietää, että todennäköisesti kaikille alalle halukkaille ei tosiaankaan löydy töitä.
”Minua surettaa kaikkien puolesta. Juuri kenelläkään ei ole rahaa, ja niillä joilla on, käyttävät rahansa Coldplayn keikkoihin.”
Loppuvuonna Kaisalla ei ollut pikkujoulukaudelle tyypillistä kiirettä. On ollut hankalaa ja hiljaista. Yhdellä syyskuisella keikalla katsojia oli kolme. Mahtaviakin keikkoja onneksi on, esimerkiksi Suomi nauraa -kiertue sekä Eevan 90-vuotisjuhlat, joissa Kaisa esiintyi täydelle katsomolle.
”Minua surettaa kaikkien puolesta. Juuri kenelläkään ei ole rahaa, ja niillä joilla on, käyttävät rahansa Coldplayn keikkoihin.”
Kaisa saa tulonsa isompien stand up -klubien kiinteistä palkkioista ja pienempien omien klubien lipputuloista.
Lisäksi Kaisan pitäisi saada tuloja esimerkiksi käsikirjoittamistaan sarjoista sekä viime vuonna ilmestyneestä esikoisromaanistaan Räjähdysvaara.
”Minun pitäisi saada kiva siivu kirjan rojalteista ja käsikirjoittamieni sarjojen tekijänoikeuskorvauksista, mutta nämä tulot ovat romahtaneet äänikirjabuumin ja poliittisten päätösten vuoksi. Käsikirjoittajat ovat työttöminä, koska kotimaisten tv-sarjojen menestysvuosien jälkeen ala on kriisiytynyt eivätkä kanavat enää tilaa sarjoja.”
kaikissa kulttuurialan töissä saa tottua jatkuvaan epävarmuuteen, mikä näkyy Kaisankin mielentilassa
”Koomikoista valtaosa kärsii jossain vaiheessa ahdistuksesta tai masennuksesta. Niin minäkin.”
Kaisa huomauttaa, että koomikoiden asema kulttuurialalla on kuitenkin melko hyvä. Heidän tulonsa eivät ole valtiontukien varassa, eivätkä he saa apurahoja. Teatterin ja musiikin puolesta huolettaa enemmän.
”Jos pikkupaikkakuntien teatterit menevät kiinni, samalla katoavat matkailu-, majoitus- ja taksipalvelut. Luvassa on vääjäämättä lisää työttömyyttä ja sen lieveilmiöitä.”
Kaisa ei ole vain tyytynyt seuraamaan ahdinkoa sivusta.
”Olen yllyttänyt ihmisiä täydelliseen kulttuurialan lakkoon, jossa annetaan makupala yhteiskunnasta ilman kulttuuria.”
Kaisa on myös allekirjoittanut syksyn aikana kerätyn Sakset seis -adressin, jossa vastustetaan kulttuurialan leikkauksia.
”Olen myös ehdottanut, että kaikki kulttuurialan edustajat jäisivät pois Linnan juhlista niin vieraina kuin esiintyjinäkin.”
Ahdistusta tasatakseen Kaisa yrittää ottaa itselleen hengähdystaukoja. Hän ajelee itsekseen autolla lähialueelle ja yrittää irrottautua työajatuksista – siinä oikein onnistumatta.
”Ihan sama minne matkustan, ilmoittaudun aina lavalle esiintymään – etenkin ulkomailla. Koomikon työ on siisteintä mitä voi olla.”
Juttu on ilmestynyt Eeva-lehdessä 12/24.
