Olen oppinut kahdeksankymppiseltä isältäni monta asiaa – ja yksi niistä on tärkeä 10 minuutin sääntö
Jaettu kipu on puolikas kipu, ja kun toisellakin joskus lirahtaa, oma ikääntyminen pulmineen ei tunnu niin pahalta, kirjoittaa Iiris von Knorring kolumnissaan.
Polvet ovat kevään vaelluksen jälkeen olleet niin kipeät, että saa nähdä, voinko käydä tänä syksynä jumpassa.
Kuule, minulla on niveliä kolottanut jo kymmenen vuotta. Lääkäri sanoi, että se on normaalia iän tuomaa kulumaa. Niissä on selvää paksuuntumaakin, katso nyt.
Minä taas olen alkanut nukkua huonosti, vaikka aina olen ollut niin hyväuninen. Onko tämä nyt sitten vaihdevuosioire?
Olimme ystäväni kanssa vaahdonneet jo tovin, kun yhtäkkiä aloimme nauraa: nyt se vaivoista puhuminen alkoi!
Seisoimme ystäväni kanssa hänen kotitalonsa edessä koiralenkin jälkeen. Koirat inisivät hihnansa päässä tylsistyneinä. Olimme ystäväni kanssa vaahdonneet jo tovin, kun yhtäkkiä aloimme nauraa: nyt se vaivoista puhuminen alkoi!
Vaivoista, kivuista ja erityisesti mielen kolotuksista pitää puhua. Kuulostakoon valittamiselta! Jaettu kipu on puolikas kipu, ja kun toisellakin joskus lirahtaa, oma ikääntyminen pulmineen ei tunnu niin pahalta.
Hetken päästä kuitenkin huokaisimme ja totesimme, että nyt riittää. Koiratkin kaipaavat jo ruokaa. Halaus, hyvää yötä ja nähdään taas.
Olen oppinut isältäni monta asiaa. Viimeksi sen, miten vaivoista kannattaa puhua.
Isäni tapaa vanhoja kavereitaan kerran kuussa. Lähes kahdeksankymppisten miesten porukka on päättänyt säännön treffeilleen: alussa saa puhua sairauksista kymmenen minuuttia ja sen jälkeen niitä ei enää mainita. Kymmenessä minuutissa ehtii saada vertaistukea, myötätuntoa ja huolen pois sydämeltään. Sitten voi keskittyä hauskempiin asioihin.
Juttu on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 11–12/2024.
