Jonna Joutsenta kiusattiin rajusti netissä: ”Enää en halua rakentaa itsetuntoani sen varaan, mitä muut ajattelevat minusta”
Kehon puolella
Jonna Joutsenta kiusattiin rajusti netissä: ”Enää en halua rakentaa itsetuntoani sen varaan, mitä muut ajattelevat minusta”
Raju nettikiusaaminen romutti Jonna Joutsenen itsetunnon pitkäksi aikaa. Nyt hän näyttää koulutuksissa itsestään tehtyjä meemejä suurelta valkokankaalta.
Teksti

Kuvat

30.3.2023
 |
Trendi

”Aloitin aktiivisen Instagramin käytön vuonna 2013. Julkaisin siellä pääosin kuvia itsestäni. Olin parikymppinen ja opiskelin Metropolia-ammattikorkeakoulussa tv- ja radiotyötä.

Samoihin aikoihin sain ensimmäisen vakituisen oman alan työpaikkani iltapäivälehdestä. Työnkuvaani kuului tuottaa nettisivustolle hauskaa hyvän mielen sisältöä, kuten kissavideoita. Olin innoissani. Kukaan ei kuitenkaan varoittanut, miten juttuihini saatetaan reagoida.

Huomasin, että netistä löytyi pitkiä keskusteluketjuja, jotka koskivat minua. Jotkut olivat kaivaneet kuviani somesta ja haukkuivat minua rumaksi huoraksi. Kommenteissa jopa epäiltiin, että olen saanut työpaikkani seksillä, koska olen työssäni niin huono. Ulkonäköäni koskevan palautteen määrä oli kohtuutonta siihen nähden, että tein nettiin harmitonta sisältöä, joka ei loukannut ketään.

Pahinta oli, kun nettikiusaajat olivat tehneet minusta meemejä, joissa silmäni oli muokattu katsomaan eri suuntiin. Toinen silmäni on sokea. Pärjään yhdellä silmällä, mutta silmäni saattavat karsastaa. Olin hävennyt silmääni lapsesta asti. En halunnut katsoa ihmisiä silmiin, koska pelkäsin, että silmääni kiinnitetään huomiota.

Minulla oli sellainen olo, että koko Suomi ajattelee, että olen ällöttävä, ruma ja outo.

Minua myös kiusattiin koulussa, ja siksi itsetuntoni oli ulkonäköni suhteen jo valmiiksi hataralla pohjalla. Kotikaupungissani Pietarsaaressa olin pikkukaupungin epäsuosittu nuori, jota haukuttiin ja joka jätettiin ulkopuolelle. Painoin teini-ikäisenä 20 kiloa enemmän kuin nyt.

Lukiovuosina laihdutin kilot pois ja elämäni oli helpompaa, mutten koskaan päässyt käsittelemään koulukiusaamistraumaani. Minulla oli edelleen se kokemus itsestäni, että olen ällöttävä ja poikkeava. Meemin katsominen osui kipeimpään häpeäpisteeseeni. Minulla oli sellainen olo, että koko Suomi ajattelee, että olen ällöttävä, ruma ja outo.

Kun nettikiusaaminen oli pahimmillaan, menin töihin hammasta purren. Tunsin olevani asian kanssa yksin ja hakeuduin juttelemaan psykologille työterveyteen. Psykologi oli niin järkyttynyt kertomastani, että hän kirjoitti muistiinpanoja suu auki. Jouduin rauhoittelemaan häntä, ja lähdin tapaamisesta tyhjin käsin kotiin.

Tiedostan parhaat kuvakulmani, enkä koskaan julkaise kuvaa, jossa on epäedustava asento tai valaistus.

Rakastan laittautumista. Tykkään ottaa näyttäviä kuvia itsestäni ja julkaista someen kaunista ja eleganttia sisältöä. Pidän siitä, että kuvien sävyt sointuvat yhteen ja parhaat puoleni tulevat esiin.

Olen neuroottinen siitä, millaisia kuvia minusta julkaistaan. Tiedostan parhaat kuvakulmani, enkä koskaan julkaise kuvaa, jossa on epäedustava asento tai valaistus. Koska onnistuneimpiakin kuviani on haukuttu julmasti, en halua enää antaa ihmisille aseita arvostella ulkonäköäni.

Hain pitkään hyväksyntää muilta. Tuntui voimaannuttavalta, kun tuntemattomat ihmiset kommentoivat Instagramissa kuviani kauniiksi. Jäin koukkuun tunteeseen ja jaoin lisää samankaltaisia kuvia itsestäni. Koska halusin näyttää kiusaajilleni, minulla oli kova tarve menestyä ja puskea eteenpäin urallani.

Ajattelin aikaisemmin, että muiden mielipiteet minusta ovat totta. Kun löysin hyvinvointivalmentajan, opin, että minulla on valta määritellä, mihin asioihin uskon ja kenen mielipiteiden annan vaikuttaa itseeni. Opettelen sitä edelleen. Enää en halua rakentaa itsetuntoani sen varaan, mitä muut ajattelevat minusta.

Terapioin itseäni julkisesti. Puhun tarinastani ja prosessistani esimerkiksi yritystapahtumissa ja kouluissa. Esiintymisissäni näytän yleisölle minusta tehdyt meemit isolta valkokankaalta. Kun olen opetellut puhumaan kiusaamiskokemuksistani ja epävarmuuksistani, se on helpottanut oloani ja auttanut hyväksymään itseni paremmin. Olen saanut muilta netti- ja koulukiusatuilta kiitosta siitä, että he ovat saaneet vertaistukea tarinastani.

Somen ihannenainen on luonnollisen kaunis suorittaja, joka ei kuitenkaan näe vaivaa ulkonäkönsä eteen.

Minulta on kyselty paljon, mitä haen Instagram-kuvillani ja kuka luulen olevani, kun tyrkytän itseäni somessa. Minusta kysely on vallankäyttöä ja alistamista. Nuori nainen on helppo saada haavoittuvaiseksi niin, että hänen toimintaansa ja moraaliaan kyseenalaistetaan.

Nainen on somessa liikaa tai liian vähän. Jos julkaisee seksikkäitä kuvia, niiden motiivia kyseenalaistetaan. Jos meikkaa, meikkiä on liikaa, ja jos ei meikkaa, näyttää homssuiselta. Somen ihannenainen on luonnollisen kaunis suorittaja, joka ei kuitenkaan näe vaivaa ulkonäkönsä eteen.

Haluaisin pystyä irrottautumaan naiseuteen liittyvistä vaatimuksista ja olemaan itsevarmempi ja lempeämpi itseäni kohtaan. Siksi teen Linda Lietsalan kanssa Nätit tytöt -podcastia, jonka tarkoituksena on antaa vertaistukea. Podcastin ydinviesti on muistutus myös minulle itselleni: Aina on ihmisiä, joiden silmissä on vääränlainen. Siksi itsensä pienentäminen ei koskaan kannata.”

Toimittaja ja yrittäjä Jonna Joutsenen, 31, mielestä pahinta, mitä kiusatulle voi sanoa, on: ”Älä välitä.” ”Se on vastuuton ja hyödytön neuvo, joka sysää vastuun kiusaamisesta kiusatun harteille. Itseensä kohdistuvasta huonosta käytöksestä saa ja pitääkin välittää ja vaikeat tunteet täytyy käsitellä.”

Juttu on julkaistu Trendissä 2/2023.

Kommentoi +