
Jääkiekkolegenda Jarmo Myllys ja vaimo Liisa rakastuivat pitkän ystävyyden jälkeen – Savonlinnan-kodin huikea näkymä on kuin ruotsinlaivalta
Yrittäjä Liisa Myllyksen ja entisen huippumaalivahdin Jarmo Myllyksen kakkoskoti on heidän lapsuuden-maisemissaan Savonlinnassa. Korkeista ikkunoista avautuu järvinäkymä, joka on kuin taulu.
Kuin astelisi veden päällä! Siltä tuntuu, kun katsoo Saimaan selälle Liisa ja Jarmo Myllyksen Savonlinnan-kodin seinän korkuisista ikkunoista. Järvinäkymä on häikäisevän kaunis.
”Kun äitini tuli tänne ensi kertaa, hän sanoi, että näkymä on kuin ruotsinlaivalta”, Liisa kertoo.
Hän työskentelee perheensä 50-vuotiaassa sisustus- ja vaatealan yrityksessä Amanda B:ssä. Jarmo taas tunnetaan urastaan huipputason jääkiekkomaalivahtina. Kumpikin on Savonlinnasta lähtöisin, ja heillä on ollut nuoresta asti yhteisiä kavereita.
Viitisen vuotta sitten molemmat olivat sinkkuja, ja he alkoivat käydä yhdessä lenkillä. Suhde syveni rakkaudeksi. Viime uutenavuotena pari meni naimisiin.
”Se tuntui luontevalta”, Jarmo kertoo.
”Tiesimme, mihin ryhdymme. Molemmilla on takana elettyä elämää. Minulla yksi lapsi ja Jarmolla neljä. Hän on myös isoisä. Siitä sitten aloimme rakentaa yhteistä juttuamme”, Liisa sanoo.



Parilla on yhteinen koti Helsingissä, ja Liisa osti vapaa-ajankodin Savonlinnasta nelisen vuotta sitten. Hän oli haaveillut jo kauan, että saisi joskus kakkoskodin lapsuudenmaisemistaan. Jarmolle Savonlinna on ollut aina tärkeä tukikohta, vaikka hän asui jääkiekkourallaan Yhdysvalloissa ja Ruotsissa.
Savonlinnan Kasinosaarella sijaitsevassa kaksikerroksisessa luhtitaloasunnossa on 114 neliömetriä. Alakerran keittiö, ruokailutila ja olohuone ovat yhtenäistä tilaa. Ensimmäisessä kerroksessa ovat myös Liisan ja Jarmon makuuhuone sekä vessa.
Avotilasta käydään terassille, joka jatkuu pari askelta alempana patiomaisena alueena. Sieltä johtavat portaat rantaan. Yläkerrassa on kaksi makuuhuonetta, sauna ja terassi.
”Kesällä siirrämme tänne koko elämämme. Olemme luonnossa ja nautimme rauhasta. Tällainen mökkeily sopii minulle. Lähtiessäni laitan vain oven kiinni, eikä tarvitse tehdä pihatöitä”, Liisa kertoo.
Niitä tosin riittää Jarmon parinkymmen kilometrin päässä sijaitsevalla huvilalla, jolla pari on ollut juuri puuhommissa.
Jarmolla on riittänyt tekemistä myös Kerimäellä, joka sijaitsee Savonlinnan lähellä. Hän on työskennellyt siellä kesän golfkentän hoitajana.



Asunto on sisustettu Liisan maulla, ja moderni design miellyttää myös Jarmon silmää. Vapaa-ajankodin sisustus on vaalea: valkoiset, yksinkertaiset sohvat, marmorikantiset ruokapöytä ja sohvapöytä sekä Yrjö Kukkapuron suunnittelema samppanjanvärinen Karuselli-tuoli.
”Sisustus on huomaamaton, koska maisema on kuin taulu ja parasta kaikessa. Hakeudun usein sohvalle vain ihailemaan sitä”, Liisa sanoo ja katsoo järvelle.
”Näen työssäni niin paljon tavaraa, että haluan pitää kotini selkeänä. Hankin sinne pitkäaikaisia, klassisia ja mieltä rauhoittavia esineitä.”
Sisustuksessa on käytetty luonnonmateriaaleja, kuten puuta, villaa ja pellavaa. Väreistä läheisimpiä ovat valkoinen ja beige.
”Poikani Aleksander on joskus sanonut, että äidin tunnistaa siisteydestä ja valkoisuudesta”, Liisa kertoo.



Jarmolle ja Liisalle on tärkeää, että koti on järjestyksessä. Liisa laittaa tavarat paikoilleen ja tekee asetelmia. Hän istuu ja katsoo maisemia, kun Jarmo imuroi ja pyyhkii pölyt. Kun Liisa tekee ruuat, Jarmo siivoaa jäljet.
”Aluksi olin eleestä vaivaantunut, mutta se on hänen juttunsa.”
Jarmo kertoo oppineensa siivoamaan muutettuaan 17-vuotiaana kotoa jääkiekkouransa takia.
”Olen yrittänyt opettaa lapsilleni, että on kiva lähteä kotoa ja palata sinne, kun on siistiä. En kuitenkaan ole himosiivooja”, Jarmo sanoo.
”Olethan”, kommentoi Liisa ja katsoo hymyillen puolisoaan.
Vesi on molemmille tärkeä elementti, vaikka Savonlinnassa he eivät liiku juuri vesillä. Sen sijaan Liisa seuraa Jarmoa tämän kalastusreissuille pohjoiseen. Hänestä on hienoa seurata, kun puoliso heittokalastaa lohta Tornionjoesta.
Haastattelu on julkaistu Eeva-lehdessä 9/2024.