
Sisäilman laatuun vaikuttavat monet eri tekijät. Pienimmillään ongelmista syntyy viihtyvyyshaittoja ja pahimmillaan terveyshaittoja. Yleisimmin syy huonoon sisäilman laatuun on puutteellinen ilmanvaihto, kertoo Hengitysliiton asiantuntija Kirsi Säkkinen.
”Ongelmia aiheuttavat myös rakenteiden kosteus- ja homevauriot sekä rakennus- ja sisustusmateriaalien pöly- ja kemikaalipäästöt. Myös ulkoilman epäpuhtaudet voivat kulkeutua sisäilmaan”, hän kertoo.
Lisäksi sisäilmanolosuhteet, kuten väärä lämpötila ja kuiva sisäilma, vaikuttavat sisäilman laatuun ja voivat aiheuttaa oireilua.
Milloin ilmanpuhdistimesta on hyötyä?
Ilmanpuhdistimilla sisäilmasta voidaan vähentää ja poistaa tekniikasta riippuen pölyä, hiukkasmaisia epäpuhtauksia, kaasuja ja hajuja, joita kulkeutuu sisäilmaan ulkoa tai jotka syntyvät sisätiloissa.
”Ilmanpuhdistimien käyttö voi auttaa vähentämään ilmassa olevia allergeeneja ja hiukkasia ja tuoda lisäapua siitepölyaikaan allergiaoireista kärsiville, ja joissakin tapauksissa vähentää allergia- ja astmaoireita”, Säkkinen kertoo.
Ilmanpuhdistimien avulla voidaan tuoda väliaikaista helpotusta tilanteissa, joissa etsitään ja korjataan sisäilmaongelman syytä.
”Niitä voidaan käyttää siis apuna sisäilman epäpuhtauksien vähentämiseen, kun vaurioituneita rakennuksia korjataan.”
Ilmanpuhdistimen tarve pitää kuitenkin aina miettiä tapauskohtaisesti. Kun hankintaa on tekemässä, kannattaa pohtia, mihin käyttötarkoitukseen ja millaisiin olosuhteisiin laitetta tarvitaan.
”Minkälaisen ja -kokoisen tilan ilmaa ollaan puhdistamassa, mikä on laitteen melutaso ja laitteen huoltamiseen liittyvät asiat ja tuottaako ilmanpuhdistin sisäilmaan haitallisia yhdisteitä. Laite tarvitsee yleensä säännöllistä huoltoa, kuten suodattimien vaihtoa.”
Kannattaa varmistaa, että laite on testattu puolueettoman luotettavan tahon tekemillä mittauksilla.
On myös hyvä ottaa huomioon, että ilmanpuhdistimet eivät ole hoitolaitteita.
”Tutkittua tietoa niiden vaikutuksesta hengitysterveyteen ja hengityssairaiden oireisiin on niukasti. Ilmanpuhdistimet eivät korjaa tai paranna kosteus- ja homevaurioita, niitä ei saa käyttää korjausten välttämiseksi ja korvaamiseksi. Ilmanpuhdistimet eivät toimi hyvän ilmanvaihdon korvaajina eivätkä siivouksen korvikkeena.”
Tässä juttusarjassa etsimme vastauksia arkisiin teknologiakysymyksiin. Mihin kysymykseen sinä haluaisit saada vastauksen? Kerro kommenteissa!