
Maisema: Olen lähellä haavettani piilopirtistä, sillä ostin hiljattain merenrantatontin Porista. Sen karun kauniilta rannalta aukeaa näkymä aavalle merelle. Rentoudun tuijottamalla ulapalle. Meri näyttää minulle oman pienuuteni ja panee asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Aion rakennuttaa tontilleni kalastajamaisemaan sopivan mökin. Mitään mahtipontista lukaalia ei ole tulossa, eikä neliötäkään nurmikkoa, eli tyypillistä Huvila & Huussi -ohjelman pihaa siitä ei tule.
Rentoutumispaikka: Palaudun parhaiten lapsuuden kotikaupungissani Porissa. Helsinki merkitsee minulle töitä, mutta Porissa vaihdan vapaalle. Siellä on aina jotain kivaa tiedossa: saunomista ystävien kesken tai sukulaisten tapaamista. Tänä kesänä saan viettää Porissa peräti puolitoista kuukautta, kun esiinnyn Kirjurinluodon kesäteatterissa. Työkeikka tuskin laimentaa Porin rentouttavaa vaikutusta.
Lemmikki: Kun erosin avopuolisostani neljä vuotta sitten kaksi kissaamme jäi hänen luokseen asumaan. Kävin niitä säännöllisesti hoitamassa. Viime syksynä kissat alkoivat sairastella, eivätkä ne enää viihtyneet saman katon alla. Kroonisesta keuhkosairaudesta kärsivä Lenni muutti luokseni. Nyt muistan taas, kuinka paljon iloa lemmikki tuo elämään. On ihanaa, kun joku on kotona odottamassa, rakastaa ehdoitta ja käpertyy vatsani päälle kehräämään.
Joonas Nordman
on 36-vuotias näyttelijä. Hän tähdittää Kirjurinluodon kesäteatterin parisuhdekomediaa Vaimoni on toista maata ja juontaa Snackmasters Suomea MTV3-kanavalla.
Vuosikymmen: Kun haluan sulkea muun maailman ympäriltäni, palaan mielessäni 90-luvulle. Minusta on ihanaa uppoutua yhdeksänkymmentäluvun tunnelmiin vaikkapa vanhoja sisustuslehtiä selaamalla tai kuuntelemalla tuttujen televisiosarjojen tunnusmusiikkia. Ysärirakkauteni johtunee siitä, että kävin tuolloin ala-astetta ja elin tähänastisen elämäni onnellisinta aikaa.
Oivallus: Viime syksynä pidin juhlapuheen vanhalla ala-asteellani Porissa, kun Cygnaeuksen koulu täytti 110 vuotta. Oli liikuttavaa kavuta tutun jumppasalin lavalle. Oivalsin, että olen tismalleen sama ihminen kuin 11-vuotiaana. Se vei paineet pois ajatuksesta, että aikuisena pitäisi muuttua tai määrätyn ikäisenä pitäisi saavuttaa tiettyjä asioita. Vaikka kasvan ja kehityn, olen alusta loppuun sama persoona.
Kosmetiikka: Olen alkanut kiinnittää huomiota ihonhoitoon. Ennen halusin ehdottomasti kesäisin ruskettua, vaikka käristymisen uhalla. Nykyään suojaan tarkkaan hipiääni auringolta, sillä en halua ihoni vanhentuvan ennenaikaisesti. Kylpyhuoneeni kaapista löytyy erilaisia yövoiteita, päivävoiteita, seerumeita ja suihkeita. Kun haluan hemmotella itseäni, levitän kasvoilleni kosteuttavan naamion.
Televisio-ohjelma: Uppoudun mieluusti katselemaan ruotsalaisia ja norjalaisia sisustusohjelmia, joissa arkkitehdit esittelevät kotejaan. On hauska huomata, että moderneja lasikuutioita suunnitteleva ammattilainen saattaa asua varsin kodikkaasti ja värikkäästi. Eräs ohjelman arkkitehti sanoi, että tontilta tulee ensin valita sen kaunein paikka – ja olla rakentamatta siihen mitään. Aion noudattaa neuvoa rantakaistaleellani.
Juoma: Lopetin reilu kaksi vuotta sitten tupakoinnin. Jännitin eniten sitä, mitä käy aamukahvinautinnolleni. Tapasin nimittäin aloittaa aamuni kahdella kahvikupposella ja muutamalla tupakalla. Huoleni oli onneksi turha. Aamukahvi maistuu jopa paremmalta savuttomana, ihan niin kuin kaikki muukin ruoka ja juoma.
Juttu on ilmestynyt aiemmin Kauneus ja Terveys -lehdessä 7/2023.