JERRI, EI SIIHEN! Nätisti omalle paikalle. Hilkka Olkinuora ohjailee riehakasta vehnäterrieriä, joka on kymmenvuotiaaksi koiraksi melkoisen nuorekas.

”Nuorekas. Jos joku sanoo minulle, että oletpa nuorekas, niin tekisi mieli livauttaa. Kohteliaaksi tarkoitettuun ilmaisuun sisältyy arvolataus. Kuin sanottaisiin, että vanhaksi olet ihan hyvä.”

Hilkka Olkinuora on 73-vuotias toimittaja, teologi, työyhteisökouluttaja, kirjailija ja kolumnisti. Hänet tunnetaan suorapuheisena keskustelijana muun muassa Twitterissä ja Yleisradion Pyöreä pöytä -ohjelmassa.

Nyt on tarkoitus jutella vanhuudesta sekä siitä, miksi sukupolvien on vaikea ymmärtää toisiaan. Mistä vastakkainasettelu sikiää ja ketä se hyödyttää?

”Nuoret ovat aina kapinoineet vanhempiaan vastaan, mutta tuntuu, että nyt joillekin on jäänyt murrosikä päälle. Kaikki on edellisten sukupolvien syytä. Miksi vanhukset halutaan leimata itsekkäiksi? En tunne ketään ikäistäni, joka haluaisi jotain nuorilta pois.”

Ikäryhmien välisen kuilun kaivajat ovat usein jo keski-­ikäisiä, eivät niinkään nuoria. Nuorethan eivät vanhuutta edes mieti, he tuntevat olevansa kuolemattomia.

”Onko niin, että elämän rajallisuuden oivaltaneet ihmiset tajuavat, että hekin vanhenevat, ja ajatus on pelottava?”

Kun Hilkka oli nuori, hänen isovanhempansa vanhenivat rauhallisesti ja kuolivat arvokkaasti.

”Vanhuudessa ei ollut silloin juuri pelättävää. Mutta kun näen ja luen, kuinka huonosti vanhuksia kohdellaan, olen alkanut hämmästyksekseni pelätä. En pelkää ikävuosia tai kuolemaa sinänsä, vaan sairastumista ja huonoa kohtelua.”

Hilkan mies Hannu Olkinuora menehtyi haimasyöpään kymmenen vuotta sitten, 62-vuotiaana. Hän eli diagnoosin jälkeen vain kymmenen viikkoa. Se oli surullista, mutta jälkeen päin ajatellen Hilkan mielestä oli hyvä, että Hannu ehti valmistautua lähtöön eikä mitään jäänyt sanomatta.

”Hän ei pelännyt kuolemaansa, sillä hänellä oli vahva usko jälleennäkemiseen.”

VANHUKSIA ON YHÄ enemmän ja heistä puhutaan. Toisaalla valitetaan ikäsyrjinnästä ja toisaalla nuoret yllyttävät toisiaan äänestämään nuoria uhkailemalla, että muuten vanhukset varastavat heidän tulevaisuutensa.

Terveydenhoidon tukkeenakin he ovat, erityisesti heikoimmat heistä. Vanhuksia syytetään sekä kansantalouden romahduksesta että koko hoitoalan kriisistä.

”Siinä kohtaa kaksi aliarvostettua ryhmää, hoitohenkilökunta ja vanhukset. Sattumoisin naisvaltaisia kumpikin”, puuskahtaa Hilkka.

Äkkimuutokset ovat tätä päivää, ja teknologisen kehityksen kiihtyessä kaikkeen pitää reagoida nopeasti.

Arvaamattomuuden, distruption, on tulkittu tarkoittavan sitä, että ongelmien ratkaisemisessa kokemuksella ei ole paljonkaan arvoa, vaan kyvyt ja ymmärrys ovat nuorilla. Heillä ovat myös resurssit sekä yhä enemmän jopa poliittinen valta.

Hilkka on vahvasti eri mieltä.

”Ensinnäkään digitaalinen hitaus ei mitätöi ihmistä. Jos sormet eivät lennä näppäimistöllä nopeasti tai ihminen joutuu etsimään ajatusta täydestä kokemusten kaapistaan hiukan pidempään, vähentääkö se älyä tai arvoa?”

On elämä ollut arvaamatonta ennenkin. Vaikka emme enää istu leirinuotiolla, jolloin vanhusten neuvot toimivat sellaisinaan, on eletystä elämästä ja kokemuksista hyötyä myös uusissa yllättävissä tilanteissa.

”Evakoilla ja sotalapsilla voisi olla paljon opetettavaa distruptiosta.”

YLEISTÄMINEN LISÄÄ vastakkainasettelua. Kärjistetysti ajatellaan, että kun vanha ihminen sanoo jotain tyhmää tai tekee virheen, se on iän syytä, ja jos nuori hoitaa asian hyvin, se on nuoruuden ansiota.

”Kaikki määritellään äärien kautta, mutta ihminen ei ole prosentti tai keskiarvo. Kun esimerkiksi joku läheinen kuolee koronaan, kuolleisuus on hänen kohdallaan sata prosenttia.”

Sukupolvien välinen vuoropuhelu on välttämätöntä, mutta liian usein emme vaivaudu kuuntelemaan toista. Usein panemme toisen suuhun sanat, jotka olemme hänelle roolittaneet.

”Kyse on empatiasta, asettumisesta toisen asemaan. Siinä on kaikilla oppimista. Keskustelua ei edistä, jos tuhahdamme, että ennen elämä vasta vaikeaa oli. Ehkä oli, mutta kannattaa aidosti kuunnella toisen huolta. Sekä nuorten että vanhojen pitää ponnistella ymmärryksen lisäämiseksi.”

Vaikka nuoret ja ikääntyneet puhuvat samaa kieltä, sanat eivät aina tarkoita kaikille samoja asioita. Kokemukset, kasvuympäristö ja arvot muokkaavat käsitteitä ja kielen merkityksiä.

Vanhuksia koskeviin tutkimustuloksiin liittyy paljon tausta-asenteita. Kun ikääntyviltä on kysytty, missä he haluaisivat viettää loppuelämänsä, useimmat vastaavat, että kotona.

”Tällöin ajatellaan kotia parhaimmillaan, ei sitä tilannetta, jossa on yksin ja jaksaa hädin tuskin vaihtaa kylkeä sängyssä seitsemän kertaa päivässä – mikä oli erään virkamiehen määritelmä vanhuksen pärjäämiselle kotona.”

VANHENEMISEEN EI OLE varauduttu -lause hymyilyttää Hilkkaa.

”Päättäjillä on suurenmoinen kyky yllättyä. Me suuret ikäluokat olemme olleet näkyvissä yli 70 vuotta. Aikaa varautumiseen olisi ollut.”

Korvaan särähtää, kun terveydenhoidon priorisoinnissa lasketaan laatupainotteisia vuosia.

”Minulla niitä ei ole montaa jäljellä. Lohdullista on kuitenkin muistaa, että Mannerheim onnistui johtamaan joukkoja viime sodissa, vaikka hänen laatupainotteiset vuotensa olivat menneet.”

Korona-aika paljasti, kuinka eriarvoisesti eri-ikäisiin suhtaudutaan.

”Valitettiin, että nuorilta meni hukkaan kaksi tärkeää vuotta. Se on totta, mutta toisaalta kaksikymppisellä kaksi vuotta on pieni prosentti edessä olevasta elämästä. Sen sijaan yli kahdeksankymppisen odotetuista elinvuosista kaksi vuotta on kenties puolet.”

Hilkan mielestä on kansallinen häpeä, että joka toinen päivä joku suomalainen vanhus lopettaa elämänsä. Lisäksi tulevat vielä onnettomuudeksi naamioidut itsemurhat.

”Jos vanhusten hoito olisi paremmin järjestetty ja jokainen voisi uskoa saavansa kivuttomat viimeiset päivät sekä hyvän saattohoidon, näin ei olisi.”

VANHUUDESSA ON silti paljon hyvää. Hilkka listaa ikääntymisen etuja mielellään.

”Vanha ihminen tietää, mitä on olla nuori, mutta nuori ei voi tietää, miltä tuntuu olla vanha. Niin kauan kuin vuosia tulee lisää, on yhä hengissä, jo se on ilon aihe.”

Moni tuntee olonsa vuosiaan nuoremmiksi. Nähtävissä on myös signaaleja siitä, että ikä voi työelämässä olla jopa haluttu voimavara. Kaikki tehtävät eivät perustu teknologiselle näppäryydelle, vaan tarvitaan myös sosiaalisia ja kokemusperäisiä taitoja eli viisautta.

”Parasta on, että tässä iässä yleensä jo tietää, mitä haluaa ja uskaltaa sanoa sen ääneen, myös ihmissuhteissa.”

Erityisen tyytyväinen Hilkka on siitä, että parhaat asiat elämässä säilyvät ennallaan: uteliaisuus, rakkaus, hyväntahtoisuus. Nykyään uskalletaan jopa puhua niinkin piilotellusta asiasta kuin vanhusten seksuaalisuus.

”Sisältä ihminen on kautta aikojen sama. Parhaimmillaan hän sanoo vanhetessaan tulleensa takaisin omaksi aidoksi itsekseen. Moni kuoleva katuukin juuri sitä, ettei ole elänyt omaa elämäänsä.”

Oma elämä on Hilkan mielestä yhdistelmä lapsen aitoutta ja ikääntymisen kokemusta. Hän itse sanoo säilyttäneensä lapsenuskonsa.

”Usko merkitsee minulle elämän kunnioitusta, turvallisuutta ja lupausta kuolemanjälkeisestä elämästä. Ymmärrän toki myös niitä, jotka ovat menettäneet uskonsa, kun jumala ei olekaan suojannut heitä pahalta, kuten esimerkiksi oman lapsen menettämiseltä.”

VANHUUTEEN VOI valmistautua, ja pelkoa voi lieventää käytännön keinoilla: turvaamalla taloutensa ja ennen muuta pitämällä ihmissuhteet kunnossa. Hilkka on sanonut, että paras tapa saada yksinäinen vanhuus on katkeroituminen.

”Osa vanhuksista on yksinäinen omaa syytään. Toivoisin, että jokaisella olisi lähellään ihmisiä, jotka rohkenisivat huomauttaa, jos kyynisyys tai katkeruus alkaa nousta pintaan.”

Vanhenevia ihmisiä kohdatessa joutuu usein kuuntelemaan terveyshuolia.

”Minäkin syyllistyn vaivoistani puhumiseen. Toisaalta se on olennaista tietoa, nöyrää realismia eikä omakohtaista ininää. Silti elämässä on muutakin. Olen sopinut ystävieni kanssa vaivavartista. Tavatessamme päivitämme terveys­asioita korkeintaan varttitunnin, sitten vaihdamme aihetta.”

Saman kokeneilla on paljon sanatonta ymmärrystä, ja vertaisryhmän osallistuja on jo lunastanut paikkansa. Hilkka on itsekin ollut perustamassa tukiryhmää lapsensa menettäneille vanhemmille, kun hänen ja Hannun ensimmäinen yhteinen lapsi Ville menehtyi äkillisesti vauvaikäisenä.

”Vanhuus ei kuitenkaan ole vastoinkäyminen vaan luonnollinen kehitys. Vertaistuen lisäksi ihastelen Aira Samulinin ohjetta: hanki eri-ikäisiä ystäviä.”

Lähipiirissään Hilkalla on monen ikäisiä. Uusperheessä on kaikkiaan seitsemän lasta, joista vanhin on viisikymppinen ja nuorin kolmekymppinen jääkiekkomaalivahti Jussi Olkinuora. Lisäksi tulevat vielä lasten puolisot ja lapset.

Hilkan mielestä on silti tärkeää, että on muitakin itseä nuorempia ystäviä kuin omat lapset.

”Aikuiset lapset saattavat kommentoida vanhempiensa ikääntymistä joskus hyvinkin ajattelemattomasti. Ehkä lapsi tekee omaa ikääntymistyötään tai ehkä se on tapa käsitellä edessä olevaa äidin tai isän menetystä.”

Vanhanakin saa pitää puolensa, ja saa moittia lapsiaan, jos on aihetta. Ikääntyvän ei tarvitse alistua hänelle tyrkytettyyn rooliin.

”Yleensä viisailla vanhuksilla tarkoitetaan hyväksyviä, vaikenevia ihmisiä. En muista lukeneeni ainoatakaan niin sanottua terapiakirjaa, jossa ikäihminen kertoisi, kuinka aikuinen lapsi on pilannut hänen elämänsä. Lapset puolestaan ovat kirjoittaneet kymmenittäin kohukirjoja vanhemmistaan.”

HYVÄN YSTÄVÄPIIRIN syntymiseksi Hilkka Olkinuora kannustaa etsimään ryhmiä, joissa ikä ei ole määrittävä tekijä.

”Pitää miettiä, mitä haluaa ja mihin oma kunto sekä edellytykset riittävät. Yksi seitsemänkymppinen haluaa tanssia sambaa, toinen aloittaa seinäkiipeilyn tai burleskin. Ehkä lukupiiri ei ole iloiselle leskelle antoisin paikka.”

Ystäviä löytää, kun on utelias ja osallistuu. Näin kiinnostuu yllättävistä asioista ja innostuu osallistumaan lisää.

”Elämä ei ole Tinder. Profiilin rakentaminen ei riitä, vaan täytyy toimia. Mahdollisuuksia on loputtomiin.”

Hilkka kertoo esimerkin ylisukupolvisen yhteisön rakentumisesta.

”Erään seurakunnan kirkkokuorossa oli vain vanhoja naisia ja kanttori päätti lopettaa kuoron.”

Kuorolaiset ottivat yhteyttä äiti-lapsi-ryhmään ja tarjoutuivat opettamaan kehtolauluja. Lapset nukkuivat hyvin ja äidit olivat tyytyväisiä. Pian vanhat naiset neuvoivat nuoria valmistamaan helppoja arkiruokia ja jakoivat jopa kokemusperäisiä parisuhdeohjeita.

Moni eläkeläinen tukee lapsiaan taloudellisesti, ja iso joukko isoäitejä ja -isiä auttaa lastenlasten hoidossa. Auttamisen arvo on tunnustettu myös onnellisuustutkimuksissa. Eniten tyytyväisyyttä saa avun antaja.

”Olen itsekin opetellut pyytämään apua. Ihanat naapurini ovat auttaneet minua usein, ja he ovat onnistuneet vakuuttamaan minut siitä, että teen heille palveluksen, kun he pääsevät olemaan avuksi.”

TRENDIKÄS KUOLINSIIVOUS on myös mietityttänyt Hilkkaa. Hän näkee sen takana ajatuksen, että kuoleva ihminen ei saisi eikä haluaisi olla jälkeen jääville vaivaksi.

”Rohkeinta elämässä on luopuminen. Se että pystyy päästämään irti sekä tavaroista, asioista että ihmissuhteista.”

Hilkka myöntää tunteneensa kotihäpeää. Tavaroita on kertynyt niin paljon.

”Sohvakalustoni on viidennen sukupolven käytössä, mutta en tiedä, haluaako kukaan sitä jälkeeni. Eikä ole varmaa, että kukaan perillisistäni himoitsee hartaasti säilyttämääni isovanhempien astiastoa.”

Kun Hilkka suunnitteli tavaroiden raivaamista ja hiukan stressaantui ajatuksesta, poika muistutti armollisuudesta. Halusiko Hilkka, että hänet muistetaan siitä, että viimeisinä elinvuosinaan hän osoittautui erinomaiseksi siivoojaksi?

”Olen suosiolla päättänyt vetää rajan viihtyvyyteen ja fyysiseen turvallisuuteen. Jos en kompastu tavaroihin ja löydän kaiken tarpeellisen, kuten esimerkiksi lääkkeet, asiat ovat kyllin hyvin.”

Hilkan mielestä nuorempi sukupolvi tuntuu uhraavan paljon energiaa yrittäessään olla jotain muuta kuin on.

”Esimerkiksi somekuvien käsittelyssä voi olla kyse epätäydellisyyden pelosta ja ikuisen nuoruuden tavoittelusta, ja se on vanhenemisen pelon ja vanhusvihan alku.”

Vanhakin ihminen haluaa toki näyttää hyvältä.

”Myös turhamainen saa olla. Olen lakannut kuolinvuoteella makaavan kynsiä.”

Toisaalta moni nainen kauhistuu, kun näkee peilissä oman äitinsä.

”Kaunistelemattoman todellisuuden oppii hyväksymään, kun ymmärtää, että elämässä on ulkonäköä tärkeämpiäkin asioita, kuten esimerkiksi juuri oma tai läheisten terveys.”

RIPPIKOULULAISTEN VANHEMMILLE Hilkka on usein lukenut tekstin, jossa kuvaillaan, kuinka itsekästä ja mahdotonta nykynuoriso on. Hilpeyttä herätti, kun hän kertoi, että Ciceron kirjoittama kirje oli yli kaksi tuhatta vuotta vanha.

”Jokainen sukupolvi tekee omat virheensä ja toimii ajassaan parhaan taitonsa mukaan. Väärien päätösten myöntäminen aiheuttaa tässä ajassa yllättävän paljon aggressiivisuutta. Myös nykyiset päättäjät saavat selitellä ratkaisujaan tulevien sukupolvien edessä.”

Sitä paitsi kritiikkiä ei pitäisi ottaa missään iässä liian vakavasti, Hilkka korostaa. Vuoden aloitukseksi hän lähetti lapsilleen sitaatin, joka kuuluu näin: Jos et onnistu, yritä uudestaan sillä tavalla, miten äiti alun perinkin neuvoi.

Juttu on julkaistu Eevassa 2/2023