”Muutama vuosi sitten sekarotuinen Ciara peruutti koko valtavalla olemuksellaan syliini koirahoitolassa. Se hurmasi minut heti suloisella ulkonäöllään ja rauhoittavalla läsnäolollaan.

Ciara nauttii asumisesta Tuusulassa luonnon keskellä. Teemme ainakin pari metsälenkkiä päivässä. Iltaisin lepäilemme sohvalla ja saatamme syödä yhdessä omenaa tai mangoa.

Hellyydenkipeänä Ciara haluaisi nukkua kanssani. Kun se eräänä yönä ukkosta peläten kapusi jyrkät portaat yläkertaan, hellyin. Sängyssä nukkumisesta tuli sille hetkeksi tapa, joka loppui siihen, kun se rymähti rappuset takaperin alas.

Vuosi sitten olimme lähdössä Italiaan ystäväni luokse. Ciaralla oli rokotukset ja passi valmiina, mutta matkan alla huolestuin, kun se ei ollut syönyt moneen päivään. Eläinlääkäri totesi Ciaralla pahan kohtutulehduksen. Se selvisi kuitenkin isosta leikkauksesta ja palasi pian omaksi iloiseksi itsekseen.

Ikä alkaa valitettavasti painaa kymmenvuotiasta hännänheiluttajaa. Ciaralla on nivelrikkoa molemmissa lonkissa, joten käytän sitä akupunktiossa ja koirien hyvinvointikeskuksessa vesijuoksemassa.

Kun teen joogaharjoitusta, Ciara osallistuu siihen omalla tyylillään. Se saattaa matkia tehdessäni alas- tai ylöspäin katsova koira -liikettä, ja loppurentoutuksessa se laittaa tassun päälleni ja suukottaa kasvojani.

Ciara aistii myös tunnetilojani. Kun äitini vuosi sitten kuoli, Ciara nukkui vieressäni ja lohdutti. Se siirsi rauhallisesti tassuaan rinnaltani vatsalle.

Eläimistä on valtavasti iloa. Ne elävät hetkessä ja opettavat läsnäolon taitoa. Mennyttä ei tarvitse murehtia eikä tulevaa miettiä, vaan asiat voi kohdata sitä mukaa, kun ne tulevat eteen. Se on suurin oppi, minkä eläimeltä voi saada.”