”Aloittaessani Eevan kolumnistina noin kymmenen vuotta sitten en olisi voinut uskoa, että tulevat vuodet tuovat mukanaan sellaisen katastrofin kuin tämä, jonka keskellä nyt elämme.

Sota on äärimmäinen onnettomuus, epäinhimillisyyden ja loppumattoman vihan tyyssija. Olemme kaikki joutuneet käsittelemään tunteita, joita Ukrainan sota meissä herättää. Sanomattakin on selvää, etteivät ne ole mitään verrattuna Ukrainan kansan kärsimyksiin Venäjän armeijan säälimättömän ja julman hyökkäyksen uhrina.

Sotaa on vaikea ymmärtää. Yhtä vaikeaa kuin löytää sodalle minkäänlaista oikeutusta tai järjellistä syytä. On vaikeaa myös olla samaa mieltä väitteestä, että sodan lopullinen tarkoitus on aina rauha.

Mutta mikä on ylipäätään sodan tarkoitus, sen päämäärä? Amerikkalainen esseisti Elaine Scarry on todennut, etteivät sodan uhrit synny matkalla johonkin päämäärään, vaan uhrit itsessään ovat sodan matka ja päämäärä. Uhreihin tiivistyy koko sodankäynti, ei menetettyihin alueisiin, ei uusiin rajaviivoihin kartalla, ei muutoksiin politiikan kentällä.

Itävaltalainen kirjailija Egon Friedell totesi, että ”politiikka on kiellettyjen keinojen taidetta ja periaatteettomuuden järjestelmä”. Hän surmasi itsensä hyppäämällä ikkunasta SA-joukkojen tunkeutuessa hänen kotiinsa vuonna 1938.

On selvää, että aika ajoin ja varsinkin nyt kyyniset ajatukset valtaavat mielen puhuttaessa sodan poliittisista perusteista.

On tähdennettävä, että puhuessamme sotien uhreista käytämme numeroita, lukuja. Lauseella ”sodassa kuoli miljoona ihmistä” on oma tilastollinen sävynsä. Kun taas lauseella ”sodassa kuoli miljoona kertaa ihminen” on toinen kaiku. Yksilön kärsimys ja sen tiedostaminen, vaikka etäältäkin, on väylä myötä kärsimiseen ja empatiaan ja lopulta myös laupeudentekoihin.

Uhrin merkitys on sodassa myös niissä epäitsekkäissä teoissa, joita ihmiset tekevät toisiaan auttaakseen. Usein oman henkensä menettämisen uhalla. Sodan paradoksaalinen kuvasto on läsnä jatkuvassa uutisvirrassa. Kuvissa, joita on vaikea katsoa ja joita on pakko katsoa.

Presidenttimme Sauli Niinistö käytti ilmaisua ”sodan kylmät kasvot”. Sanavalinta oli osuva. Danten Helvetin alimmainen piiri sijaitsee Kokytos-virran jäällä. Pahuus on kylmyyttä. Ihmissuhteita ja kansojen suhteita rikkoo ensin viileys, sitten totaalinen kylmyys.

Voltairen mukaan sodissa ei ole koskaan kysymys muusta kuin varastamisesta. Maan ja materiaalisen omaisuuden lisäksi sodissa ryöstetään kansan henkisiä voimavaroja. Lapsuutta, nuoruutta, vanhuutta, luottamusta, turvaa, rakkautta. Lista on loputon.

Sodan uhria kantavat kaikki sen osapuolet. Eniten viattomat, niin kuin aina. Ihmiskunnan historian surullisin sivu: viattomien kärsimys. Selittämätön ja sanoin kuvaamaton.

Osallistuvan kärsimyksen valossa on vaikeaa ymmärtää siviilikohteita pommittavan sotilaan ajatuksia. Ikään kuin jotakin tuollaisen ihmisen mielessä olisi kytkeytynyt pois. Kyky kuvitella aiheuttamaansa tuhoa ja sen seurauksia?

Vai onko kuoleman ja tuhon vietti niin voimakas ja lumoava, että se vie ihmismielen mukanaan? Missä ovat pahuuden juuret? Selvää on vain, että sota raunioittaa myös hyökkääjän henkiset rakenteet.

Sota tulee todennäköisesti jatkumaan ja sen jäljet tulevat olemaan pitkät. Suuri osa meistä on saanut elää elämänsä rauhan aikana. Mutta todellisuuteemme on tullut uusi arvaamaton tekijä, jonka kanssa joudumme opettelemaan tulemaan toimeen.

Monet asiat muuttuvat. Emmekä tiedä vielä, miten.

Ennen pitkää kohtaamme mahdollisesti sotaa paenneita ukrainalaisia, myös omassa maassamme. Miten kohtaamme heidän kärsimyksensä?

On mahdotonta ymmärtää toisen kärsimystä täysin. Mutta voimme kunnioittaa sitä tunnustamalla se etäisyys, joka aina säilyy toisen kokemuksiin. Jokainen kohtaaminen voi olla yhteisen matkan alku, rauhaan.”

Lue kaikki Hannu-Pekka Björkmanin kolumnit täältä.

Lue myös: Hannu-Pekka Björkman: Aika ajoin uutisten seuraaminen käy liiankin raskaaksi