Joona Hellman, 29, eli uransa nousuvaihetta, kun hän alkoi pelätä satuttavansa jotakuta – OCD-diagnoosi toi lopulta helpotuksen
Kun sosiaalisen median vaikuttaja Joona Hellman kertoi sairaudestaan sosiaalisessa mediassa, kommentit yllättivät. Hän on huomannut, että moni pelkää OCD-diagnoosia.
”Olin kuin kuka tahansa lapsi. Elin elämääni ilman suurempia kamppailuja. Harrastin koripalloa ja liikuin muutenkin paljon. Äidilläni oli tapana hakea minut aina koripallotreeneistä. Äiti ei koskaan unohtanut hakea minua, mutta varmistelin aina useaan otteeseen, olihan hän varmasti tulossa hakemaan minua.
Jälkeenpäin ajateltuna se saattoi olla ensimmäinen oire sairaudestani.
Joona Hellman, 29
Joona on sosiaalisen median vaikuttaja Salosta. Hän aloitti uransa vuonna 2016 YouTubessa. Hän oli mukana Olet mitä syöt -sarjan uusimmalla kaudella.
Sosiaalisen median vaikuttajana elin urani nousuvaihetta viisi vuotta sitten. Suosioni noustessa tekemisiäni ja sanomisiani alettiin tarkkailla yhtäkkiä tarkasti. Paineet alkoivat siinä vaiheessa kasaantua.
OCD voi puhjeta kohdatessa isoja, kuormittavia ja stressaavia elämäntilanteita ja vaiheita. Uskon, että ne tekijät olivat sairauteni puhkeamisen takana.
Oireet alkoivat ilmetä autolla ajaessa. Pelkäsin joka kerta auton ratissa, että ajan vahingossa jonkun ihmisen yli. Usein pysäytin auton ja palasin tarkistamaan suojatielle, oliko kukaan jäänyt autoni alle.
Tilanne paheni niin paljon, että pian olin myöhässä jokaisesta tapaamisesta, johon minun täytyi ajaa autolla. Pystyin aina keksimään uuden selityksen myöhästymisilleni.
Meni ainakin puoli vuotta, ennen kuin uskalsin mainita oudoista oireistani kenellekään.
Pahin pelkoni on aina ollut, että satutan muita omalla tekemiselläni.
Lopulta uskaltauduin mainitsemaan asiasta ystävälleni, joka totesi käytökseni kuulostavan pakko-oireiselta. Asia jäi vaivaamaan minua ja päätin etsiä tietoa kirjastosta.
Mielenterveyttä käsittelevällä hyllyllä käteni hakeutui summanmutikassa kirjaan nimeltä Kerrasta poikki - Vapaaksi pakko-oireista ja rituaaleista. Avasin kirjan satunaisesta kohdasta, ja aukeama käsitteli pakonomaisesta tarkistamisesta autolla ajaessa.
Meinasin tipahtaa lattialle.
Sinä iltana ahmin koko kirjan. Minusta tuntui, että kaikelle oli vihdoin löytynyt selitys. Varasin ajan lääkärille, joka varmisti epäilykseni todeksi. Sain diagnoosikseni OCD eli pakko-oireinen häiriö.
Diagnoosi tuntui helpottavalta. En ollutkaan hullu vaan oireilleni oli oikea nimi. Moni pelkää diagnoosia ja sitä, että se muuttaa muiden käsitystä itsestä. Se ei kuitenkaan ole niin.
Diagnoosi ei ole leima vaan selitys itsestäsi.
Saamani diagnoosin jälkeen päätin kertoa sairaudestani somessa. Ensimmäistä Instagram-päivitystä pelkäsin ja jännitin.
Päätös siitä, että kertoisin diagnoosistani, syntyi kuitenkin lopulta helposti. Se perustui siihen, miksi alun perin aloin tehdä somea työkseni. Halusin käyttää alustaani, johonkin tärkeään.
Julkaisu oli kahdeksanvuotisen urani suurin räjähdys.
”Julkitulo oli tärkeää, sillä OCD ei ole saanut mediakentällä sellaista näkyvyyttä kuin esimerkiksi syömishäiriöt.”
Instagramin viestilaatikkoni täyttyi kiitosviesteistä. Sain niin paljon kiitosta siitä, että annoin kasvot OCD:eelle. Moni kiitteli minua siitä, että minun avullani moni voisi ymmärtää pakko-oireisuutta paremmin.
Julkitulo oli tärkeää, sillä OCD ei ole saanut mediakentällä sellaista näkyvyyttä kuin esimerkiksi syömishäiriöt.
Hullunleiman vuoksi se jäänyt monien muiden mielenterveyshaasteiden varjoon.
Julkisen työni takia pelkäsin, että sairauttani käytettäisiin minua vastaan. Mitä jos kiusaajat alkaisivat lähetellä somessa valheellisia viestejä, joissa väittäisivät minun ajaneen jonkun yli? Se aiheuttaisi minulle valtavaa paniikkia.
Pohdin silloin paljon, voisiko ulostulo vaikuttaa työmahdollisuuksiini ja tulevaisuuteeni.
Lopulta ymmärsin, että jos jokin yhteistyö menisi tämän takia sivu suun, se ei silloin olisi oikea yhteistyö minulle. Arvomaailmamme eivät kohtaisi, enkä halua olla tekemisissä sellaisen yrityksen kanssa, joka ei hyväksy minua ja diagnoosiani.
Onneksi nykypäivän keskusteluilmapiiri on muuttunut helpommaksi kuin mitä se ennen on ollut. Mielenterveysongelmista puhutaan nykyään rohkeammin kuin aiemmin. Kun olin lukiossa, en edes tiennyt, mitä ahdistuneisuudella tarkoitettiin.
Pahimpina hetkinä olen miettinyt somesta jättäytymistä, mutta tällä hetkellä ajatus ei onneksi ole enää ajankohtainen.
Haluaisin ihmisten ymmärtävän OCD:tä paremmin. Se on vakava mielenterveyden häiriö, joka aiheuttaa merkittävää ahdistusta ja haittaa päivittäistä elämää. Se ei siis ole pelkästään pienten ärsyttävien tapojen toistamista.
On tärkeää, että OCD:tä sairastavan lähipiiri ymmärtäisi OCD:tä ja haluaisi tarjota tukea. Sairauden ympärillä oleva stigma ja väärinkäsitykset voivat nostaa kynnystä hoitoon hakeutumisessa.
Minusta vaikuttajilla on ollut suuri merkitys keskustelukulttuurin muuttumisessa. Se, että ihmiset avaavat rohkeasti omia mielenterveyden haasteitaan somessa, helpottaa niihin samaistumista.
”Pahinta, mitä voisin itselleni tehdä, olisi autolla ajamisen lopettaminen. Silloin antaisin sairauteni voittaa.”
KIELTEISTÄ suhtautumista oli ulostuloni aikaan paljon, mutta lähes ainoastaan tietyltä ikäryhmältä: vanhemmilta ihmisiltä. Etenkin Facebookin kommenttikentissä viha ja epäluulo roihusivat voimakkaasti.
”Mitä helvettiä?”
”Tuolta hullulta kortti pois.”
Vanhemmat ihmiset somessa eivät olleet valmiita ymmärtämään tai kehittämään itseään sen verran, että he voisivat ymmärtää, mistä sairaudessani on kyse. Mielenterveyssairaudet ovat sairauksia samalla tavalla kuin muutkin eikä niitä itse hankita.
Uskon kommenttien kumpuavan lähes aina tietämättömyydestä ja halusta leimata mielenterveysongelmalliset hulluiksi.
Olen kuitenkin yrittänyt ymmärtää, että he ovat eläneet erilaisessa yhteiskunnassa kuin minä.
Monissa kommenteissa perusteltiin, että olin vaaraksi muille ihmisille ja ajokorttini pitäisi ottaa kokonaan pois.
Pahinta, mitä voisin itselleni tehdä, olisi autolla ajamisen lopettaminen. Silloin antaisin sairauteni voittaa.
Välillä saatan ottaa takapakkia OCD:ni hyväksymisen kanssa, jos kielteistä palautetta tulee paljon. Enemmän saan voimaa siitä, että puhun sairaudestani. Sillä tavoin tunnen voivani auttaa muita.
Kielteistä palautetta voimakkaampaa on se, jos voin auttaa tarinallani edes yhtä ihmistä.”
Joonan kolme vinkkiä: Näin tuet OCD:stä kärsivää läheistä
1. Kuuntele ja kysy: Kuuntele, mitä toisella on sanottavaa siitä, miten OCD ilmenee hänen elämässään. Kysy, miten voit olla tukena ja mitä erityisesti voisit tehdä helpottaaksesi hänen arkeaan.
2. Ymmärrä, että henkilö ei muutu: Muista, että OCD-diagnoosi ei muuta ihmistä. Hän on edelleen sama ihana ja arvokas ihminen, vaikka saattaa kohdata jotkin arjen asiat haasteina, toisin kuin sinä.
3. Ole halukas oppimaan: Ole halukas ymmärtämään toista paremmin. Lue aiheesta ja tutustu esimerkiksi Kerrasta poikki -kirjaan, joka tarjoaa syvällistä tietoa pakko-oireista ja sen eri muodoista. Tämä auttaa sinua ymmärtämään, miten monin eri tavoin OCD voi vaikuttaa ihmisen elämään ja miten voit parhaiten olla avuksi.
