Sisarukset Ilona Rauhala ja Elina Vettenranta lähentyivät uudelleen keski-iässä – siihen tarvittiin elämänkokemusta ja uudet puolisot
Psykologi Ilona Rauhala ja hänen siskonsa, entinen tangokuningatar Elina Vettenranta, kokivat nuorina kaiken yhdessä. Vuosien etäisyyden jälkeen sisarusten välille on kasvanut uusi läheisyys, mutta toistensa parhaiksi ystäviksi he eivät pyri.
Psykologin nojatuoleihin asettuu istumaan kaksikko, jonka elämissä on meneillään paljon uutta. Myös aivan uudenlainen suhde toiseen. He ovat siskokset Ilona Rauhala ja Elina Vettenranta.
Ilona, 52, on televisiostakin tuttu valmentaja ja psykologi, jonka harmonisesti sisustetussa työhuoneessa kaksikko valmistautuu pohtimaan suhdettaan. Elinan, 54, monet muistavat vuoden 2006 tangokuningattarena.
Sisarukset suuntavat sanansa usein toisilleen ja monta kertaa täydentävät toistensa lauseet.
Kun sisarukset olivat nuoria, roolit olivat paljon selvemmät kuin nykyään: Elina oli sovinnollinen, Ilona räväkkä. Vanhemmiten piirteet ovat loiventuneet, tulleet lähemmäs toisiaan.
Näin miettii Ilona, ja Elina nyökkäilee, kuten useasti siskon puhuessa.
”Olen minäkin oppinut suoruutta. Olin esihenkilönä jo edellisessä hommassani. Johtajana suoruutta on pakkokin tulla”, hän toteaa.
Vuoden alussa Elina aloitti uudessa työssä, lohjalaisen Vivamon loma- ja kurssikeskuksen johtajana.
Ilona tekee itselleen tyypillisen nopean yhteenvedon. Hänestä asia on juuri näin: Elina on opetellut olemaan suora. Itse hän on harjoitellut hillitsemään suorimpia sanojaan.
”Minulla on sisäinen tarve olla sovittelevampi, Ilonalla suorempi”, Elina myöntää.
Elina muutti vuoden alussa uuden työnsä takia Kemistä Helsinkiin, jossa hän asui viimeksi vuonna 1996.
Samoihin aikoihin Ilona remontoi puolisonsa Rogerin kanssa uuden kodin kahdelle aikuiselle. Ilonan lapset, kaksi poikaa, lensivät pesästä äidin muuttaessa. Elinan pojat muuttivat omilleen jo aiemmin.
Molemmista lasten itsenäistyminen tuntuu hyvältä, oikealta.
Ruuhkavuodet olivat melkoinen putki, siskokset toteavat.
”Yli kaksikymmentä vuotta sitten sinne tuli imaistuksi, ja putkessa sitten mentiin hirveällä kiireellä. Nyt tuntuu kuin olisin plumpsahtanut sieltä ulos vähän hämmentyneenä: mitäs seuraavaksi?” Ilona sanoo ja nauraa.
Elina on saapunut aamulla Helsinkiin viikonloppureissulta Kemistä, jonne hän muutti vuonna 2017 tavattuaan nykyisen puolisonsa Karrin. Hieman aiemmin Elina oli eronnut nuorena solmimastaan liitosta lastensa isään.
Karri työskentelee Kemissä vielä puoli vuotta. Viikonloppuisin pariskunta reissaa kahden kaupungin väliä.
”Pohjoisessa laitamme taloamme pakettiin ja koitamme saada sen myytyä, jotta voimme yhdessä asettua Etelä-Suomeen.”
Nyt Elina on taas lähempänä Tampereella asuvia poikiaan, siskoaan ja muuta perhettä.
Siskosten uusi lähentyminen sai kuitenkin alkunsa jo, kun Elinan muutti pohjoiseen. Molempien mielestä elämänmuutos, muutto Kemiin ja uusi parisuhde, vapauttivat Elinaa.
”Olen vasta tajunnut, että olen oppinut tuntemaan sinua paljon entistä paremmin viimeksi kuluneiden vuosien aikana. Ennen en tosin ajatellut, etten tuntisi sinua. Mutta et aikaisemmin avautunut niin paljon ihmisenä, ainakaan minulle”, Ilona miettii.
Elina kuuntelee ja nyökkäilee.
”Tunnen olevani kotonani tässä uudessa elämänvaiheessani enemmän kuin missään aiemmassa vaiheessa koskaan. Parisuhteeni Karriin on tosi onnellinen, mikä varmasti huokuu ulospäin. Tunnen löytäneeni itseni, ja se vapauttaa.”
Ilonalla on taas tarjolla nopea yhteenveto.
”Lähentymiseemme on vaikuttanut kaksi asiaa: se, että minä löysin nykyisen mieheni ja että Elina löysi nykyisen miehensä. Olin ennen nykyistä parisuhdettani pitkään sinkkuna ja huolestunut Elinasta, joka kipuili tahollaan oman elämänsä kanssa.”
”Olin pitkään kipuillut”, Elina täydentää.
Elina sai lapset nuorena ja tuli äidiksi samana vuonna, kun Ilona erosi ensimmäisestä avioliitostaan.
Niihin aikoihin Ilona vietti villiä opiskelijaelämää. Elina taas muutti samoihin aikoihin perheensä kanssa ensin vuodeksi Keniaan ja sitten Tampereelle.
Sitten Ilona meni uudelleen naimisiin ja teki paljon töitä. Seuraavaksi hän sai lapsia ja hurahti ”kaikenlaisiin kiintymysvanhemmuusjuttuihin”. Töihin palattuaan Ilona sai omaa nimeään kantavan tv-ohjelman.
Elina kruunattiin Seinäjoen tangomarkkinoilla tangokuningattareksi vuonna 2006. Hän keikkaili vuosia ympäri Suomen, kunnes kyllästyi iltatöihin ja levottomiin keikkapaikkoihin ja ryhtyi opiskelemaan itselleen uutta ammattia.
Vuonna 2016 Elina valmistui sosionomiksi. Samoihin aikoihin hänen nuoruudenliittonsa alkoi rakoilla.
Uusien parisuhteiden myötä kumpikin sisaruksista tuntee ennen kaikkea rauhoittuneensa.
”Oli tarpeellista saada pohjoisessa uusi alku sekä minulle itselleni että minun ja Karrin parisuhteelle”, Elina sanoo.
Ilona katsoo siskoaan.
”Se oli varmasti hoitavaa”, hän toteaa ja sisko nyökkää.
Uudessa tilanteessa on ollut energiaa käydä läpi asioita myös siskon kanssa.
Silloin, kun on ruuhkavuosia, lasten kanssa haastavaa, väsyttää ja parisuhdekin rakoilee, läheisen tunteet helposti pelästyttävät, Ilona analysoi.
”Nyt voimme keskustella rauhallisemmin. Aiemmin kaikenlaiset latautuneisuudet saattoivat eskaloitua loukkaantumiseksi.”
Etenkin keskustelut menneistä johtivat sellaiseen.
Elinalla ja Ilonalla oli turvallinen lapsuus ja vanhemmat olivat reiluja ja tasapuolisia. Kävi kuitenkin kuten monissa muissakin perheissä: Ilona sujahti tiukasti rooliinsa ainaisena isän tyttönä, Elina äidin.
Roolien vaikutus säteili aikuisuuteen asti ja toi kitkaa siskosten välille. Ilonan näkökulmasta Elina kieltäytyi näkemästä perheen sisäisiä ristiriitoja. Elinan mielestä Ilona oli niitä ruotiessaan aivan liian kriittinen.
”Olen tuntenut, ettei Elina suostu ymmärtämään asioita, joista minä hänen mielestään turhaan keuhkoan. Olen ajatellut, että Elinan pitäisi tajuta asiat samoin kuin minä”, Ilona sanoo.
On hänen vuoronsa nyökkäillä, kun Elina jatkaa:
”Nyt olemme oppineet kuulemaan ja näkemään, miksi toinen on aikaisemmin reagoinut tietyllä tavalla suhteessa vanhempiimme.”
Nykyisin kummankin kokemukset menneistä saavat ennen kaikkea olla totta. He ovat puhuneet asiat halki myös vanhempiensa kanssa.
”Nyt ymmärrämme, että meillä on ollut vanhempiimme erilaiset suhteet. Ennen ihmettelimme Elinan kanssa puolin ja toisin, että mistä toinen oikein puhuu”, Ilona sanoo.
”Nykyiset puolisomme tulevat tosi hyvin toimeen toistensa kanssa. Aloimme jossain vaiheessa viettää aikaa nelistään.”
Sisarusten yhteys palautui omalla painollaan vuosien aikana. Ei tullut yhtä ratkaisevaa puhelinsoittoa tai keskustelua – eihän ollut välirikkoakaan.
”Nykyiset puolisomme tulevat tosi hyvin toimeen toistensa kanssa. Aloimme jossain vaiheessa viettää aikaa nelistään. Te tulitte meille pohjoiseen viettämään pariakin pääsiäistä”, Elina muistelee.
Kun hän ja Karri tulivat puolestaan käymään Helsingissä, nelikolla oli tapana kokoontua Ilonan ja hänen puolisonsa Rogerin Töölön-kotiin brunssille.
Nyt tapaamisia on tiiviisti. Viimeksi kuluneen parin viikon aikana siskokset laskevat tavanneensa toisensa kolme tai neljä kertaa.
Siinä mielessä he ovat palanneet juurilleen. Lapsena ja nuorena molemmilla oli omat kaverinsa ja lisäksi liuta serkkuja, joiden kanssa vietettiin kesät.
Mutta olivat he kieltämättä tiivis yksikkö, ”Aaltosen likat”, syntyneet kahden ja puolen vuoden välein. Pitkään olivat vain he kaksi. Kolmas sisko syntyi yhdeksän vuotta esikoisen Elinan jälkeen.
Teologivanhempien kotona kävi tiuhaan vieraita, johtajia ja taiteilijoita. Perhe kyläili itsekin ja vietti aikaa myös Elinan nykyisin johtamassa Kansan Raamattuseuran Vivamon kurssikeskuksessa.
”Siellä ihmiset tunsivat meidät nimenomaan kaksikkona Elina ja Ilona”, Ilona sanoo.
Kotoa sisarukset saivat kristillisen kasvatuksen ja vahvan arvopohjan heitä nykyisin yhdistävälle ”ihmis-ihmisyydelle”. Kumpikin päätyi ihmisläheisiin töihin.
Ilonasta olisi tosin saattanut tulla myös kemisti. Koulussa hänen vahvimpia aineitaan olivat matematiikka ja kemia. Mutta kun isä kuuli teini-ikäisen Ilonan suunnitelmista mennä opiskelemaan kemiaa, hänen suustaan pääsi vaivautuneelta kuulostanut naurahdus. Heh, vai sellaista.
Ilonan eläväisesti kertoma muisto saa Elinan purskahtamaan nauruun.
Isän sanoista Ilona oivalsi, ettei hänestä taida tulla kemistiä. Reaktion takana ei kuitenkaan ollut torjunta vaan hämmästys.
”Minulle muisto kuvastaa perheemme arvomaailmaa. Insinööri oli isälle yksinkertaisesti outo olento”, Ilona sanoo.
Elina ihmettelee, miksi sisko ei ole aiemmin puhunut tapauksesta.
Ilona vastaa oitis puhuneensa siitä monesti. Hän on käsitellyt asiaa myöhemmin myös isän kanssa.
”Miksipä en olisi voinut olla isän mielestä hyvä siinäkin ammatissa. Varmasti hän näki minussa tarkasti ihmiskeskeisyyteni.”
Yhteinen vaihto-oppilasvuosi Yhdysvalloissa Coloradossa. Jopa yhteiset häät.
Nuoruudessa Elina ja Ilona jakoivat yhdessä monet kokemukset. Kumpikin vihittiin ensimmäisiin avioliittoihinsa 300 vieraan edessä vuonna 1991.
Ilona oli silloin 19-, Elina 22-vuotias.
Molemmat suunnittelivat tahoillaan naimisiinmenoa eikä kumpikaan tahtonut joustaa ajankohdasta. Niinpä vanhemmat päättivät pitää tyttärille komeat parihäät.
”Siihen maailmanaikaan ja meidän suvussamme se oli normaalia. Mutta ei siinä ollut mitään järkeä, kun näin jälkeenpäin ajattelee. Ihan hirveää! Voi hyvänen aika. Ehkä joku olisi voinut sanoa, ettei nyt naimisiin tarvitse mennä tuossa vaiheessa”, Ilona miettii.
Elinaa Ilonan reaktio naurattaa, joten tämä lisää vielä vettä myllyyn:
”Jos minun pojistani jompikumpi olisi sanonut 19-vuotiaana menevänsä naimisiin, olisin ottanut niskaperseotteen ja vastannut, ettet muuten varmana mene. Sen sijaan me saimme isot yhteishäät. What the fuck”, Ilona taivastelee.
Silloin se tuntui oikealta ja silloiset suhteet niin ikään oikeilta valinnoilta.
Ilona oli ensimmäisessä avioliitossaan neljä vuotta. Myöhemmin hän tapasi lastensa isän ja avioitui tämän kanssa. He erosivat, kun lapset olivat alakoulussa.
Elinan ensimmäinen avioliitto kesti melkein 25 vuotta.
”Siitä liitosta sain ihanat poikani.”
Nykyiset parisuhteet ovat tuoneet elämään myös bonustyttäret. Elinalla ja Ilonalla on molemmilla kaksi poikaa, mutta Elinan Karrilla ja Ilonan Rogerilla on kolme lasta kummallakin. Joukossa on myös tyttäriä.
”Olemme Elinan kanssa jutelleet, että tyttöjen äitinä on erilaista olla kuin poikien äitinä. Poikien äitinä on tavallaan aika helppoa”, Ilona sanoo, ja molemmat purskahtavat nauruun.
Vakavasti: poikia on erilaisia.
”Pojistani toinen soittaa tuskin koskaan, toinen pitää koko ajan vapaaehtoisesti yhteyttä. Bonustyttäreni kanssa olemme tulleet niin läheisiksi, että hän menee sujuvasti vaatekaapilleni lainaamaan vaatteita. Sellaista jakamista en ole kokenut poikieni kanssa”, Elina sanoo.
”Minäkin annan Sirille kaikki pieneksi jääneet vaatteeni!” Ilona huudahtaa.
Tänä päivänä siskokset eivät erityisesti kaipaa tiettyjä yhteisiä kokemuksia. Eivät he edes soita toisilleen ensimmäisenä, jos jotakin sattuu.
”Olen puolisoni kanssa niin symbioottisessa suhteessa, että nyt eri kaupungeissa asuessa soitan hänelle kahdesti päivässä. Energiani menee siihen”, Elina sanoo.
Kumpikaan ei erityisesti nauti puhelimessa puhumisesta vapaa-ajalla.
”Minä taidan kuitenkin olla monessa asiassa Elinaa rauhallisempi. Olen välillä ihan hengästynyt, kun kuuntelen hänen menojaan. Elina miettii, että miten hän voi olla niin väsynyt. Herranjestas, jos touhuaisin noin paljon kuin hän, olisin ihan raato”, Ilona sanoo.
Elinalla on iltamenoja, harrastuksia ja yökylävieraita. Ilona tarvitsee ihmiskeskeisen työn vastapainoksi lepoa ja rauhaa. Jos ei kahta avioeroa lasketa, hän ei myöskään ajattele tehneensä suuria elämänmuutoksia.
”Olen aina vaikkapa ollut samalla alalla.”
Pari vuotta sitten Ilonan työ tosin muutti muotoaan, kun hän ryhtyi perustamansa, yrityksille valmennusta tarjoavan OK5 Oy:n toimitusjohtajaksi. Siinä työtä tehdään tiiminä.
Aiemmin, vuosikymmenien ajan, Ilona työskenteli yksin ”nainen ja Hiace” -tyylillä, ajoi yksin Helsingistä vaikka Seinäjoelle valmentamaan.
Pitkillä automatkoilla Ilonalla oli vakiintunut tapa: silloin hän tarttui puhelimeen ja soitti siskolle vain rupatellakseen.
Elina taas on ennen sosionomin koulutukseen vaihtunutta artistinuraansa valmistunut vaatesuunnittelijaksi.
Vaatteiden ompelu yhdisti aikanaan myös siskoksia. He suunnittelivat ja ompelivat nuorina kaikki omat vaatteensa. Tilaustöinä ylioppilas- ja hääpukuja syntyi myös kavereille.
Nykyään tärkein sisaruksia yhdistävä tekijä on kiintymys toiseen. He ovat samaa perhettä, samaa lihaa ja verta.
”Elina on minulle kuin ilma, jota hengitän. Hän on ja on aina ollut siinä, vaikka emme kumpikaan varmasti kutsuisi toista parhaaksi ystäväksemme. Meillä on läheistä, ja meitä naurattavat samat asiat”, Ilona sanoo.
”Meillä on yksinkertaisesti tosi mutkaton kiintymys toisiimme”, Elina lisää.
Yhteyttä ei olisi pakko pitää. Ei ole sukumökkiä tai lapsuuden kotitaloa, jonka katon korjaaminen pitäisi saada sovittua. Yhteydenpito ja yhdessäolo perustuvat yksinkertaisesti vapaaehtoisuuteen, siskokset miettivät.
Juuri siksi suhteessa ei ole turhia rasitteita.
”Me olemme eronneet, myös vanhempamme ovat nykyisin eronneet. Perheestämme ovat murtuneet kaikki sellaiset odotukset, että asiat olisi pakko tehdä tietyllä tavalla ja viettää vaikka joulut samalla tavalla”, Ilona sanoo, ja Elina nyökkää.
”Se on juuri näin.”
Juttu on julkaistu Eevassa 6/24.
