
Viestintäalan yrittäjä Kirsi Hytönen, 64, asuu Helsingissä miesystävänsä kanssa ja pitää Luksusongelmia-blogia:
”Kun puhutaan vaihdevuosista, muistutetaan vitamiineista, liikunnasta ja ravinnosta, mutta unohdetaan seksi. Minä uskon, että seksi on erittäin tärkeää hyvinvoinnille.
Itsetyydytyksen jälkeen olo on voimaantunut, kuin olisi salilla käynyt. Se on hyvä keino stressinhallintaan, laukaisee jännitystä ja antaa kokonaisvaltaista mielihyvää. Stressaantuneelle ihmisellehän tulee pakkoajatuksia. Jos en voisi masturboida, alkaisin ehkä himokuntoilijaksi.
Kotona ei puhuttu seksistä
Eroottinen kirjallisuus kiinnosti minua jo lapsena. Sitä oli helposti saatavilla, koska pääsin jo kymmenvuotiaana kirjastossa aikuistenosastolle. Kotoa löysin piilotettuja Jalluja, jotka luin kannesta kanteen ja laitoin ne tarkasti samaan paikkaan takaisin.
Vanhempani olivat sotasukupolvea, joten kiintymystä ei näytetty avoimesti ja ylisanoja vältettiin. Ei saanut sanoa ihana tai rakastaa, sillä ne olivat äidin mielestä ällöttäviä sanoja. Tämä on jäänyt mieleeni, koska äiti ojensi minua asiasta, ja se hätkähdytti minua.
Kotona ei puhuttu seksistä. En tiedä, oliko siihen aikaan edes sellaista sanaa kuin seksi. Puhuttiin sukupuolielämästä ja sukupuolielimistä. Kaikki oli hyvin kliinistä ja korostettiin hygieniaa. Seksi oli jotenkin kiellettyä. Itsetyydytyksestä ei puhuttu, eikä koko asiaa oikein edes ollut.
Tutustuin seksiin 14-vuotiaana, kun aloin seurustella. Olin lukenut kirjoista, että on olemassa sellainen asia kuin orgasmi, mutta en silti osannut kuvitella, millainen se olisi, ennen kuin sain sen poikaystäväni kanssa.
Kahden vuoden seurustelun jälkeen suhteemme oli tauolla, ja surin eniten juuri sen taikuuden menettämistä. Olin varma, etten tunne enää koskaan sellaista ihmettä kenenkään kanssa. Sitten kerran, kun olin iltapäivällä koulun jälkeen yksin kotona, huomasin vähän vahingossa, että voinkin tuottaa saman ihan itse.
Se oli suunnaton helpotus. Siitä lähtien itsetyydytyksestä tuli osa elämääni.
Kumppanin korvike
Joku oppii itse itsestään, mikä tuntuu hyvältä, mutta minä olen oppinut parhaiten oman kroppani miesten kanssa. Senkin olen huomannut, että eri miesten kanssa eri asiat tuntuvat hyvältä.
Itsetyydytys on minulle kumppanin korvike, vaikka ovathan ne kaksi aivan eri asiaa.
Itsetyydytys on ollut erityisen tärkeää niinä lyhyinä vaiheina, jolloin minulla ei ole ollut kumppania tai suhteessa ei ole jostain syystä voitu harrastaa seksiä. Nyt asun yhdessä miesystävän kanssa.
Älä pelästy omia ajatuksiasi
En ole pehmoseksi-ihminen. Omiin yksityisiin hetkiini ei liity hempeää musiikkia tai kynttilöitä. Minä kytken puhelimen päältä, vedän verhot eteen ja katson kovaa pornoa. Olen mieltynyt japanilaiseen pornoon, koska se on vähän outoa ja siksi kiinnostavampaa kuin länsimainen porno. Monet käyttävät välineitä, mutta minä en ole koskaan kaivannut sellaisia.
Omat ajatukset ovat kiehtovia, eikä niitä pidä pelästyä. On myös jännittävää huomata, mitkä kaikki asiat voivat kiihottaa. Ihminen saa kuvitella mitä vain, vaikka kuinka vahvoja näkyjä.
Nykynuoret puhuvat vapaammin seksistä kuin aiemmat sukupolvet, mutta toisaalta parisuhdenormit ovat minusta tiukentuneet tukahduttavuuteen asti.
Tuntuu siltä, että nuoret menevät normeihin kyselemättä mukaan. Ehkä kyse on median luomasta kuvasta, mutta vaikuttaa siltä kuin ainoa tavoiteltava parisuhdemalli olisi yksiavioinen ja tiivis. Hyvän parisuhteen vaatimukset kasvavat ja monimutkaistuvat koko ajan.
Kun minä olin nuori, oli tärkeää kyseenalaistaa kaikki ja olla uhmakas.
Hyvin yksityinen asia
Itsetyydytys ei ole enää tabu niin kuin se oli omassa nuoruudessani. Asiasta ei ehkä puhuta kovin paljon, mutta se johtuu varmaankin lähinnä siitä, että se on hyvin yksityinen asia.
On tärkeä kunnioittaa sitä, mitä ihmiset haluavat pitää yksityisenä. Itsetyydytys nousee esiin lähinnä silloin kun naiset kokoontuvat keskenään yhteen. Pariskuntina aiheesta ei puhuta.
Olen kuullut tyttöystävistä, jotka ovat suuttuneet, kun ovat yllättäneet miehensä runkkaamassa.
Minusta se on järkyttävää! Itse kysyisin, että haluatko jatkaa yksin vai liitynkö seuraan? On mukavaa katsoa, kun mies koskettaa itseään.”