Miten hyvältä tämä voikaan maistua, toimittaja, juontaja Hanna Sumari huomasi miettivänsä loppukesästä vaniljajäätelöä syödessään. Ajatus yllätti hänet.

Aiemmin Hanna oli potenut syyllisyyttä ja pahaa mieltä herkuttelusta. Nyt sellaiset ajatukset pysyivät poissa. Pari vuotta sitten alkanut, sittemmin päättynyt terapia on auttanut häntä karistamaan syömiseen liittyviä kielteisiä ajatuksia, jotka olivat olleet ruoasta nauttimisen ja hyvän olon esteenä lapsuudesta asti.

”Vasta viime kesänä opin ymmärtämään ristiriidan sisäisen puheeni ja todellisuuden välillä: muu maailma on nähnyt minut ihan erilaisin silmin kuin minä”, Hanna kertoo.

Äiti patisti 64-vuotiaan Hannan ensimmäisen kerran laihdutuskuurille tämän ollessa kymmenvuotias. Hannalla oli vinoutunut kehonkuva kuusikymppiseksi asti. Äiti kuoli neljä vuotta sitten, ja siihen asti tytär sai tuntea, että hänen kehossaan oli aina jotakin liikaa.

”Syöminen oli minulta tietyllä tavalla kiellettyä. Jokainen suupala tuntui väärältä.”

Hannalla oli tapana vertailla itseään muihin ja sättiä kehoaan, vaikka hän tiesi, ettei sellaisesta ole mitään hyötyä. Hän tiesi olevansa liian ankara itseään kohtaan mutta huomasi silti kerta toisensa jälkeen seisovansa peilin edessä vatsansa kokoa taivastelemassa.

Mitähän muut ajattelevat valinnoistani, Hanna Sumari saattoi pohtia buffet-pöydästä ruokaa ottaessaan. Joskus hän toivoi, että joku ihailisi hänen lautastaan, jos hän valitsisi sille vain ”laihaa” eli vähäkalorista ruokaa.

Silti Hanna rakasti ruoanlaittoa ja leivontaa. Hän piti kymmenen vuotta niihin liittyvää blogia ja jakaa edelleen ruoka- ja leivontaohjeita verkkosivuillaan. Kun kolme tytärtä asuivat vielä kotona, hän teki kaiken ruoan itse.

”Samalla minulla oli huono omatunto siitä, että söin valmistamiani aterioita. Ymmärsin järjellä, ettei siinä ollut mitään tolkkua, mutta en mahtanut tunteelleni mitään.”

Kukaan ei tiennyt Hannan ajatuksista. Pikku­hiljaa hänen mielessään alkoi kuitenkin itää ajatus oman mielen ­tutkistelusta ammattilaisen avulla. Syksyllä 2020 hän aloitti terapian.

”Minusta tuntui, etten oikein tiennyt, kuka olen. Päätin etsiä vastauksia terapiasta. Halusin myös käsitellä kummallista suhtautumistani syömiseen ja päästä eroon siihen liittyvistä kielteisistä tunteista.”

Hanna piti terapiaa aluksi kevyenä pikku projektina, joka hoituisi nopeasti. Melko äkkiä kävi ilmi, että edessä oli syvällinen matka itseen.

”Mullistavin hetki oli se, kun terapeutti ryhtyi puhumaan itsensä rakastamisesta. Nostin käteni ilmaan ja sanoin ’stop, en halua puhua siitä’. Ajatus tuntui niin kuvottavalta että aloin itkeä.”

Hetken päästä terapeutti tiedusteli häneltä: ”Voisitko rakastaa ihan pientä vauva-Hannaa?” Hanna lupasi yrittää. Mielikuvaharjoituksissa hän kasvatti itseään vauvasta vanhemmaksi.

Muutos tapahtui vähitellen, ei sormia napsauttamalla. Kesti toista vuotta, ennen kun Hanna Sumari pääsi eteenpäin vanhoista ajatusmalleistaan.

”Niiden muuttaminen oli ajoittain raskasta, mutta tiesin, että terapian jälkeen elämäni paranee. En harkinnut kertaakaan keskeyttämistä.”

Arvostava sisäinen kaunis puhe vaatii sinnikkyyttä. Kun Hanna taas kerran sai itsensä kiinni haukkumismonologista peilin edestä, hän käänsi ällötyksen tunteen positiiviseksi ja sanoi itselleen: ”Äläpäs nyt Hanna – olet riittävän hyvä juuri näin.”

Ajan mittaan hän oivalsi myös, ettei itseinhoiseen tunteeseen kannata jäädä vellomaan. Silloin pitää keskittyä tekemään jotain muuta.

Uravalintoja ja esilläoloa Hannan vääristynyt kehonkuva ei ole estänyt.

Hänet tunnetaan naisena, joka sanoo reippaasti mielipiteensä ja ottaa rohkeasti kantaa muun muassa blogikirjoituksissaan. Näin siitäkin huolimatta, ettei hänen itsetuntonsa ole ollut kovin vahva.

”Olen ollut omasta mielestäni rohkea, kun olen aina lähtenyt mukaan ohjelmiin ja projekteihin, kun minua on niihin pyydetty. Televisiotyö on minulle mielekästä ja helppoa. Ja varmasti olen luonteeltani suulaskin. Ikä on tosin tuonut minuun vähän jarrua ja nykyään ymmärrän elämän monia puolia paremmin kuin nuorempana. Ehkä hyvä itsetuntoni oli pitkään piilossa kehoon liittyvien ajatusteni alla.”

Hannalla on sosiaalisessa mediassa Instagramissa yli 25 000 seuraajaa. Hän on tarkkaillut huolestuneena useiden vaikuttajien tapaa muokata kuviaan digitaalisesti: venyttää jalkoja, silottaa ihoa ja kaventaa vyötäröä. Hanna pyrkii näyttämään itsensä aidosti.

”Toivon, ettei kukaan vertailisi itseään ja kehoaan muokattuihin kuviin. Sen sijaan kannattaa etsiä somevaikuttajia, joiden kuvissa keskitytään positiiviseen kehonkuvaan ja itsensä rakastamiseen. On lohdullista katsella kuvia ihmisistä, jotka näyttävät itsensä rohkeasti sellaisina kuin ovat.”

Vääristynyt kehonkuva on pilannut Hannan elämästä hauskuutta. Esimerkiksi perheen ulkomaanreissuilla hän ei pystynyt nauttimaan näkemästään ja kokemastaan täysillä, sillä hän pohti myös silloin liikaa omaa ulkonäköään ja sitä, millaiselta missäkin tilanteessa näyttää.

Eniten Hannaa harmittaa se, että hän on parjannut vartaloaan kolmen tyttärensä kuullen heidän lapsuudessaan ja nuoruudessaan. Kesti kauan, ennen kuin Hanna ymmärsi toimineensa väärin.

”Hämmästyin, kun julkisuudessa alettiin keskustella siitä, ettei aikuinen saisi mollata kehoaan lasten kuullen – minähän en juuri muuta ollut tehnytkään. En ymmärtänyt toimivani väärin, sillä olin saanut mallin omasta lapsuudenkodistani. Onneksi tyttäreni ovat aina olleet fiksuja ja osanneet kyseenalaistaa sellaista käytöstä.”

Hanna on puhunut asiasta aikuisten lastensa kanssa ja selittänyt heille vääristyneen kehonkuvansa juurisyitä.

”Ammuttua nuolta ja sanottua sanaa ei saa vedettyä takaisin, mutta tilanne paranee, kun myöntää virheensä. Olen onnellinen siitä, että tyttäreni ovat katkaisseet tässä asiassa sukupolvien ketjun. On varmaa, että tyttäreni eivät tee samaa omille lapsilleen.”

Ei enää laihdutuskuureja, Hanna Sumari päätti terapian aikana.

”Olen laihduttanut koko elämäni ja miettinyt, mitä laitan suuhuni. Siksi päätin, että en laihduta enää koskaan.”

Päätöksen jälkeen ruokailuista on tullut Hannalle entistä nautinnollisempia, vaikka hän tarkkailee painonsa vaihtelua edelleen. Hän yrittää suhtautua muutoksiin leppoisasti silloinkin, kun ne eivät ole mieleisiä.

Kun Hanna innostui vuosia sitten keskivartaloa ja liikkuvuutta vahvistavasta fustra-harjoittelusta, hän alkoi noudattaa tiukkaa ruokavaliota. Siihen kuului runsaasti kasviksia ja proteiinia. Hiilihydraatteja ja rasvaa hän söi vain vähän.

”Elämäni pyöri liikaa ruoan ja rajoitusten ympärillä. Ajatus vaikka pitsalle menosta oli aivan mahdoton. Olin laiha, mutta nyt ymmärrän, ettei sellaisessa elämäntyylissä ollut mitään järkeä.”

Edelleenkin Hanna välttelee vanhasta tottumuksesta tiettyjä ”huonoja” ruokia kuten viinereitä.

”Mutta nykyään on aika kiva syödä joskus jäätelö tai suklaapatukka iloisella mielellä.”

Vapaus tuntuu Hannasta erityisen hyvältä.

”Ennen kehosuhdettani määrittävät syyllisyys ja häpeä. Kun vapauduin niistä, elämääni on tullut uudenlainen rentous. Olen sallivampi enkä enää ajattele yhtä herkästi vaikka omista valokuvistani, että näytänpäs hirveältä. Enää minun ei tarvitse vetää kuvissa vatsaa sisään, enkä ahdistu kuoliaaksi, jos jossain jotain pullottaa. Se on aika yllättävää, sillä totuin tekemään niin vuosikymmeniä.”

Ennen Hanna ei voinut sietää uimahalleja, koska ajatus muiden edessä riisuutumisesta ja alastomuudesta tuntui ahdistavalta. Toissa keväänä hänen reisilihaksensa irtosi polvesta liukastumisen seurauksena, ja leikkauksen jälkeen kuntoutukseksi määrättiin mitäpä muuta kuin vesijuoksua. Häpeän yli oli päästävä, koska vaihtoehtoja ei ollut.

”Nykyisin menen rauhallisin mielin vesijuoksemaan. Se on meditatiivista ja ihanaa, eikä uimahalliin meno ole minulle enää minkäänlainen ongelma. Olen ymmärtänyt, ettei kenenkään kehon muodoilla ole mitään merkitystä. Meitä on kaiken mallisia ja kokoisia, entä sitten? Se ratkaisee, mitä ihmisen sisällä on.”

Hannan kehonkuvan muutos on niin suuri, että hän uskoo sulattelevansa sitä vielä kauan aikaa. Se kenties syvenee ja rikastuu entisestään tulevien vuosien aikana.

Hannan on edelleen vaikeampi hyväksyä itseään alastomana kuin vaatteilla verhottuna.

”Silti olen yhä enemmän sinut kehoni kanssa, kun ikäännyn ja se muuttuu. Maan vetovoima tekee tehtävänsä, mutta se kuuluu asiaan ja pitää hyväksyä.”

Tammikuussa hän lähtee ystävänsä kanssa Karibian risteilylle. Siellä hän aikoo nauttia joogatunneista, kuntosalista ja liikunnasta – mutta myös hyvästä ruoasta ja auringosta.

”Terapia on ollut minulle oivallinen apu. Tärkeintä on rakastaa omaa kehoaan ja hyväksyä se. Ei riitä, että joku ohjeistaa niin; kunnioituksen ja arvostuksen itseä kohtaan täytyy tulla sisimmästä.”

Artikkeli on julkaistu Kauneudessa ja terveydessä 13/22.