
1. Miten valitsen oikean sampoon, jos minulla on värjätty tukka, rasvoittuva hiuspohja ja kuivat latvat eli kolme eri ongelmaa? Törsäänko kolmeen eri sampooseen vai ostanko tuotteen isoimman ongelman mukaan?
Parturi-kampaaja ja L’Oréal Professionel freelance-kouluttaja Piia Koskinen Ihanapiste-kampaamosta:
”Sampoo valitaan aina hiuspohjan mukaan, koska sinnehän sampoo laitetaan. Hiusten pituuksia ei tarvitse varsinaisesti pestä. Riittää, että sampoo huuhtoutuu mennessään niiden läpi.
Suosittelen, että sampoo vaahdotetaan joka pesulla kahteen kertaan: Ensimmäinen vaahdotus puhdistaa hiuspohjan ja toisella puhdistuskerralla sampoon tehoaineet pääsevät vaikuttamaan.
Jos on viileäksi blondattu tukka ja rasvoittuva hiuspohja, ensimmäisen vaahdotuksen voi tehdä talintuotantoa tasoittavalla sampoolla ja toisen vaahdotuksen silloin tällöin hopeasampoolla.
Hoitoaine taas valitaan latvojen tilanteen mukaan, eli esimerkiksi kosteuttava tuote kuiviin latvoihin. Markkinoille on tullut myös monitoimituotteita, jotka täsmähoitavat sekä öljyistä hiuspohjaa että huonokuntoisia latvoja.”
2. Kampaaja puhuu väreistä koodeilla, kuten tummuus 7. Mitä hän niillä tarkoittaa? Mitä kannattaisi itse tietää koodeista?
”Käytän itse värisarjaa, jotka on numeroitu yhdestä kymmeneen: yksi on musta ja kymmenen kaikista vaalein. Tämän lisäksi numeron jälkeen tulee toinen luku, esimerkiksi 7.2, jonka jälkimmäinen osuus kertoo värin sävystä ja vivahteesta.
Numerointi on merkkikohtaista, eli värikoodien opiskelu olisi asiakkaalle työlästä. Siinä ei muutenkaan ole mieltä. Kampaajien värikoodeja voisi verrata hammaslääkärien kieleen: käynti on onnistunut, vaikka asiakas ei tiedäkään kunkin hampaan numerokoodia. Riittää, että istuu penkkiin ja antaa ammattilaisen hoitaa loput.”
3. Miten estää hiusvärin kuluminen, jos on pakko pestä hiukset joka päivä urheilun takia?
”Hiuksia ei kannata pestä joka päivä, sillä pesu kuluttaa väriä. Hiki ei ole hiuksille turmiollista. Pesen itse hiukset kerran viikossa, vaikka hikoilen useasti. Tukka ei ole kärsinyt. Suosittelen urheileville asiakkailleni kolmen päivän tapaa: Ensimmäisenä päivänä hiukset pestään ja föönataan treenien jälkeen. Toisen päivän treenien jälkeen hiki föönataan pois kylmällä ilmavirralla ja tyveen lisätään tarvittaessa kuivasampoota. Kolmantena päivänä tukka voi tuntua jo aika lähmäiseltä. Silloin paras strategia on supertiukka ponnari. Kun päälle levittää vielä geeliä, lopputuloksesta tulee todella kiiltävä ja cool.
Lyhythiuksisellakin toimii wet look -tyyli: kastele hiukset, lisää runsaasti geeliä ja kampaa taakse.
Kun värjäyttää tukkaa kampaajalla, kannattaa kertoa, että treenaa ja pesee tukkaa usein. Näin sekä väri että kotihoitotuotteet voidaan valita vaatimusten mukaan.”
4. Kaveri väitti, että kellastunut blondi tukka johtuu siitä, että se on värjätty liian nopeasti, eli ei ole annettu aineen vaikuttaa kunnolla. Pitääkö tämä paikkaansa?
”Se voi olla yksi syy. Jos väri ei vaikuta tarpeeksi pitkään, keltaisuutta tai jopa oranssisuutta saattaa jäädä näkyviin. Mahdollisia muita syitä on monia, kuten liian mieto väriaine.
Syy voi myös olla kampaajasta ja värjäysaineesta riippumaton. Suomalaisten hiuksissa on paljon metallikertymiä, joiden vuoksi värit eivät aina toistu oikein. L’Oréalin ja Ioanninan ylipiston kehittämä Metal DX -tuotesarja hoitaa tämän ongelman. Kun kampaaja käyttää värikäsittelyn yhteydessä Metal DX:ää, metallikertymät voidaan puhdistaa ja poistaa hiusten sisältä samalla vahvistaen hiusta ja antaen suojaa. Sarjasta löytyy myös kotihoitotuotteet ennaltaehkäisemään metallikertymiä.”
5. Toinen kaveri väitti, että hiuksille olisi parempi, jos ei aina värjää tai vaalenna koko tukkaa vaan antaa hiusten välillä levätä ja tekee vain raitoja. Mitä tämä lepääminen on?
”Joka kerta ei ole tarpeellista värjätä koko tukkaa. Saadakseen saman lopputuloksen ei nimittäin tarvitse aina tehdä samaa juttua.
Kampaaja osaa arvioida, mikä sopii parhaiten hiuksille ja niiden kunnolle. Monesti etenkin hiuksiaan kasvattavilta blondeilta vaalennetaan vaan tyvi ja latvoihin tehdään kosteuttava ja kiiltoa tuova tehohoito.
Jos latvat ovat kuivat, vaalennus saattaa kuivattaa niitä entisestään. Mikäli tukka ei kestä värikäsittelyä, on parasta pitää pieni breikki.”
6. Voiko kaupan hiusväristä saada elävän näköisen värin ja miten – jos ei halua sellaista kypärämäistä värjäystä?
”Markkinoille on tullut täsmätuotteita, joilla saa kotonakin toteutettua raidoituksen ja jopa balayage-värjäyksen. En kuitenkaan suosittele tekemään isoimpia muutoksia kotona. Jos haluaa esimerkiksi muuttaa hiustensa värin täysin toiseksi, kannattaa marssia kampaajalle.”
7. Blondattu hius ja raskaus: miten pysyä blondina myös raskausajan niin, että värjääminen olisi turvallista? Kuinka usein on ylipäänsä turvallista värjätä hiuksia?
”Värjään raskaana olevien asiakkaideni hiuksia samalla tavalla kuin muidenkin.
Kaikki päättävät kuitenkin itse, haluavatko värjätä hiuksiaan raskaana ollessaan. Tiuha värjääminen ei ole vaarallista, vaan hiusten kunto asettaa rajat.
8. Näin Instagramissa upean sateenkaarivärisen tukan, eli sellaisen, jossa oli montaa eri väriä. Kuinka kauan tällaisessa värimuutoksessa menee aikaa?
”Jos suunnittelet isoa värimuutosta, varaa aika ilmaiseen konsultaation. Siinä kampaaja määrittää hiusten värin, pituuden ja paksuuden mukaan, miten monta käyntikertaa värjäys vaatii. Samalla saat myös arvion kustannuksista.
Jos tummista hiuksista halutaan sateenkaaren sävyiset, ne pitää vaalentaa ensin. Jos haluaa hoitaa koko prosessin yhdellä kertaa, se voi viedä koko päivän ja tulla kalliiksi.
Edullisempi vaihtoehto on varata useampi muutaman tunnin sessio. Paras tilanne on täysin käsittelemättömällä tukalla: kun hiuksia ei ole värjätty aiemmin, niitä on helpointa vaalentaa.
9. Juurikasvuni tulee esiin todella nopeasti ja tuntuu, että hiukset ovat siistit vain muutaman viikon värjäyksen jälkeen. Mikä avuksi?
”Ensinnäkin kannattaa miettiä, pitäisi värjätty sävy muuttaa lähemmäs hiusten luonnollista väriä. Näin ollen tyvikasvu ei pomppaisi esiin yhtä selvästi.
Toinen vaihtoehto ovat tyvivärisuihkeet. Niitä on kätevä suihkutella jakaukseen ja hiusrajaan ja ne lähtevät pesussa. Suihkeilla pärjää seuraavaan kampaamokäyntiin asti, jos juurikasvu alkaa ahdistaa.”
10. Markkinoille tulee koko ajan hellävaraisempia kotivärejä ja kampaamovärejä. Uskaltaako vanhoja vielä käyttää – ja mikä tekee näistä uusista hellävaraisempia?
”Myös perinteisiä hiusvärejä voi edelleen käyttää. Jos niissä on kuitenkin jokin ominaisuus, joka häiritsee, kuten tuoksu, vaihtoehtoja on. Teknologia kehittyy ja tuotteisiin lisätään hoitavia ainesosia, jotka kunnioittavat hiusten kuntoa.
Trendit vaikuttavat myös siihen, mitä hiusväreiltä halutaan. Superkiiltävät, luonnolliset hiukset ovat olleet muotia pitkään. Ne mielessä on luotu uusia glow-värejä, jotka tuovat väriin läpikuultavuutta.”
Juttu on julkaistu Trendissä.