Kun Laura, 51, näki tyttärensä jalkakäytävällä huonokuntoisena, hän käveli ohi – tajusi, ettei pysty enää auttamaan huumeriippuvaista tytärtään
Huumeet tulivat Lauran tyttären elämään jo teini-iässä. Nyt Laura ei enää tunnista tytärtään omaksi lapsekseen.
Muutama kuukausi sitten Laura, 51, oli kävelemässä töistä kotiin, kun hän huomasi erään Alkon kulmilla tutun näköisen hahmon. Se retkotti puoli-istuvassa asennossa jalkakäytävällä ja näytti sammuneelta. Värjätyt hiukset olivat valahtaneet silmille ja pää roikkui olkapäällä luonnottoman näköisenä. Hahmo oli hänen 27-vuotias tyttärensä.
Laura tunsi sydämensä puristuvan kokoon, mutta jatkoi matkaansa. Hän oli ollut tässä tilanteessa monta kertaa. Hän tiesi, että vaikka halusi auttaa lastaan enemmän kuin mitään maailmassa, hän ei pystyisi siihen. Vasta kotona hän itki.
Ihana, sydämellinen lapsi. Sellainen Sanni oli viidenteen luokkaan asti.
”Sanni ajatteli aina muita. Kun lupasin syntymäpäiväjuhliin kymmenen vierasta, Sanni halusi kutsua kaikki ja lopulta talo pullisteli lapsista. Ihanat lapsuusmuistot ovat tuntuneet erityisen tärkeiltä nyt, kun sitä tuntemaani Sannia ei enää ole.”
Kuudennella luokalla Sanni joutui vaihtamaan koulua ja vanhat kaverit jäivät. Eräänä päivänä Sanni tuli kotiin reppu likomärkänä. Toiset lapset olivat kaataneet reppuun vettä. Kiusaaminen jatkui.
”Tunsin itseni avuttomaksi ja vihaiseksikin. Yritimme saada kiusaamista loppumaan, mutta kun koulu järjesti keskusteluja, olimme aina ainoat vanhemmat paikalla.”
Sanni alkoi viihtyä kaveriporukassa, jossa oli vanhempia nuoria. Hän kokeili pähteitä.
Kahdeksannella luokalla Sanni soitti erään illanvieton jälkeen vanhemmilleen ja pyysi hakemaan. Laura ei unohda koskaan näkyä, joka heitä odotti: tytär hoippui vastaan tien viertä pitkin harmaana ja sekavana.
Seuraavat kolme viikkoa Sanni vietti sairaalassa psykiatrisella osastolla. Tutkimuksissa kävi ilmi, ettei Sanni kärsinyt mielisairaudesta, mutta veressä oli jäämiä huumausaineista.
”Se tuntui siinä vaiheessa jopa helpotukselta. Vakuuttelimme toisillemme, että parempia aikoja olisi edessä.”
Osastolta Sanni sijoitettiin yhteisymmärryksessä lastenkotiin, jotta hän pääsisi eroon kaveriporukastaan.
”Istuskelin Sannin tyhjässä huoneessa ja katselin pöydälle jäänyttä huulipunaa ja kuluneita tennareita. Kaipasin Sannia niin kovasti. Hänen olisi kuulunut olla siellä ja viettää huoletonta nuoruutta kuten ikätoverinsa.”
”Kun näin taustalla Sannin kasvot murskattuina, maailmani murtui.”
Toivon pilkahduksia, mutta paljon pelkoa ja hätää. Niitä on mahtunut kymmeneen viime vuoteen.
Aina, kun Sanni on saanut asiansa hetkeksi kuntoon – muuttanut jälleen kerran uuteen asuntoon ja sisustanut sen nätiksi, elänyt hetken tavallista nuoren naisen elämää – Laura on ajatellut, että ehkä nyt kääntyy uusi parempi sivu. Sitten jälleen uusi häätö, tuhottuja asuntoja, katoamisia ja yöllisiä avunpyyntöjä.
Laura kertoo tapauksesta, jolloin Sanni tuli vaatimaan Lauralta rahaa: Kun Laura ei suostunut Sannin vaateisiin, Sanni usutti ison koiransa hyökkäämään Lauran vieressä olevaan puuhun. Sen jälkeen Sanni kysyi äidiltään: ”Haluatko, että usutan sen seuraavaksi sinun kimppuusi?”
Viimeistään silloin Laura tajusi, ettei Sanni enää ollut oma itsensä. Huumeet olivat ottaneet hänestä vallan.
Neljä vuotta sitten Sanni tuli raskaaksi. Se oli Lauralle järkytys. Hän aneli Sannia lopettamaan huumeiden käytön lapsensa vuoksi.
”Tulevat vanhemmat asuivat likaisessa huumeluolassa, ja heidän elämänsä oli arvaamatonta. Pelkäsin joka päivä Sannin ja lapsen hengen puolesta.”
Tuohon aikaan Laura työskenteli ensihoitajana. Eräänä yönä tuli hälytys Lauralle tuttuun osoitteeseen. Tehtävä koski väkivaltaa, kohteena oli viimeisillään raskaana oleva nainen.
”Sannin poikaystävä avasi oven, ja näin taustalla Sannin kasvot murskattuina. Silloin maailmani murtui. Kollegani joutui taluttamaan minut takaisin ambulanssiin ja hälyttämään paikalle toisen yksikön. Jäin pitkälle sairauslomalle, enkä enää palannut entiseen työhöni.”
Pieni Rosa joutui synnytyksestä suoraan vieroitushoitoon. Hän oli itkuinen ja ärtyisä, mutta lääkäreiden mukaan täysin terve.
”Rakkauteni Rosaa kohtaan syntyi ensi kohtaamisesta. Välillämme on ollut vahva side tuosta hetkestä lähtien.”
Puhelin soi, kun Laura ja hänen miesystävänsä olivat lähdössä matto-ostoksille vuoden 2023 marraskuussa. Soittaja oli sosiaalityöntekijä turvatalosta, jossa Sanni asui lastensa, nyt 3-vuotiaan Rosan ja kaksi vuotta myöhemmin syntyneen Joelin kanssa. Sosiaalityöntekijä kertoi, ettei Sanni kyennyt huolehtimaan lapsistaan. Lapset pitäisi hakea iltaan mennessä.
Laura ja hänen kumppaninsa olivat seurustelleet kymmenisen vuotta ja keskustelleet asiasta useita kertoja. Jos Sanni ei pystyisi pitämään lapsiaan, Laura alkaisi heidän huoltajakseen. Kumpikin kuitenkin uskoi, ettei sellaiseen olisi tarvetta. Sanni oli päässyt korvaushoitoon ja saanut asioitaan järjestykseen. Sanni myös yritti tsempata lastensa vuoksi.
Laura nappasi lähikaupasta mukaan pari tuttipulloa, korviketta ja vaippapaketin ja lähti ajamaan sadan kilometrin päähän turvatalolle.
”Olin melkein sokissa. Toistin autossa miehelleni, ettei hänen tarvinnut alkaa tähän. Hän kuitenkin rauhoitteli minua ja vakuutti, että olemme tässä yhdessä.”
Perillä Sanni makasi itkuisena ja sekavana maassa, ja lapset pyörivät hämmentyneinä ympärillä. Autossa Rosa puristi pehmoapinaansa tiukasti rintaa vasten. Laura katsoi lapsia taustapeilistä ja tunsi ääretöntä hellyyttä. Hän ajatteli, että on jo kasvattanut kaksi lasta. Hän selviäisi kyllä tästäkin.
Lapset muuttivat Lauran ja hänen puolisonsa luokse.
”En enää tunnistanut häntä, omaa lastani, itsekseen.”
Toivo eli viime kesään asti. Sanni oli pystynyt tapaamaan lapsia silloin tällöin turvakodissa, ja lapset olivat välillä myös yötä hänen kanssaan tukiasunnossa. Laura näki, että lapset olivat Sannille tärkeitä. Hän uskoi, että Sanni saisi vielä elämänsä kuntoon ja lapset takaisin.
Sitten päiväkodista soitettiin. Sanni oli vienyt lapset päihtyneenä päiväkotiin.
”Minusta tuntuu, että tuolloin Sanni luovutti. Hän ei enää pystynyt vastustamaan huumeita.”
Laura on nyt puolisonsa kanssa lapsenlasten perhehoitajia, ja he ovat hakeneet lasten huoltajuutta.
Tällä hetkellä Laura ei tiedä, missä Sanni oleskelee. Viimeisen kerran, kun Laura on nähnyt Sannia, tämä käveli vastaan tyhjiä lastenvaunuja työntäen. Hänen katseensa oli tyhjä. Laura tervehti tytärtään ja halasi tätä. Sanni oli niin kuihtunut, että paksun takin sisällä tuntui olevan vain ilmaa.
”En enää tunnistanut häntä, omaa lastani, itsekseen.”
Laura on puhunut tuntemuksistaan terapiassa ja urheillut pois pahaa oloaan. Suuri apu on ollut myös läheisistä ihmisistä, omasta äidistä, puolisosta, pojasta ja ystävistä. Tärkeimpiä ovat kuitenkin lapsenlapset. Heistä Laura saa suunnatonta iloa ja lohtua joka päivä.
Laura tietää, että viimeinen soitto Sannista voi tulla minä hetkenä hyvänsä. Hän on pelännyt sitä jo niin pitkään, ettei ajatus siitä enää muserra häntä. Laura on valmistautunut siihen soittoon, ettei Sannia enää ole. Hän yrittää suojella itseään ja lapsia pitämällä puhelinta yöllä äänettömällä.
”Minun tehtäväni on nyt varmistaa, että lapset saavat elää niin turvallisen ja huolettoman lapsuuden kuin näissä olosuhteissa on mahdollista. Elämässämme on myös paljon hyvää.”
Pidä kiinni rutiineistasi
Päihderiippuvaisen läheinen tarvitsee tukea ja toipumisaikaa, sanoo Kiti Kalliomäki KATU-hankkeesta.
”Kun läheinen käyttää huumeita, lähipiirin elämä pyörii helposti hänen vointinsa ympärillä. Suru ja huoli voivat ottaa vallan, eikä ole tavatonta, että päihderiippuvaisen läheiselle kehittyy läheisriippuvuus tai sen oireita.
Läheinen saattaa myös tehdä päihderiippuvaiselle karhunpalveluksen antamalla esimerkiksi taloudellista tukea, joka mahdollistaa päihteiden käytön. Toinen karhunpalvelus on aiheesta puhumisen välttely. Itselleen pitää olla armollinen, mutta virheistä on hyvä oppia ja omista rajoista kannattaa huolehtia.
Samalla on hyvä muistaa, että päihderiippuvuus on sairaus. Päihderiippuvaisen käytös, kuten valehtelu tai lupauksien rikkominen, kumpuaa siitä, ei tahallisesta pahantahtoisuudesta. Läheistä voi auttaa kannustamalla häntä silloin, kun hän voi paremmin, vaikka se olisi hetkellistä. Voi muistuttaa, että toipuminen on mahdollista, mutta kaikki lähtee hänestä itsestään.
Tärkeintä on muistaa huolehtia itsestään, arjestaan ja rutiineistaan, jopa pakottaa itsensä jatkamaan omaa elämäänsä.
Tukea voi saada omalla paikkakunnalla tai verkossa järjestettävistä vertaistukitapaamista tai seurakunnan, eri järjestöjen sekä julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista.
On tärkeää uskaltaa puhua ääneen omasta jaksamisestaan ja siitä, millaisia tunteita läheisen päihteiden käyttö itsessä herättää.
Myös päihderiippuvaisen läheinen on kuntoutuja, joka tarvitsee toipumisaikaa, jotta eteenpäin meneminen olisi mahdollista.”
Lauran, Sannin ja lasten nimet on muutettu heidän suojelemisekseen.
Juttu on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 07/2025.
