”Olen aina rakastanut koiria, ja minulla on aina ollut niitä. Jackrussellinterrieri Nancy tuli meille 15 vuotta sitten, kun asuimme jo Nurmijärvellä mäyräkoirani Ninan kanssa. Koirat tulivat hyvin juttuun alusta saakka. Joskus ne saattoivat tapella luusta, mutta pääosin ne olivat parhaat kaverit ja nukkuivat vierekkäin.

Kun Ninasta pari vuotta sitten aika jätti, se oli sekä minulle että Nancylle kova paikka. Siitä lähtien Nancy alkoi seurata minua joka paikkaan eikä jättänyt minua silmistään hetkeksikään.

Olemme kuin paita ja peppu. Muistutamme toisiamme niin ulkoisesti kuin luonteeltamme. Rakastamme luontoa ja paistattelemme yhdessä parrasvaloissa. Nancy on seurannut minua moniin kuvauksiin ja päässyt myös kameran eteen.

Nancy on hyvin mustasukkainen minusta. Meidän väliimme eivät miehet pääse. Koirani lempipuuhaa on jahdata kissoja ja oravia, tosin huonolla menestyksellä.

Olen Nancyn palvelija: lähdemme lenkille, kun se tahtoo. Käymme ulkona viitisen kertaa päivässä. Syötän sitä vähän liikaa. Kerran eräs mies moitti kadulla sitä lihavaksi, mikä oli moukkamaista. Ilmoitin, ettei sanojakaan varsinainen laiheliini ollut.

Kun kuvasin Keihäsmatkat-sarjaa Turkissa, olimme kuukauden erossa. Soittelin hoitajalle Suomeen ja tarkistin, miten koiralla menee.

Nancy on minulle kuin oma lapsi. Kehun aina pojilleni, kuinka älykäs se on. He nauravat ja kehottavat soittamaan, kun se oppii lukemaan.

Olin huolesta sekaisin, kun koiran vasemmasta nisästä löytyi keväällä kasvain, mutta onneksi lääkäri sai sen poistettua. Leikkauksen jälkeen Nancy kirmaa taas kuin nuori tyttö.

Toivon, että meillä olisi vielä joitain vuosia yhdessä. Sellaista pyyteetöntä rakkautta kuin koira voi antaa, ei ihmiseltä voi saada.”