Raskainakin aikoina on toivoa, jos vain opimme ymmärtämään toistemme kärsimystä

Kaikki on kauniimpaa kuin miltä näyttää. Sohjo kristallikiteitä, hämärä valon eri sävyjä, sumu villaa ja pumpulia, alastomat puut hiilipiirroksia taivasta vasten.

Päivät kulkevat kohti talvea. Päivät, jotka arkisuudessaan ovat onnellisia tavallisuudessaan ja tapahtumattomuudessaan.

Jokin tekee meidät joka aamu eläviksi ja hengittäviksi olennoiksi. Lasten äänet ulkoa, tuuli puissa, rakkaan kosketus, valo, joka liikkuu pilvien takana.

Mitä tämä maailma on? Mitä me olemme siinä? Onko meillä muita tehtäviä ja tarkoituksia kuin elää?

Mahtavat pilvet liikkuvat taivaalla. Levittäytyvät yli maan. Jokin niissä lohduttaa, on aina lohduttanut. Ne ovat kuin viestejä toisesta maailmasta, kirkkaasta ja puhtaasta. Kaikkialla maailmassa ihmiset katselevat pilviä. Vaipuvat ajatuksiinsa. Tämä maailma on ihmisten ja taivaan yhteyttä.

Puut hengittävät elämän kaikkialle. Pilvet ovat puitten ajatuksia, taivaan kauneus peili, joka ylittää ymmärryksemme. Merten syvyydet lymyävät katseemme tavoittamattomissa, tietomme rajallisuuden kerrostumat aaltojen alla. Sateet lankeavat. Maailmankaikkeuden historia pisaroi ihollamme, kastelee pellot ja kasvattaa viljan.

Elämme kaikissa ajoissa ja todellisuuksissa. Vain, kun sen ymmärtää, voi mielikuvituksensa vapauttaa tuuliin. Ottaa vastuun ajatuksistaan ja purkaa ne maailmaan. Elämän lohtu elää elämän kerroksissa. Sen vain voi antaa. Ei muuta.

Pyhyys sellaisena kuin minä sen käsitän, asuu meissä kaikissa. Nousevan valon ja laskevan hämärän rajalla ovat tasapaino ja ihmisen mitta.

Jumalan mitta on toinen. Hänen vastauksensa ihmiselle ei muutu. Uskot, et usko tai kuljet siinä välissä. Vaihtoehdot ovat niukat mutta selkeät. Kaikissa kolmessa vaihtoehdossa mahdollisuudet hyvään tai pahaan. Pyhien silmissä tuikkii ilo. Rukouksen valosta ei voi erehtyä.

Ankaruus ja tuomio nousevat pettymyksestä ihmiseen, yksilöön tai koko ihmislajiin. Yleensä pettymyksestä itseen. Niitä kannattaa kavahtaa. Ihminen on ollut läpi vuosituhansien sellainen kun on. Luoja suokoon, että jokainen näkisi ja kokisi tarpeeksi hyvyyttä, että hyvyys tarttuisi.

Miten säilyttää ilo sydämessään, kun murhe levittäytyy maan ylle? Pahuutta on kaikkialla, mutta niin on myös hyvyyttä. Maailmallisella mittatikulla mitattuna me pohjolan asukkaat elämme hunajasaavissa.

Yksilötasolla jokaiselle hyvyyttä ja pahuutta mitataankin sitten eri tikulla. Mitään reiluutta tai kohtuutta mitassa ei ole.

Sen verran toivon molempia kuitenkin kaikille, että ymmärtäisimme mittojen eron. Ymmärryksestä nousee toivo siitä, että kun joku kärsii, tiedämme mitä se on, vaikka emme loppuun saakka saatakaan ymmärtää toisen kärsimystä.

Tämä samastumispiste vallitsee yksilöiden välillä ja usein myös kansakuntien välillä. Ilo alkaa nousta alhostaan, kun ymmärtää, että toista voi lohduttaa.

Lohtu on elävän aineen ominaisuus ja tunnusmerkki. Kun maailmassa on, siihen täytyy osallistua. Ajattelukin on osallistumista. Rukous kärsivien, sairaiden, murheellisten puolesta.

Metsänlaidassa puut hengittävät, pilvet kulkevat, rukoukset nousevat taivaalle, joka on sama kaikkialla.

Männyn neulojen kärjistä tippuvat maailman meret. Kaikki on kauniimpaa kuin miltä näyttää.

Kolumni on julkaistu Eevassa 11/24.