Eeva

Harmonikkataiteilija Maria Kalaniemi lohdutti muistisairasta äitiään musiikilla viimeiseen hengenvetoon asti: ”Se loi hänelle turvaa”

Harmonikkataiteilija Maria Kalaniemi lohdutti muistisairasta äitiään musiikilla viimeiseen hengenvetoon asti: ”Se loi hänelle turvaa”
Harmonikkataiteilija Maria Kalaniemi kehitti sävelistä väylän, jolla saattoi kohdata muistisairaan äitinsä. Saattohoidossa ollut äiti puristi soittavaa tytärtään kädestä viimeisiin elinpäiviinsä asti. Maria haluaa nyt tukea muita muistisairaiden omaisia. ”Omaisen yksinäisyys on niin raadollista.”
Teksti |
Kuvat |
Julkaistu: 26.12.2021

Tytär laittaa levyn soimaan ja tarttuu pyörätuolissa istuvaa äitiään hellästi käsistä. Ska vi dansa? Tanssitaanko, hän kysyy perheen kotikielellä. Ja kaksikko liikkuu hitaasti musiikin tahtiin. Siitä Maria Kalaniemen, 56, äiti piti.

Kansainvälisesti tunnettu muusikko ja Sibelius-Akatemian lehtori säilytti yhtä harmonikoistaan äitinsä kaapissa espoolaisessa hoivakodissa. Hän lauloi ja soitti yhteistiloissa ja välillä äitinsä Rauha Kalaniemen huoneessa. Joskus äidin ovi aukaistiin käytävälle, jotta musiikki kuuluisi laajemmalle.

Maria löysi soittamisesta merkityksellisyyttä myös omiin käynteihinsä. Kaksi vuotta sitten Rauha menetti puhekykynsä ja myöhemmin hän sokeutui. Silloin musiikista tuli entistäkin vahvempi tunteiden tulkki äidille ja tyttärelle.

Kun Rauha oli viimeisen elinvuotensa vuoteenomana, Maria saattoi soittaa tuntikausia hänen vierellään, kauniita valsseja ja tunteikkaita tangoja. Välillä hän säesti vain toisella kädellään, toisella hän silitti äitiään ja lauloi.

”Meillä oli paljon kauniita hetkiä. Äiti tiesi, että minulla on asiat hyvin, kun soitan. Se loi hänelle turvaa.”

”Äiti tiesi, että minulla on asiat hyvin, kun soitan. Se loi hänelle turvaa.”
Maria Kalaniemi

Alzheimerin tauti vei äidin

Kukat loistavat valokuvissa ja tyttären muistoissa. Rauha Kalaniemi tunnettiin naapurustossa ainutlaatuisesta puutarhastaan. Kun hän kaksitoista vuotta sitten sairastui Alzheimerin tautiin, hän pystyi aluksi asumaan kotona Espoon Kilossa ja hoitamaan maanpäällistä paratiisiaan.

Sitten asiat rupesivat unohtumaan ja ajantaju heikkeni. Öisin äiti saattoi lähteä ulos. Oli aika siirtyä laitoshoitoon kaupungin hoivakotiin.

Kuuden vuoden ajan Maria Kalaniemi kulki äitinsä luona noin neljä kertaa viikossa. Opetustyönsä ohessa hän sävelsi ja keikkaili ympäri Suomea ja maailmaa.

Maria oli ainoa lapsi ja elänyt äitinsä kanssa tiiviissä symbioosissa, joten päätös vierailutahdista oli itsestään selvä. Tilannetta helpotti vartin ajomatka kotoa.

Maria ymmärtää hyvin, että kaikille senkaltainen järjestely ei käy. Ihmiset ja perhedynamiikat ovat erilaisia.

Kuuden vuoden ajan Maria Kalaniemi vieraili äitinsä luona hoitokodissa noin neljä kertaa viikossa. Tiivis vierailutahti uuvutti myös Marian.

Tiivis vierailutahti uuvutti myös Marian. Alkuaikoina hän kävi katsomassa äitiään päivittäin. Hän ei ollut oikein edes tajunnut omaa väsymystään, ennen kuin tuttu hoitaja kysyi hoivakodin pihalla hänen vointiaan.

Se sai kyyneleet virtaamaan.

”Huomasin, miten väsynyt olin. Tajusin, että en tule jaksamaan näin. Oli tehtävä muutos.”

Maria lopetti päivittäiset käynnit.

”Ajattelin, että jos olen valmiiksi väsynyt, siitä ei ole iloa äidille eikä minulle. Sitten kun menen, haluan olla voimissani.”

Sitä paitsi olihan Rauha pidetty ihminen. Häntä kävivät katsomassa niin veli kuin tämän vaimo, serkut lapsineen ja muut läheiset. Se oli suureksi avuksi Marialle.

Laitoshoidon tilanne surettaa: ”Mekaaninen hoito ei yksin riitä”

Laitoshoidon virikkeettömyys ja vanhusten yksinäisyys surettavat Mariaa.

”Meillä laitoshoidon alkuvuodet menivät ihan ok, koska ajelutin äitiä usein kotitalon puutarhaan. Kun sairastunut ei pääse enää liikkeelle, tilanne on vaikeampi.”

Maria toivoisi, että ihmisen tunteet ja elämänkaari pystyttäisiin huomioimaan nykyistä paremmin ja liittämään hoivalaitoksen arkeen.

”Jokainen meistä on uniikki ihminen, jolla on oma historia, tarpeet ja ajatukset. Mekaaninen hoito ei yksin riitä, että vaihdetaan vain vaipat ja ruokitaan.”

Ne toimet voivat olla myös hyvin stressaavia.

”Ihmisyys on alusta loppuun ihan meissä jokaisessa.”

Merkityksellisiä hetkiä muistisairaan elämään ei Marian mielestä ole monimutkaista luoda. Ne voivat olla yhteinen aamuhetki, jumppa tai muistisairaalle tuttua musiikkia. Musiikin hyödyntäminen vaatii vain lyhyen perehdytyksen henkilökunnalle. Eikä sitäkään, jos innostusta riittää.

”Musiikki lisää asiakkaiden, omaisten ja henkilökunnan hyvinvointia ja on päivän superhetki. Hoitajan tai omaisen ei tarvitse itse osata laulaa. Aina voi kannustaa vanhuksia laulamaan tai laittaa tutun musiikin soimaan.”

”Yksinäisyys ja toimettomuus saavat vanhuksen tuntemaan itsensä tarpeettomaksi. Siksi pienikin yhteinen hetki on merkityksellinen”, Maria Kalaniemi sanoo.

Musiikki toimii kaikenkuntoisille muistisairaille. Puhumaton vanhus voi löytää äkkiä laulunsanat tai tunnistaa oman häävalssinsa.

”Musiikki on väylä löytää kontakti toiseen ihmiseen. Aktiivinen musiikkihetki herättää tunnemuistin. Ilo, riemu ja suru purkautuvat.”

Vanhusten alihoitamisen seuraaminen on ollut raskasta.

”En onnistunut tapaamaan hoitopaikan omalääkäriä kuuden vuoden aikana. Miten vanhuksia kunnioitetaan, jos lääkäri ei ole paikalla? Tai omaisia, jotka ovat hädissään muistisairaan tilanteesta?”

Maria kaipaa hoitopaikkoihin selkeää lääkärinvastaanottoaikaa kerran viikossa ja tietoa, mihin voi soittaa tai laittaa sähköpostia. Oikeaa osoitetta kumpaankaan Maria ei löytänyt.

”Meistä jokainen on menossa samaan suuntaan. Toki laitoksia on erilaisia, mutta vanhustenhoito on usein jäänyt retuperälle.”

Hoitolaitosta ei voi helposti vaihtaakaan. Vaihtoehtoja ei välttämättä ole, ja pelkkä muutto toiselle osastolle voi romahduttaa vanhuksen kunnon.

Ihminen tavattavissa

Matka muistisairaan omaisena on ollut sekä uuvuttavaa että merkityksellistä. Mariaa ovat kantaneet musiikki, ystävät ja sukulaiset sekä opiskelu Tommy Hellsten -instituutin Ihminen tavattavissa -koulutuksessa. Aluksi Maria meni mukaan Kasvuohjelmaan, koska halusi tutustua viisikymppiseen itseensä. Heti perään hän jatkoi opintoja terapeutiksi asti. Kaikkiaan koulutus kesti neljä vuotta.

”Innostus ja kiinnostus ihmisyyteen ja ihmismieleen on ollut valettu minuun nuoresta tytöstä asti.”

Koulutuksessa käytettyjen draamametodien ja itsereflektion kautta Maria sai kipukohtiaan näkyviksi. Hän oivalsi myös omia selviytymisstrategioitaan ja löysi jaksamisen avaimia.

”Enää en ole aina tavoitettavissa. Hoidan itseäni. Siinä on ollut työsarkaa mutta hyvä niin.”

Terapeutiksi valmistuva Maria Kalaniemi haluaa tukea muistisairaiden omaisia. ”Omaisen yksinäisyys on niin raadollista.”

Terapeuttikoulutuksen aikaan myös äidin tilanne paheni. Koulutus auttoi taakan kantamisessa.

”Tajusin, etten jaksa omavoimaisesti kantaa asioita, joita äidin muistisairaus toi eteen. Koulutus antoi voimaa hakea apua itselleni. Sain jakaa ajatuksia muiden kanssa, myös ilon ja onnen hetkiä. Olin ollut kokemuksen kanssa hyvin yksin.”

Parhaillaan Maria tekee terapeutin päättötyötä. Sen aiheena on soiva hoiva ja soiva saattohoito – eli juuri se, mitä hän kuuden vuoden ajan teki äitinsä luona hoivakodissa.

Maria kiittelee, että joissakin hoitolaitoksissa ja sairaaloissa käytetään yhteisömuusikoita ja hoivamuusikoita. Oppilailleen Maria kertoo sellaisenkin muusikontyön mahdollisuudesta. Itse hän tarjoaa Soiva hoiva -palvelua hoitolaitoksille ja yksityisille ihmisille.

”Esiintymiset laitoksissa ovat mukavia, mutta hoivaympäristössä en ole esiintymässä. Olen kiinnostunut siitä, että musiikin avulla tapahtuu vuorovaikutusta potilaan kanssa.”

Terapeuttina Maria haluaa antaa tukea, jota olisi itse kaivannut muistisairaan omaisena. Hänellä on vastaanotto ja suunnitelmissa perustaa pienryhmiä omaisille.

”Läheisinä meillä on lupa ja velvollisuus hoitaa myös itseämme.”

Marian mielestä muistisairaan kanssa elämisestä pitäisi puhua nykyistä enemmän, jotta omaiset ymmärtäisivät muidenkin kamppailevan hankalien tunteiden kanssa. Sairastuneen muuttuminen voi tuntua raskaalta.

”Läheisinä meillä on lupa ja velvollisuus hoitaa myös itseämme”, Maria Kalaniemi muistuttaa.

Marialle oli tuskallista nähdä, kun kilttinä tunnetulle äidille tuli aggressiivisia hetkiä. Oli pakko opetella ymmärtämään, että käytös liittyy sairauteen.

”Jo pelkästään se, että sairastunut laitetaan lukkojen taakse, voi olla niin vanhukselle kuin omaisellekin traumaattinen tilanne.”

Mariasta hoitopaikkoihin tarvittaisiin matalan kynnyksen terapeutteja tai kokemusasiantuntijoita. Ihmistä, jolle muistisairas voi puhua ja kertoa turvattomuuden tunteista, tuskasta ja ahdistuneisuudesta.

”Jokainen petipotilas tarvitsee hetkeä, jolloin hänelle ollaan läsnä muutenkin kuin hoitotoimissa. Tullaan viereen ja sanotaan, että tulin silittämään sinua. Kysytään, sopiiko se sinulle.”

Tunnemuisti säilyy, ja kosketus aktivoi.

”On tärkeä nähdä ihminen ihmisenä. Sitä toivon.”

Hyvää matkaa, äiti

Kuoleman hetkellä Maria piti äitiään kädestä ja tarttui sitten haitariinsa soittaakseen äidilleen pitkät hyvästit.

Äidin ja tyttären yhteinen taival Alzheimerin kanssa päättyi keväällä. Ikävä on kova, mutta kuolemaa Maria pitää luonnollisena osana ”tällä puolella olemista”.

Maria muistelee, kuinka saattohoidossa ollut äiti puristi soittavaa tytärtään kädestä viimeisiin elinpäiviinsä asti.

”Se oli merkki, että hän on omassa maailmassaan läsnä. Onneksi meillä oli musiikin väylä, saatoimme kohdata sillä viimeiseen asti.”

Kuoleman hetkellä Maria piti äitiään kädestä. Kun äiti oli jättänyt tämän maailman, Maria tarttui haitariinsa ja soitti pitkät hyvästit. Paikalla olivat myös äidin kummityttö ja ystävä.

Hautajaisaamun Maria muistaa kirkkaasti: Hän ottaa mustat kasvomaskit ja harmonikan, lähtee kohti kirkkoa. Olo on epätodellinen. Hän on luvannut kantaa äidin arkkua.

Kun äiti on laskettu sukuhautaan, Maria ja hänen muusikkoystävänsä soittavat Vaienneen viulun kahdella harmonikalla. Talitiainen yhtyy soittoon.

”Kysyin: Oletko se sinä, äiti? Kaikki on hyvin. Se on täytetty.”

”On tärkeä nähdä ihminen ihmisenä. Sitä toivon”, harmonikkataiteilija Maria Kalaniemi sanoo.

Artikkeli on julkaistu Eevassa 7/2021.

Kurkista roolien taakse ja seuraa Eevaa Facebookissa ja Instagramissa.

Kommentoi +