Kirjailija Iida Rauman kolmas romaani, koulukiusaamista kuvaava Hävitys – tapauskertomus on kirjavuoden suurimpia puheenaiheita. Lukijana Iida Rauma nauttii kirjallisuudesta, joka rikkoo kliseitä.

”Intohimoinen suhteeni kirjoihin alkoi jo lapsena. Olin viisivuotias, kun äitini luki minulle Roald Dahlin kirjan Nilviöt. Sen hirviömäiset hahmot, matoja spagetin sijaan syövä Nilviön pariskunta rikkoo palasiksi kliseitä hyvistä aikuisista ja rakastavista parisuhteista.

Näinhän aikuiset usein kuvataan lapsille, ja kliseiden rikkominen on yksi kirjallisuuden tehtävistä.

Äidin lukemana kirja ei pelottanut, vaan kiehtoi. En ole sittemmin palannut kirjaan, mutta muistan vieläkin sen kuvatkin.”

”Itku kirjan äärellä on minulle harvinaista, mutta yksi teos saa minut kyyneliin joka kerta, kun luen sen. Kumppanini Matias Riikosen Matara kuvaa riipaisevasti, miten lapsuuden loppu on menetys, jolle ei ole tilaa olla olemassa, koska aikuiseksi vain kuuluu tulla.

Kirja onnistuu vangitsemaan sen ajatuksen, että lasten elämä on yhtä täyttä ja painavaa kuin aikuisten.

Olen lukenut kirjan jo monta kertaa ennen sen ilmestymistä, sillä Matias ja minä toimitamme toistemme kirjat. Vaikka tiedän, mitä kirjassa tapahtuu, yllätyn joka lukukerralla, miten vahvasti se vaikuttaa minuun.”

”Ensin ajattelin, että eihän sellaista ole, mutta on sentään yksi, jonka toivoisin muidenkin kuin suomalaisten lukevan. Siiri Enorannan Maailman tyttäret on älykäs kuvitelma positiivisesta tulevaisuudesta noin sadan vuoden päästä. Ekokatastrofista on noustu ja maailmassa suhtaudutaan luontoon kunnioittavasti.

Tämä nuortenkirja sopii aikuisillekin, sillä hehän tekevät kaikki päätökset.

Olen pitkäikäistä sukua. Tuntuu pelottavalta ajatella, millainen maailma on, jos näen sen vielä satavuotiaana.

Nykyhetken ekologisten ongelmien keskellä en jaksa moniakaan dystopiakirjoja. Enorannan utopia tuntuu tuoreelta. Hän on ollut useamman kerran nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaana ja voittanutkin palkinnon vuonna 2018 fantasiaromaanillaan Tuhatkuolevan kirous.”

”Jyri Vartiaisen lyhytproosaa, josta pidän kovasti. Pölyllä on kasvot kuvaa tavallisia arkisen oloisia asioita kauniisti ja koomisestikin niin, että niihin tarttuu jokin vaikeasti selitettävä ihmeen tuntu.

En mene minnekään ilman kirjaa, en sänkyynkään. Minulla on aina kirja kesken, mutta vain yksi kerrallaan. Tykkään keskittyä lukemaani.”

”Tietokirjailija Johann Harin ajatukset masennuksesta ja kadotetusta keskittymiskyvystä tuntuvat tosi tärkeiltä. Asiasta on kirjoitettu paljon, mutta juuri Hari on tehnyt minuun vaikutuksen, sillä hän nojaa vahvasti tieteeseen ja haastattelee teoksiinsa lukuisia tutkijoita.

Harin mukaan ongelmien syyt ovat yhteiskunnallisia. Esimerkiksi masennus ei ole aivosairaus, tai yksilön kyvyttömyyttä hallita tilannettaan, vaan mielekäs reaktio ankeaan ja kyykyttävään työelämään, kasvavaan yksinäisyyteen ja lasten traumatisointiin.

Harin kirja Mielen yhteydet on minulle tärkeä. On ihanaa, että tammikuussa suomeksi ilmestyy myös hänen teoksensa Kadonnut keskittymiskyky.”

”Eri ikävaiheissa olen säännöllisesti palannut Banana Yoshimoton teokseen Kitchen, jonka luin ensimmäisen kerran 11–12-vuotiaana. Kirjassa on kuvattu vähemmistöihin kuuluvia ihmisiä sensitiivisesti ja kunnioittavasti.

Yllättävää on kirjan lempeä, tasavertainen ja ongelmaton kuvaus, joka on edelleen mielekästä. Itselleni seksuaalivähemmistöön kuuluvana kirja on ollut tärkeä ja se on vaikuttanut arvomaailmaani.

1990-luvulla ilmestynyt teos on minulle klassikko, jonka kirjoittaminen on ollut rohkea teko.”

Lyhyempi versio artikkelista on ilmestynyt Eevassa 11/22.