Terhiä, 27, huimasi niin paljon, ettei hän pystynyt nousemaan pöntöltä – sitten lääkärin oivaltava kysymys paljasti harvinaisen sairauden
Terhi Teeriaho alkoi saada kaksikymppisenä niin rajuja huimauskohtauksia, ettei pystynyt kävelemään. Oireiden syyksi paljastui harvinainen sairaus.
”Nousin ylös sohvalta, sillä työpäiväni oli alkamassa. Äkkiä tuntui kuin maa olisi alkanut vetää minua puoleensa paljon tavallista lujemmin. Päässäni heitti pahasti. Menin lattialle makaamaan.
Kädessäni oli onneksi puhelin. Tein perhetyötä lastensuojelussa. Soitin pomolleni, että tänään en pääsisi asiakkaan luokse. Sanoin, etten tiedä, mikä minulla on, mutta en pääse lattialta ylös.
Elettiin vuotta 2018. Päivystyksessä oireeni laitettiin varsin yleisen vaivan, tasapainoelimen häiriön piikkiin. Sain ohjeet, miten pyöritellä päätä, jotta häiriön monille aiheuttama hyvänlaatuinen asentohuimaus pysyisi minun kohdallani poissa.
Oireeni katosivatkin. Sitten ne tulivat rajumpina takaisin.
”Yhtäkkiä minua alkoi huimaamaan aivan kamalasti. En pystynyt nousemaan pöntöltä pystyyn.”
Olin valvonut poikkeuksellisen myöhään eräänä iltana syksyllä 2019. Olin ollut mieheni ja ystäviemme kanssa ulkona. Olimme menneet sovitusti nukkumaan mieheni vanhempien luokse.
Anoppilassa menin yöllä vessaan. Yhtäkkiä minua alkoi huimaamaan aivan kamalasti. En pystynyt nousemaan pöntöltä pystyyn. Konttasin vessasta ulos.
Mieheni isä kuului pyörivän valveilla. Sain kurkustani pienen äänen, jolla pyysin, että Jouni, tule auttamaan.
Oloni oli kammottava, mutta kohtaus meni ohi yön aikana. Seuraavalla viikolla menin kuitenkin työterveyslääkärille. Siellä pohdittiin edelleen, olisiko oireissani kyse hyvälaatuisesta asentohuimauksesta.
Jo kuukauden kuluttua sain kuitenkin seuraavan kohtauksen. Sen myötä diagnoosini alkoi selvitä.
Lääkäri keksi kysyä, onko suvussani Ménièren tautia. Se aiheuttaa esimerkiksi huimausta, kuulon alenemista, tinnitusta ja pahoinvointia. Oireet vaihtelevat eri ihmisillä, mutta kaikilla oireet tulevat kohtauksina.
Selvisi, että minulla on sairauteen alttius sekä äitini että isäni sukujen puolelta.
Seuraava kohtaukseni oli siihenastisista pahin. Heräsin yöllä. Mieheni oli lähtenyt töihin. Huimaus sai huoneen pyörimään vauhdilla ympärilläni. Aloin oksennella. Soitin ambulanssin. Kävin avaamassa oven ämpäri kädessäni ja menin sohvalle odottamaan.
Ensihoitajat mittasivat ruumiinlämmökseni vain noin 35 astetta. Sairaalassa en pystynyt kävelemään useisiin tunteihin.
”Kohtaus voi tulla, jos olen oikein surullinen – tai iloinen. Tai jos vaikka ponnistelen muuttohommissa.”
Sain diagnoosin Ménièren taudista alkuvuodesta 2020. Samalla sain lääkkeet. Ne eivät vieneet kohtauksia pois, mutta leikkasivat niistä pahimman terän. Pystyn esimerkiksi kävelemään, vaikka kohtaus tulisikin.
Sain avukseni myös kuulolaitteen oikeaan korvaani. Oireisiini kuuluu kuulon aleneminen, ja melussa korvani joutuvat ikään kuin pinnistelemään. Lääkärit miettivätkin, voisiko meluisa ympäristö laukaista kohtauksia yhtenä tekijänä.
Kuulolaite sai kohtaukset hetkeksi tauolle, kunnes ne taas alkoivat. Enää niitä on onneksi tullut harvakseltaan.
Kyllä sairaus pyörittää silti arkeani. Kohtaus voi tulla, jos olen oikein surullinen – tai iloinen. Tai jos vaikka ponnistelen muuttohommissa.
Jos saan kohtauksen, huono olo saattaa jäädä päälle viikoiksi kohtauksen jälkeen. Esimerkiksi vuonna 2021 minulla oli kohtauksia vähintään joka toinen kuukausi. Usein jouduin olemaan niiden vuoksi viikon tai kaksi sairauslomalla.
En pysty nauttimaan edes yhtä annosta alkoholia viikonloppuisin. Arkeni pitää olla mahdollisimman tasaista. Viimeksi harmitti jättää menoja väliin, kun serkkuni kysyivät minua mukaansa myöhään alkaneelle keikalle.
Hoksasin ajoissa, etten jaksaisi, ja väsymys saattaisi tuoda kohtauksen mukanaan.
”Tahtoisin ihmisten ymmärtävän sen, että kaikki sairaudet eivät näy päällepäin.”
Oireet saattavat pahentua vanhemmiten. Opiskelen parhaillaan lähihoitajaksi, mutta voi olla, että olen viisikymppisenä poissa työelämästä. Toisaalta on mahdollista, että oireeni lievittyvät tulevaisuudessa.
Tahtoisin ihmisten ymmärtävän sen, että kaikki sairaudet eivät näy päällepäin.
Pystyn joskus käymään kaupassa, vaikka olisin kohtauksen vuoksi sairauslomalla. Joku voi kuitenkin ajatella minun ottaneen alkoholia, jos hoipertelen kohtauksesta heikkona kadulla.
En myöskään ole ollut huvikseni poissa töistä. Itsestänikin tuntuu kurjalta joutua olemaan sivussa yhteiskunnan rattaista, joiden pyörimistä katselen sairastaessani ikään kuin ulkopuolelta.
Läheisten tuki on kaikkein tärkeintä, kun kohtaus on päällä. Sarjojen ja leffojen katsominen auttaa myös. Katson suomalaisia, sillä kohtausten aikana en pysty lukemaan edes tekstityksiä.
Nykyään pelaan myös höntsäjalkkista, valokuvaan ja käyn ratsastamassa. Ne auttavat hetkeksi unohtamaan koko sairauden.”
Juttu on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 11-12/2024.
