Glenn Close rakennuttaa itselleen mökkiä, jossa aikoo kuolla – Eevan erikoishaastattelussa Hollywood-tähti kertoo, miten toivoo läheistensä muistavan hänet
Seitsenkymppinen Glenn Close puhuu avoimesti lähestyvästä kuolemasta ja valmistautuu voimien hupenemiseen. Se ei estä häntä haaveilemasta tulevista töistä ja opettelemasta uutta.
Glenn Close poimii pöydältä käteensä Muumipeikko-nuken, jonka jalanpohjissa yhä on aiemman omistajan nimikirjaimet S.H.
”Sain tämän lahjaksi. Uskon, että se on yksi alkuperäisistä Muumi-hahmoista. Näyttää, että tämä on tehty käsin, ja tämä tuntuu oikealta nahalta. Samanlainen on Tove Janssonin studiossa.”
Hetkeä aiemmin Glenn on noutanut kotinsa yläkerrasta The Happy Moomins -kirjan. Suomalaiset tuntevat sen nimellä Taikurin hattu. Jutellessaan hän selailee sitä. Painos on vuodelta 1952. Vaaleansinikantisen kirjan kansi on hieman haalistunut ja sivut kellastuneet. Glenn esittelee Taikurin kuvaa kirjan mustavalkoisesta piirroksesta.
”Sain tämän äidiltäni, kun olin lapsi. Pelkäsin Taikuria, joka ratsasti pantterilla ja pystyi muuttamaan muotoaan, mutta pidin silti Muumeista enemmän kuin Nalle Puhista. Niiskuneiti oli lempihahmoni. ”
Glenn puhuu videopuhelua kotoaan Bozemanin kaupungista Montanan osavaltiosta. Taustalla näkyy kirjoja ja ajaton, vaalea keittiö. Ikkunan takana kimaltaa tuore lumipeite.
Montanassa Glenn nauttii luonnon pienistä yksityiskohdista.
”Huomaan, että lehden päällä on lunta ja kuinka jääpuikkoja kasvaa eri paikoissa. Näen eläinten jälkiä lumessa ja näen jäljissä tarinoita, joskus jopa kuulen ne mielessäni. Hiljattain seurasin hiiren jälkiä lumessa, kunnes ne päättyivät pöllön siiven jälkiin.”
Tove Janssonin elämä ja tuotanto tulivat Glennille entistäkin tutummiksi, kun ohjaaja Charlie McDowell palkkasi hänet esittämään isoäitiä Janssonin romaaniin perustuvaan Kesäkirja-elokuvaan keväällä 2023. Kansainvälinen yhteistuotanto kuvattiin Itäisen Suomenlahden rannikolla muun muassa Kotkan, Porvoon ja Espoon saaristoissa. Kesäkirja tuli Suomessa elokuvateatteri-ensi-iltaan ensimmäisenä maailmassa 31. tammikuuta.
Rooliaan varten Glenn luki Kesäkirjan ja ihastui sen hitaaseen tempoon.
”Rakastan hahmoja, jotka eivät sääli itseään. Elokuvan isoäiti on sellainen. Hän on oma itsensä. Hän voi olla välillä töykeä tai pahantuulinen. Hän sanoo tarvittaessa vaikeitakin asioita, mutta ei silti määräile muita.”
Glenn perehtyi myös Tove Janssonin elämään ja samastui kirjailijaan.
”Tove oli hieman kuin minä, vähän epäsosiaalinen. Hän rakasti luontoa ja oli mielellään omissa oloissaan Klovharun-saarella kumppaninsa Tuulikki Pietilän kanssa.”
Kun Glenn lausuu Pietilän nimen, hänen kielensä kompastelee suomalaisissa ääkkösissä.
”Toinen isoäitini oli toisinaan pelottava. Hän opetti minulle tapoja ja vei minut oopperaan.”
Glenn oli satujen kasvattama lapsi, ja se kuuluu hänen puheessaan. Hän maalaa esiin värikkäitä yksityiskohtia kuin kirjoittaisi tarinaa.
Muumien ja Nalle Puhin lisäksi Grimmin veljesten Hannu ja Kerttu, Punahilkka, Lumikki, Prinsessa Ruusunen ja Tuhkimo, H.C. Andersenin Keisarin uudet vaatteet, Pieni merenneito ja Ruma ankanpoikanen tulivat hänelle tutuiksi.
”Monissa tuon ajan saduissa lapset kasvoivat ilman äitiä tai heillä on ilkeä äitipuoli. Silloin he voivat joutua helposti vaarallisiin tilanteisiin.”
Hänestä satujen pitääkin olla hieman pelottavia.
”Silloin jo lapsena oppii, että elämässä on myös pimeä puoli. Useissa saduissa luodaan kuitenkin myös lopulta toivoa ja kuljetaan kohti valoa.”
Tarinankertoja on vauhdissa myös silloin, kun puhe kääntyy Glennin omiin isoäiteihin. Kesäkirja-elokuva toi heidät elävästi näyttelijän mieleen.
”Toinen heistä oli toisinaan pelottava. Hän opetti minulle tapoja ja vei minut oopperaan. Toisen olisi pitänyt olla näyttelijä!”
Glenn palaa muistoissaan runsaslumiseen talveen, jolloin isoäiti päätti osallistua lasten leikkeihin.
”Hän oli tuolloin varmaan seitsemissäkymmenissä. Traktori aurasi pihaa ja me lapset sidoimme kelkan sen perään. Isoäitini ilmoitti, että haluaa myös kokeilla kelkan kyydissä olemista.”
Glenn kuvailee, kuinka isoäiti tuli ulos pitkässä ruskeassa minkkiturkissaan, jollaisia monet naiset tuolloin käyttivät.
”Isoäiti istui kelkkaan viimeisenä. Kyydin aikana lumi kasaantui hänen päälleen ja hän näytti lumiukolta. Kun olimme saaneet hänet putsattua, hän halusi ajaa uuden kierroksen.”
”Isoäiti oli hyvin tasapuolinen. Hän sai kaikki ihmiset tuntemaan olonsa tärkeiksi, keskittyi ja kuunteli ihmistä sen hetken, kun oli hänen kanssaan tekemisissä. Minäkin opin huomaamaan muut ja olemaan läsnä.”
Glennin isoäiti sai toisen maailmansodan aikana sekä lintuinfluenssan että unitaudin ja selvisi niistä molemmista.
”Muistan, miten hän käytti tekohampaita: otti ne varovasti pois suusta ja piilotti ne nenäliinaan ennen kuin söi.”
Isoäidiltään Glenn oppi myös yhden elämänsä tärkeimmistä taidoista.
”Isoäiti oli hyvin tasapuolinen. Hän sai kaikki ihmiset tuntemaan olonsa tärkeiksi, keskittyi ja kuunteli ihmistä sen hetken, kun oli hänen kanssaan tekemisissä. Minäkin opin huomaamaan muut ja olemaan läsnä. En kohtele ihmisiä kuin he olisivat näkymättömiä.”
Glennin taito läsnäoloon näkyy myös siinä, ettei hän välttele vaikeitakaan puheenaiheita. Kuolema on yksi Kesäkirja-elokuvan vahvoista teemoista. Tarinassa lapsenlapsi on menettänyt äitinsä, ja isoäiti on elämänsä lopputaipaleella. Hän ymmärtää kuolevansa pian ja yrittää valmistaa lapsenlastaan siihen.
Myös 77-vuotias Glenn on valmistautunut ikääntymiseen ja kuolemaan. Se näkyy konkreettisesti, sillä näyttelijä rakennuttaa kivimökkiä nykyisen talonsa taakse.
”Aloitin elämäni kivimökissä Uudessa-Englannissa ja haluan, että se päättyy kivimökkiin. Toivon, että tyttäreni Annie ja hänen puolisonsa perheineen asuvat silloin nykyisessä kodissani.”
Mökissä on huone sekä Glennille itselleen että ihmiselle, joka hoitaa häntä.
”Ja olen varma, että myös elämäni loppuaikoina minulla on koira! Toivon, että kuolen omassa sängyssäni. Tyttäreni tietää toiveeni, mutta emme puhu niistä jatkuvasti.”
Menettämisen suru tuli Glennille tutuksi jo lapsena. Johnny-eno, äidin ainoa sisarus, oli kuollut parikymppisenä toisessa maailmansodassa Välimerellä Algerian rannikolla.
Glenn suri enoaan, vaikka syntyi kolme vuotta tämän kuoleman jälkeen eikä koskaan ehtinyt tavata tätä.
”Enon elämä päättyi liian varhain. Hänen muistomerkkinsä on pihallamme.”
Glenn tuntee myös, että edesmenneet vanhemmat Bettine ja William ovat yhä hänen lähellään. Heidän kanssaan Glenn eli monivaiheisen lapsuuden, joka vei hänet mantereelta toiselle.
Vanhemmat kuuluivat hengelliseen järjestöön ja kun Glenn oli teini, perhe muutti kirurgi-isän töiden vuoksi Belgian Kongoon, nykyiseen Kongon demokraattiseen tasavaltaan.
”Olisinpa kysynyt vanhemmiltani enemmän kysymyksiä, kun he vielä olivat elossa. On tärkeää tietää isovanhemmista ja vanhemmista niin paljon kuin mahdollista.”
”Annie odottaa ensimmäistä lastenlastani. Pian opin, millaista on olla isoäiti.”
Glenn haluaa itse jakaa tyttärensä kanssa kokemuksiaan ennen kuin on liian myöhäistä.
”En välttämättä kuitenkaan halua puhua. Ehkä minun pitää kirjoittaa Annielle kokemuksistani: miltä minusta tuntui, kun sain hänet, millainen hän oli lapsena ja millaista on olla hänen äitinsä.”
Glenn muistaa yhä äitiytensä ensi hetket.
”Annie syntyi keväällä, jolloin kaikki oli kukassa. Tunsin syvää yhteenkuuluvuutta luontoon.”
Glennin kirjoituksia lukee tulevaisuudessa myös uusi sukupolvi.
”Annie odottaa ensimmäistä lastenlastani. Pian opin, millaista on olla isoäiti. Lapsenlapseni saa kasvaa luonnon keskellä ja juosta vapaasti. Hän oppii asioita luonnosta, maasta ja vaihtuvista vuodenajoista. Se tekee minut onnelliseksi.”
Kokemukset Suomesta ovat innostaneet uusiin suunnitelmiin.
”Kun lapsenlapsi syntyy, rakennamme puutalon tai ehkä pienen kylän metsään. Siellä on paljon mahtavia puita, ja teemme kaarnaveneitä. Metsästystaidot lapsi oppii isältään.”
Montana on ensimmäinen paikka, jossa Glenn tuntee olevansa ”maadoittunut”, kuten hän tunnettaan kuvaa.
”Kodilla on minulle syvällinen merkitys. On suuri lahja ja siunaus olla yhdessä perheen kanssa.”
Glenn kertoo innostuneesti kodistaan. Talon sydän on suuri, kaunis tila, johon kuuluvat keittiö, ruokailuhuone, sohva ja iso takka.
”Ensimmäistä kertaa sukuni historiassa meillä on tarpeeksi tilaa isolle joukolle ihmisiä. Se pitää minut vireessä.”
Toinen Glennin siskoista, Jessie, asuu naapurissa. Hän soittaa kesken haastattelun. Glenn lupaa palata asiaan myöhemmin.
”Ennen Vaarallista suhdetta esitin äidin rooleja eikä minua nähty seksuaalisena hahmona. Silloin pääsin olemaan sellainen.”
Pip-koira alkaa vaatia emäntänsä huomiota. Sen mielestä haastattelu on selvästi kestänyt riittävän kauan. Glenn käy päästämässä havannankoiransa ulos ja uppoutuu muistelemaan pitkän uransa käänteitä.
Glenn oli 22-vuotias, kun aloitti näyttelemisen ja antropologian opinnot Virginiassa.
”College-opintojen jälkeen kävin ensin paikallisissa, sitten maanlaajuisissa koe-esiintymisissä ennen kuin sain ensimmäinen työni. Se oli teatterissa, jolla oli kolme esitystä Broadwayllä.”
Glenn esiintyi Broadwaylla kuusi vuotta.
”Esityksiä oli kahdeksan kertaa viikossa. Opin tekemään itse oman maskini. En muista, milloin viimeksi olen esiintynyt teatterissa, mutta haaveilen aina uudesta teatteriproduktiosta.”
Seuraava iso askel oli ensimmäinen elokuvarooli vuonna 1982 ilmestyneessä Garpin maailmassa. Sen ohjaaja George Roy Hill näki Glennin teatterissa. Viisi vuotta myöhemmin tuli toinen käännekohta, lähes käsitteeksi muodostunut Vaarallinen suhde -elokuva.
”Ennen Vaarallista suhdetta esitin äidin rooleja eikä minua nähty seksuaalisena hahmona. Silloin pääsin olemaan sellainen. Elokuvassa oli myös mielenkiintoinen juoni.”
Muita merkittäviä elokuvia ovat muun muassa Sisärengas, Henkien talo ja Air Force One.
Glenn on oppinut monista rooleistaan ihmistuntemusta.
”Esimerkiksi Valheet ja viettelijät -elokuvan rooliani varten minun piti löytää itsestäni jotain, mitä en ole. Pelkäisin istua vastapäätä hahmoani, markiisitar de Merteuilia.”
Glenn on ylpeä urastaan. Hän on ollut ehdolla kahdeksan kertaa Oscar-gaalassa ja voittanut Emmy-, Tony- ja Golden Globe -palkinnot, jokaisen kolme kertaa.
”Tämä on vaikea ammatti. Uskon, että minua arvostetaan. Toisaalta jos miettisin liikaa, arvostetaanko minua, irrottaisin otteeni todellisuudesta.” Viime vuonna Glenn juhli viidettäkymmenettä vuottaan näyttelijänä.
Parhaillaan Glenn kuvaa All’s Fair -lakisarjaa Los Angelesissa. Se sijoittuu naisten johtamaan asianajajatoimistoon.
”En vielä tiedä, mitä teen sen jälkeen. Toivon, että saan jatkaa tutkimusmatkojani erilaisiin rooleihin.”
Unelmia riittää yhä.
”Minulla on vieläkin opittavaa. En usko, että yksikään näyttelijä tuntee osaavansa jo kaiken.”
Juttu on julkaistu Eeva-lehdessä 1/25.
