Muusikko Jiri Nikkinen eli vaikean lapsuuden, ja se vei hänet hetkeksi suljetulle osastolle: ”Olen antanut vanhemmilleni kaiken anteeksi”
Rankka lapsuus vei Jiri Nikkisen itsetunnon ja turvallisuuden tunteen vuosikymmeniksi. Terapiassa mielen solmut alkoivat aueta.
Onko äiti taas ottanut yliannostuksen lääkkeitä? Sitä Jiri Nikkinen mietti lapsena kymmeniä kertoja.
Epäilys heräsi useimmiten, kun muusikkoisä oli keikkareissulla. Äiti muuttui illan aikana erityisen poissaolevaksi, ja hänen puheensa sammalsi.
Kerran niin tapahtui, kun Jiri oli kuusi- tai seitsemänvuotias ja isä Ruotsissa.
”Kun isä soitti kotiin, äiti huusi hänelle puhelimeen, että nyt mä tapan itseni.”
Isällä oli juuri keikka alkamassa. Hän ei voinut puhua kauan, mutta silläkin kerralla joko hän, Jirin äidinäiti tai äiti itse soitti ambulanssin, joka haki äidin vatsahuuhteluun.
Kun äiti vietiin sairaalaan, kotiin laskeutui aavemainen hiljaisuus.
”Koko lapsuuteni kului kauhunsekaisissa fiiliksissä. Pelkäsin jatkuvasti, ettei äiti selviäisi hengissä. Kukaan ei puhunut kanssani siitä, mitä tapahtui.”
”Tajusin pian, etten kuulu suljetulle osastolle pakkoliikkeistäni huolimatta.”
Jirillä ei ollut sanoja tuntemalleen hädälle. Se alkoi ilmetä silmien nykimisliikkeinä ja pakonomaisina hokemina. Jiri saattoi toistaa esimerkiksi hyvän yön toivotuksensa kolme kertaa peräkkäin. Hänestä tuntui, että se saattaisi ehkäistä pahaa tapahtumasta.
Ensimmäisen luokan lopulla Jiri passitettiin kuukauden tarkkailujaksolle Hesperian psykiatrisen lastensairaalan suljetulle osastolle.
Kun vanhempien auto kaarsi pois sairaalan pihasta, Jiri tunsi olonsa täydellisen hylätyksi.
”Suljetulla osastolla kanssapelaajat olivat aika sekopäitä. Tajusin pian, etten kuulu sinne pakkoliikkeistäni huolimatta.”
Äiti vei Jirin terapiaan. Terapeutti oli mukava, mutta häpeä sulki Jirin suun.
Avautuminen alkoi vasta, kun Jiri meni terapiaan uudelleen, juuri eronneena aikuisena. Terapeutti kysyi, millainen hänen lapsuutensa oli ollut. Jiri vastasi, että ihana.
”Lapsuus tuntui kultaiselta, koska tykkäsin pienen pojan roolista ja olin kotonani siinä.”
Terapian edetessä Jiri ymmärsi, millaista turvattomuutta äidin psyykkinen sairaus ja isän poissaolo olivat aiheuttaneet.
”Kun kirjoitin pian ilmestyvää omaelämäkertaani Hyvä Bore – Clifters, Beatles ja elämäni musan parissa tajusin, että vanhemmillani on omiakin traumojaan. Olen antanut kaiken heille anteeksi.”
Luit lyhennelmän haastattelusta, joka on julkaistu Eeva-lehdessä 10/2025. Haastattelussa Jiri kertoo, millainen oli hänen tiensä tähdeksi ja millaisia olivat julkisuuden raskaat varjopuolet. Jutussa selviää myös, miten fanaattiset uskonnolliset vaikuttajat vaikuttivat Jirin elämään ja mitä hän ajattelee Jumalasta nyt. Jiri puhuu myös siitä, millainen isä on kolmelle pojalleen ja avautuu ristiriitaisesta elämänvaiheestaan, jolloin salamarakastui nykyiseen puolisoonsa ja muutti pois silloisen perheensä luota.
