Iida Åfeldt, 31, on saanut lapsen sinkkuna, itsellisenä äitinä ja kahden vanhemman perheessä – viimeisin käänne on kuin elokuvasta: ”Kohtalo puuttui peliin, kun vähiten odotin”

Viisilapsisen sisarusjoukon vanhimpana kasvanut Iida on aina tiennyt haluavansa äidiksi. Alun perin hänen haaveenaan oli klassisesti löytää hyvä kumppani, mennä naimisiin ja perustaa perhe, sitten kun aika oli oikea. Kun Iida tuli 25-vuotiaana sinkkuna yllättäen raskaaksi, lapsen odottaminen yksin aiheutti haikeutta ja jopa surua. Myös ulkopuolisuuden tunne oli vahvasti läsnä.

– Raskaus yllätti ja aiheutti paljon erilaisia tunteita. Olin nuori ja sinkku, ja vaikka halusin tulla äidiksi, niin silti oli hetkiä, jolloin jopa häpesin omaa perhemuotoani. Esimerkiksi perhevalmennuksessa pariskuntien keskellä tuli tunne, että yksinodottajana olen jotenkin huonompi muihin verrattuna. Myös somekommentit lisäsivät ikäviä fiiliksiä, Iida muistelee.

Tulevassa äitiydessä oli sulattelemista, mutta Iida päätti sinnikkäästi selvitä ja luottaa siihen, että kaikki menisi hyvin. Hän etsi valtavasti tietoa ja selvitteli, mitä kaikkea raskaus ja tuleva vanhemmuus pitäisi sisällään. Uuteen elämäntilanteeseen liittyi vastuita ja velvollisuuksia, joiden selvittäminen jäi kaiken muun lisäksi hänelle kokonaan yksin.

– Kun kaiken tekee ensimmäistä kertaa, on tiedonjano valtava. Niin myös raskaana – päivät suorastaan hujahtivat googlettaessa. Olisi ollut hienoa, jos jo silloin seitsemän vuotta sitten olisi ollut olemassa Suomi.fin Lapsen saaminen -opas tai vastaavia verkkopalveluita, joissa raskauteen ja vanhemmuuteen liittyvää luotettavaa tietoa on koottu yhteen ja saatavilla yhdestä paikasta. Tällaiset ajankohtaiset ja informatiiviset palvelut ovat todella tärkeitä, sillä verkko on täynnä vanhentunutta tai epäluotettavaa tietoa.

Raskausaikaa ei kannata hukata murehtimiseen

Iida korostaa tuen merkitystä matkalla vanhemmuuteen. Kun puolisoa ei ole, on erityisen arvokasta jakaa raskauteen ja lapsen kasvatukseen liittyvät haasteet jonkun kanssa – oli kyseessä sitten läheinen ystävä, sukulainen tai joku, joka on samassa tilanteessa. Iida nimeää tärkeimmäksi tukihenkilökseen oman äitinsä, joka oli esikoisen syntyessä korvaamaton apu.

– Raskausaika ja esikoisen saaminen olivat ihanaa ja tunteikasta aikaa, jolloin äitini rooli korostui entisestään. Vaikka hän on aina ollut tukipilarini, esikoisen syntyessä hänen empatiansa ja läsnäolonsa oli korvaamaton apu. Tulee todella lämmin tunne, kun joku tuo ruokaa tai huolehtii jaksamisesta juuri silloin, kun oma huomio kohdistuu pieneen vauvaan, hän muistelee.

Esikoisen syntymä herätti Iidassa onnen ja rakkauden tunteita, jollaisia hän ei ollut aiemmin osannut edes kuvitella.

– Omaa lasta kohtaan syntyvä rakkaus on jotain käsittämättömän suurta. Se on itse asiassa hyvin kokonaisvaltainen asia, joka saa läpikäymään myös omaa lapsuutta. Olen nyt jälkikäteen ajatellut, että kaikki meni silloin esikoisen kanssa oikein ja niin kuin oli tarkoitettu. Kunpa vain olisin enemmän keskittynyt raskaudesta nauttimiseen – se on todella ainutlaatuista aikaa, jota on ihan turha hukata murehtimiseen.

Haaveesta totta itsellisen äitiyden avulla

Äitiyden rooli oli kuin luotu Iidalle – hänestä ja esikoisesta hioutui tiivis ja erottamaton kaksikko. Esikoisen kasvaessa myös haaveet toisesta lapsesta alkoivat vahvistua. Iida oli lukenut paljon itsellisestä äitiydestä ja kiinnostunut aiheesta. HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa sukusolupankin toiminta alkoi marraskuussa 2019, jonka jälkeen Iida muistelee tietouden aiheesta lisääntyneen. Koska sopivaa kumppania ei ollut löytynyt rinnalle, päätti rohkea nainen toteuttaa haaveensa yksin ja hakeutua hedelmöityshoitoihin itsellisenä äitinä.

– Rakastan lapsia ja olin valmis toiseen lapseen. Moni kyseenalaisti voimavarojani, mutta yhden lapsen yksinhuoltajana koin, että minulla oli jo realistinen käsitys siitä, mitä vanhemmuus yksin on ja mitä itsellinen äitiys tulisi olemaan.

Suomen kansalaisilla on valinnanvapaus erikoissairaanhoidon suhteen, joten Iida teki päätöksen aloittaa hedelmöityshoidot Tampereen sairaanhoitopiirissä kiireisen Helsingin sijaan. Tämä sujuvoitti prosessia, joka kesti kokonaisuudessaan ainoastaan puoli vuotta – tammikuussa 2022 Iida oli jo raskaana.

– Hoitoprosessin aikana omia ajatuksia ja tuntemuksiaan pystyi läpikäymään myös psykologin kanssa, mikä oli hienoa. Olin todella sitoutunut hoitoihin – tiesin että selviäisin myös toisesta lapsesta yksin, hän kertoo.

Rakkaus yllätti kesken hedelmöityshoitojen

Iida oli elänyt yksin esikoisensa kanssa pitkään ja ajatellut, että elo myös kahden lapsen kanssa jatkuisi yksinhuoltajana – edessä oli ainoastaan muutto suurempaan asuntoon. Muuton jälkeen kohtalo oli kuitenkin päättänyt järjestää hänelle yllätyksen – rakkaus käveli hänen elämäänsä kirjaimellisesti naapurista.

– Olimme muuttaneet uuteen asuntoon poikani kanssa. Eräänä päivänä Sinkkuelämää-elokuvasta tuttu Love-avaimenperäni tippui naapuriasunnon oven eteen. Sana ”Love” irtosi avaimenperästä. Ja uskomatonta kyllä, tuon saman oven takaa löytyikin pian rakkaus – asunnossa nimittäin asui eräs mies, jota näin usein ohimennen. Tutustuimme hiljalleen ja rakastuimme. Avaimenperän tipahtaminen oli ollut enne, Iida hymyilee onnellisena.

Miehestä tuli luonnollinen osa perhettä sekä turvallinen isähahmo esikoiselle ja pian syntyvälle vauvalle. Muutoksen tuulet puhalsivat, mutta Iida itse koki olonsa varmemmaksi kuin koskaan, niin äitiyden kuin parisuhteenkin osalta. Hänen mukaansa oli upea seurata miehen kasvua isän rooliin – yhteiselo oli sujuvaa, helppoa ja luontevaa.

Jopa siinä määrin, että pian keskimmäisen lapsen syntymän jälkeen Iida huomasi olevansa jälleen suunnitellusti raskaana. Tällä kerralla vauva syntyisi perheeseen, jossa olisi kaksi vanhempaa – aivan kuten hän oli joskus haaveillutkin.

Löydä omannäköinen polku vanhemmuuteen

Ajatus vielä yhdestä – yhteisestä – lapsesta oli herännyt uuden puolison kanssa suhteellisen pian, sillä yhdessäolo oli arjen ja lasten keskelläkin luontevaa. Kahdelle nuorimmalle lapselle tulisi pieni ikäero, mikä oli jännittänyt Iidaa aluksi, mutta kuopuksen syntymä hälvensi nämä tunteet.

– Kuopuksemme yllätti helppoudellaan kaikki – olimme ihmeissämme, että tämä pieni poikahan vain syö, hymyilee ja nukkuu! Kahden kuukauden ikäisestä saakka hän ei ole enää kaivannut edes yösyöttöjä, vaan nukkunut muina miehinä aamuun asti, Iida nauraa.

Tällä hetkellä hän nauttiikin äitiydestä aivan uudella tavalla. Rakastava puoliso ja kolme ihanaa lasta tekevät arjesta kiireistä, mutta antoisaa.

Vanhemmuutta pohdiskelevia hän neuvoo löytämään oman polkunsa:

– Vanhemmuus on oppikoulu, joka tuo elämään jatkuvasti jotakin uutta ja ihmeellistä, syvempää merkitystä. Lapsen mukana kasvaa samalla itsekin. On rikkaus, että kaikki me olemme erilaisia vanhempia, ja siksi kannustankin tavoittelemaan omannäköistä vanhemmuutta – sitä mikä toimii juuri sinulle tai teille, hän sanoo ja jatkaa puolisonsa sanoja mukaillen:

– Vaikka lapsemme ovat syntyneet erilaisissa elämäntilanteissa, heitä kaikkia rakastetaan yhtä paljon. Perheessämme on paljon rakkautta – ja se, jos mikä, loppujen lopuksi aidosti merkitsee, Iida päättää.