Filosofi Timo Airaksinen on ateisti, joka puolustaa henkisyyttä: ”Henkisyys on vastamyrkkyä roboteille ja tekoälylle”
Filosofi Timo Airaksinen haluaa puolustaa henkisyyttä. Se on eri asia kuin uskonto. Henkisyys on voimakasta kokemista ja vapaata sisäistä elämää. Koronan aikaan tehdyssä haastattelussa hän kertoo ajatuksistaan.
Filosofi Timo Airaksinen on nyt helppo saada puhelimella kiinni. Hän vastaa kotonaan Helsingissä. Ilman koronaa Airaksinen olisi kalastelemassa Australiassa. Käytännöllisen filosofian emeritusprofessori palasi vaimonsa Heta Gyllingin kanssa keväällä 2020 Suomeen kesken leppoisan reissun, kun rajat ympäri maailmaa menivät kiinni. Molemmat ovat eläkkeellä.
”Täällä ollaan nyt kotona ja nöyrinä. Eikä mennä enää minnekään”, Airaksinen naurahtaa.
Hän on matkustanut työnsä puolesta paljon. Filosofi on asunut kaikilla mantereilla ja toiminut tutkijana eri yliopistoissa. Suomessa hänet tunnetaan suorasanaisena ateistina ja sarkastisena keskustelijana, jolla on näkemys niin tekniikasta, onnellisuudesta kuin rakkaudesta.
Viimeisimmässä kirjassaan Airaksinen tarttuu uskontoon ja jättää sille perusteelliset hyvästit. Hän ravistelee ja retuuttaa perinteistä luterilaisuutta oikein kunnolla:
”Nykyajan ihmisellä on muutakin ajattelemista ja tekemistä kuin odottaa karitsan paluuta maan päälle. Karitsan kohtalo huolettaa vain eläinsuojeluväkeä.”
Ketä enää kiinnostaa erään Lähi-idän kansanheimon selviytymistarina autiomaassa? Airaksinen veistelee.
Hän määritteleekin itsensä nykyään post-ateistiksi. Jumalasta ei kannata eikä jaksa jankuttaa.
”Raamatulliset oliot ovat niin huonosti määriteltyjä ja hahmottomia, ettei niiden olemassaolosta voi sanoa yhtään mitään, ei puolesta eikä vastaan. Vähän kuin puhuisi joulupukista. Ei kukaan ala pohtia, onko hän olemassa vai ei.”
Jätetään siis hetkeksi rakkaan Lutheruksen, kuten Airaksinen häntä vanhaksi latinaksi nimittää, oppi, ja puhutaan jostain muusta. Sitä on filosofille henkisyys. Se vapauttaa ihmisen materiaalisen maailman kahleista. Henkisyys merkitsee aitojen arvojen puoleen kääntymistä. Arvoja ovat hyvyys, totuus ja kauneus.
”Meillä on sisäinen puoli, jossa näitä voi vaalia. Voimme kehittää esteettistä silmää ja moraalista näkemystämme. Henkisyyttä on tarvittu aina samalla tavalla.”
Filosofin mielestä nykyisessä yltäkylläisessä elämässä kannattaa joskus miettiä perusarvoja.
Jo Aristoteles sanoi, että ihmiselle on arvokasta juuri se, mikä meille on lajina ominaista. Sitä on Airaksisen mukaan sisäinen elämä. Se on vieläpä merkittävämpää kuin kaikki ulkoiseen kiinnittyvä.
”Markkinoin pehmeitä arvoja kovien sijasta. Materiaalinen maailma, siis talous, menestys ja kilpailu, ei ole kaikki, mitä ihmisellä on.”
Tärkeää filosofin mielestä on myös itsetuntemus, ihmisenä kehittyminen. Sekin on osa henkisyyttä.
”Että tuntee itsensä ja elää oikein. Siis sillä tavalla kuin juuri minun tai sinunkuuluu elää.”
Miten tämä tapahtuu? Lukien, mietiskellen ja keskustellen. Olemalla tietoinen itsestään ja ympäristöstään, Airaksinen luettelee.
”Se on voimakasta kokemista, joka on ihmiselämän arvokkain puoli minun mielestäni.”
Meillä voi olla henkistynyt suhde myös luontoon. Se tarkoittaa, että koemme olevamme osa luontoa ja näemme ympäristön kauneuden itsessään arvokkaaksi.
Täysin toisenlainen luontosuhde on instrumentaalinen. Metsät, meret ja mineraalit ovat silloin vain välineitä, kun tavoitellaan vaurautta.
”Tai kuten Raamatussa sanotaan: tämä kaikki on sinulle annettu käytettäväksi. Jumala siis loi maailman vain ihmisen hyödynnettäväksi”, Airaksinen kritisoi.
Hän muistuttaa, että taidekin voi olla jollekin pelkkä väline tienata rahaa. Kauneuden tai taiteen tulisi kuitenkin olla arvo sinänsä.
”Mielikuvitus luo henkiolentoja, jotka alkavat komentaa ja vaatia palvontaa.”Timo Airaksinen
Mikä filosofille on kaikkein arvokkainta?
”Vapaus on ensimmäinen arvo, jota olen aina kannattanut. Näin vanhemmiten sen erityisesti huomaa, että olen elämässäni tavoitellut ennen kaikkea vapautta.”
Airaksinen kertoo filosofiystävästään, jolla oli ytimekäs käyntikortti. Nimen alla luki vain: vapaa ihminen.
”Se kuvastaa hyvin filosofien asennetta. Ihminen on vapaa ajattelemaan ja kokemaan sitä, minkä näkee tärkeäksi. Ei olla sidottuja muiden mielipiteisiin eikä organisaatioiden rakenteisiin.”
Airaksinen muistelee haikeana vanhaa sivistysyliopistoa, josta ei hänen mukaansa ole kuin murusia jäljellä. Opinahjot on valjastettu palvelemaan työelämän tarpeita.
Filosofi vertaa työelämää ihmisiä ahmivaan molokiin. Jokainen joutuu luopumaan itsestään ja omasta vapaudestaan hyvin pitkälle palvellakseen työnantajan päämääriä.
”Saahan siitä toki palkan, että voi sitteniltaisin ja viikonloppuisin olla vapaa”, Airaksinen lohduttaa.
Arvoista tärkein on filosofin mukaan hyvyys. Sitä ei opita kouluissa eikä yliopistoissa, vaan elämänkoulussa. Jos opitaan, Airaksinen huomauttaa heti perään. Vaikka olisi kuinka sivistynyt ja oppinut, ihminen voi silti toimia väärin.
”Aito ja hyvä ihminen ei riistä, panettele eikä hyväksikäytä ketään, vaan pyrkii yhteistoimintaan ja yhteiseen hyvään. Jokaiselle annetaan arvo omana itsenään omalla paikallaan ikäkausista riippumatta.”
Airaksisen mukaan itsetuntemus, realistinen näkemys omasta itsestä on elintärkeää.
”Ajattele kaikkia näitä puhujia, jotka näkevät valtavasti vaivaa uskotellakseen ihmisille, että he voivat menestyä. Osta minun kirjani, niin menestyt. Jokainen järkevä tietää, että menestys on kiinni jostakin aivan muusta kuin jonkun kirjan lukemisesta.”
Harva menestyy, sillä menestyminen on kilpailua. Eiväthän kaikki voi silloin mitenkään olla menestyjiä! filosofi puuskahtaa.
”Jokainen, joka kykenee tarkastelemaan itseään vähänkään kypsemmällä tavalla, näkee kyllä omat mahdollisuutensa. Mihin on kykyjä ja mihin on menossa.”
Airaksinen ihmettelee tutkimustuloksia, joissa 90 prosenttia suomalaisista ilmoittaa olevansa onnellisia tai jopa erittäin onnellisia. Samaan aikaan monet ovat ahdistuneita ja tyytymättömiä. Riittämättömyyden tunne kalvaa, asiat voisivat olla paremmin.
”Eikö ole hurja ristiriita? Kaikki me tiedämme, että ihmiset eivät ole onnellisia. Meitä ei ole luotu onnellisuutta varten. Maailma on ahdistava ja ihminen on pieni.”
”Onnellisuus on tuskan poissaoloa. Ei aiheuteta itselle tai muille kipua.”Timo Airaksinen
Mistä tällaisia suorasukaisia airaksisia tulee? Vaasasta. Tavallisesta viisihenkisestä perheestä. Suvusta kukaan ei tiennyt yliopistomaailmasta mitään. Airaksisen isä oli valokuvaaja, äiti teki toimistotöitä ja hoiti kotia. Ateismi ei ole kodin perua eikä kapinaa vanhempia kohtaan.
Jo kansakouluikäisenä Airaksinen halusi tutkijaksi ja professoriksi. Hän haaveili eläintieteilijän urasta. Vielä eläkeläisenäkin hän toisinaan ajattelee, että hauskinta olisi olla pöllö- tai haukkatutkija.
Hän päätyi lukemaan psykologiaa ja lopulta filosofiaa.
Kirjassaan Airaksinen ihmettelee, miten hän jo lapsena oli niin varma akateemisesta urastaan. Yksi houkutteleva selitys olisi sielunvaellus: että hän olisi ollut jo aiemmassa elämässäänkin professori. Moni on nykyään viehättynyt tällaisista vastauksista.
Filosofi on pohtinut jälleensyntymää kollegoiden kanssa ja päätynyt visaisten kysymysten äärelle. Mitä merkitystä aiemmalla elämällä on, jos siitä ei uudessa ruumiissa muista mitään? Muuttuuko reinkarnaation ansiosta mikään juuri nyt tässä elämässä?
Airaksinen ei syty sielunvaellukselle. Hän ajattelee, että jokainen meistä jättää silti pysyvän jäljen maailmaan. Aivan jokainen. Pienen, suuren, hyvän, pahan.
”Ja kun maailma jatkuu ajassa, se kantaa mukanaan merkkejä meistä ja teoistamme”, filosofi kirjoittaa kauniisti.
Kannattaa siis tasaisin väliajoin vilkaista olan taakse ja tutkia henkilökohtaista tassunpainaumaa, merkkiä ja jälkeä. Olin tässä, vaikutin tuohon.
Airaksinen muistaa tarkasti, milloin hänestä tuli ateisti. Siemen kylvettiin ensin 7-vuotiaana, kun hän kuuli ystävänsä luona radiosta Jeesuksesta ja pääsiäisen tapahtumista Jerusalemissa. ”Isäni, isäni, miksi minut hylkäsit”, ristiinnaulittu vaikeroi.
”Ajattelin, että on se kumma, kun faija ei tule apuun, vaikka poika on tuollaisessa pinteessä. Ja isä on vielä kaikkivoipa eikä auta, vaikka toinen pyytää. Mietin, että tämä on pirullinen uskonto. Ihan totta!”
Teoreettisesti oma näkemys kirkastui 12-vuotiaana pojan kävellessä kouluun. Airaksinen sanoo, että hän voisi täsmällisesti jopa näyttää sen kadunkulman.
”Tajusin, että kolmijumalainen järjestelmä ei voi olla yksijumalainen, että isä, poika ja pyhä henki kuuluisivat yhteen. Tämä on pelkkä sotku eikä pyhän hengen käsitteessä ole mitään järkeä.”
Silti juuri kristinusko ja luterilaisuus ovat aina kiinnostaneet Airaksista. Koulun uskonnollinen kasvatus ja siihen liittyvä suomalaisuus on se ehtoollisviini, jossa filosofi on uutettu. Olisi vaikea ymmärtää esimerkiksi islamin uskoon liittyvää järjestelmää, jos ei ole lapsesta saakka siihen koulittu.
”En ole ikinä kokenut kristinuskoa ahdistavaksi tai kamppailut uskon kysymysten kanssa. Luterilaisuus kiinnostaa puhtaasti teoreettisesti, totuuden kannalta. Uskosta pääsee eroon mutta ei kristillisestä ajatustavasta.”
Miksi filosofi käy kirjassaan niin terhakkaasti uskonnon kimppuun? Uskontojen kirjo on värikäs ja valtava. Jumalia ja jumaluuksia on joka oksalle. Eikö se ole vain kiehtovaa ja mielenkiintoista? Antaa kaikkien lahkojen kukkia ja uskomusten rehottaa.
”Ota huomioon, että sen jälkeen, kun järjestelmä on keksitty, joku ottaa sen haltuunsa, virallistaa ja tekee siitä oman valta-asemansa tukipylvään”, Airaksinen keskeyttää.
Hän erottaa tarkasti henkisen ja hengellisen. Hengellisyys tarkoittaa sitä, että oletetaan tuonpuoleisia jumaluuksia. Henkisyys taas on hengen kehittämistä tässä ja nyt. New age ja uushenkisyys menevät filosofin jaottelussa reippaasti huuhaan puolelle.
Suomalaisista 40 prosenttia uskoo enkeleihin. Mistä se kertoo?
”Holtittomasta mielikuvituksesta, erinomaisesta herkkäuskoisuudesta tai huumorintajusta”, filosofi vastaa.
Uskonnot luovat Airaksisen mukaan polveilevia tarinoita, joiden avulla ihmiset saadaan lopulta käyttäytymään halutuilla tavoilla. Tämä on se vaara, josta filosofi on huolissaan.
”Lisätään pyhimyksiä. Mielikuvitus ylittää rajansa. Oletetaan tuonpuoleinen maailma ikään kuin tämä maailma ei meille riittäisi.”
Hän varoittaa myös mystiikan houkuttelevasta kutsusta. Mystiikka leikkii tulella, Airaksinen kritisoi.
”Mielikuvitus luo henkiolentoja, jotka alkavat komentaa meitä ja vaatia itselleen palvontaa ikään kuin olisivat olemassa. Niillä on yhtäkkiä valtaa meihin. Vaarallista? Koska näin kahlehdimme itsemme aivan turhaan.”
Kukin uskokoon, millaisia kertomuksia haluaa, Airaksinen sanoo diplomaattisesti. Jokainen tarrautuu johonkin oljenkorteen, jonka varassa jaksaa elää. Airaksinen arvelee, että monet teologitkin epäilevät oppejaan. Ovat kuulemma hissukseen sitä mieltä, että uskonto on pelkkä kielipeli, tapa puhua asioista.
”Arvostan kaikkien mielipiteitä. En halua missään nimessä rajoittaa kenenkään mielikuvitusta. Mutta täytyy muistaa, että näistä kertomuksista tulee vaarallisia valtarakenteita, jotka sitten alistavat ja pakottavat ihmisiä. Niistä tulee vapauden vastakohtia.”
Airaksinen tapasi Dalai-laman lounaalla Dharamsalassa Intiassa vuonna 2019. Tiibetin hengellinen johtaja toimi suojelijana kasvatusfilosofien kokouksessa.
”Hän teki minuun mielettömän, lähtemättömän vaikutuksen. Dalai-lama on suuri humanisti, jolle tieto ja hyvyys ovat tärkeitä. Tieto on tieteellistä ja hyvyys inhimillistä. Hän sanoi, että suurin viisaus elää Intian vanhimmassa kirjallisuudessa.”
Huumori ja pilke silmäkulmassa viehättivät Airaksista. Dalai-lama oli todennut uskonnoista, että jumalat ovat pelkkiä riidankylväjiä.
”Ei kannata uskoa jumaliin, tulee vain riitaa. Se oli niin hyvin sanottu!”
Filosofi ihailee buddhalaisuutta, sen henkistynyttä, rauhanomaista suhdetta arvoihin ja maailmaan. Silti siihenkin on länsimaalaisen, kristinuskon omaksuneen vaikea päästä sisään.
”Suosittelisin pelkkää tyhjyyttä. Filosofi Krishnamurtilla on loistava lause, jota hän toisti usein: ’Vaikeinta on oman sisäisen tyhjyytensä hyväksyminen.’”
Lause on jysähtänyt Airaksisen päähän pysyvästi. Että oppii hyväksymään oman uskonnottomuutensa. Tyhjyyden, joka jää uskonnon paikalle.
”Sen olen oppinut tekemään. Muun kanssa täytyy vielä taistella. Ei ole uskontoa, ei ole palvottavaa, ei ole tuonpuoleista. Henkistyneen elämän korkein saavutus on oman sisäisen tyhjyyden hyväksyminen.”
Eikö se ole pelottavaa? Peruuttamaton hyppy tuntemattomaan.
”Se on toisaalta kiehtovaa. Ikään kuin pelaamista isoin panoksin ylivoimaista vihollista vastaan. Se on tietynlaista riskinottoa.”
tiede on korvannut uskonnon jo pitkään. Ihmiskunnan katse on aina suunnattuna viimeisimpään tieteelliseen tutkimukseen, viimeisimpään totuuteen asioiden tilasta.
Tiede ei kehity valtavasti vaan tekniikka, Airaksinen huomauttaa. Hänen mielestään esimerkiksi yhteiskuntatieteet ja humanistiset tieteet tietävät hyvin vähän.
”Ajattele koronaa, kukaan ei tiedä siitä juurikaan mitään. Miten se käyttäytyy ja leviää? Kauanko kriisi kestää? Elämme tällä hetkellä tieteen suhteen täydellisessä tietämättömyyden tilassa. Taloustieteilijät eivät pysty sanomaan mitään siitä, kuinka talous kehittyy tämän jälkeen.”
Mutta tekniikka toimii. Mennään avaruuteen ja twiitataan älypuhelimella.
”Tieteen tehtävään kuuluu väittää, että me tiedämme. Koskaan ei sanota, että emme tiedä. Syöpätutkijat ovat juuri ratkaisemassa taudin lopullisen arvoituksen”, filosofi veistelee.
Toimiiko puhelin vai ei? Pysyykö lentokone ilmassa? Löytääkö avaruusraketti kuuhun vai meneekö vierestä? Tekniikka on yksinkertaista, sanoo Airaksinen.
Hän on puhunut usein tekniikan hiljaisuudesta. Tekniikka häviää meiltä näkyvistä. Loppujen lopuksi emme enää huomaakaan, että elämme täysin teknisessä maailmassa.
”Ajattele atomipommia. Venäjällä ja Yhdysvalloilla on niin paljon aseita, että ne voivat tuhota koko maailman. Yksi erehdys, ja kaikki mennyttä.”
Mitä lasten ankkuroitumisesta verkkomaailmaan seuraa? Airaksinen pohtii. Valtavat valvontajärjestelmät seuraavat meitä. Robotit ja keinoäly.
”Henkisyys on tälle kaikelle vastamyrkkyä. Se pysyy tässä maailmassa ja punnitsee rauhallisesti ja viileästi niitä arvoja, joiden mukaan ihmisen pitäisi elää. Ja kysyy, onko tekniikka palvelemassa hyvyyttä, kauneutta ja totuutta?”
Palataan vielä mielikuvissa Australiaan, nyt kun sinne ei voi matkustaa. Airaksinen viihtyi mantereella mainiosti puolisonsa kanssa. Oli kiva kuljeskella ja vain olla. Kirjoitusprojektit olivat mukana. Ilmasto oli Suomen outoon talveen verrattuna miellyttävä. Ihmiset hauskoja ja rentoja.
”Mutta ei siellä ole uskontoa tai taidetta, ei mitään. Australia on varsin materialistinen yhteiskunta, jossa uskontona on urheilu ja henkisyytenä rannalla istuskelu.”
”Ja heillä on se kauhea tausta, alkuperäiskansan hävittäminen. Hirveä perisynti, joka kiusaa vieläkin.”
Filosofi on asunut maassa ennenkin ja perehtynyt alkuperäiskansan, aboriginaalien, kohtaloon, joka kuulemma on ”kammottavaa katsottavaa”.
Miltä aboriginaalien uskomusjärjestelmä vaikuttaa?
”Se on maapallon vanhinta kulttuuria. Abojen maailmankuvalla ei ole mitään tekemistä sellaisen uskonnon kanssa kuin juutalaisuus, kristinusko tai islam. Luonto on henkistetty, esi-isät läsnä. Ei heillä ole käsitystä jumalasta, joka toisella puolella säätelisi asioita.”
Mikä neuvoksi nyt täällä Suomessa? Ahdistaa ja väsyttää tämä korona. Filosofi tarjoaa terapiaksi epikurolaisuutta. Epikuros oli antiikin hellenistisen kauden filosofi.
Ideana on se, että ihminen vetäytyy mahdollisuuksien mukaan syrjään maailmasta ja elää rauhallista, mietiskelevää ja tasaista elämää. Välttää kaikkea tuskallista.
”Onnellisuus on siis tuskan poissaoloa. Siksi on vetäydyttävä sellaisiin olosuhteisiin, joissa voi harrastaa asioita, jotka eivät aiheuta itselle tai muille kipua”, Airaksinen neuvoo.
Nautitaan siis elämästä, syödään ja seurustellaan maltillisesti, hillitysti. Koko oleminen valjastetaan tasapainoisen ja harmonisen arjen vaalimiseen.
”Epikurolaisuus on mielenrauhaa, joka saavutetaan oikein valituilla iloilla. Keskustellaan ystävien kanssa viinilasin äärellä ilman sekoilua tai hurjastelua. Rauhallista, hyvää elämää muiden kanssa. Valitaan sopivan miedot huvit. Ainoa onnellisuuden muoto, joka ihmiselle on suotu, on mielenrauha”, Timo Airaksinen opastaa.
Timo Airaksinen
on filosofian tohtori. Hän on julkaissut yli 50 kirjaa ja 200 akateemista artikkelia. Toimi 20 vuotta ylioppilas-tutkintolautakunnan jäsenenä. Tutkii parhaillaan 1700-luvun filosofiaa. Kielen kuvaannollisuus ja metaforat kiinnostavat nyt.
Trilogian ”Suomalaiset arvot kriisissä” ensimmäinen osa Jäähyväiset uskonnolle (Bazar) julkaistiin keväällä 2020. Toinen Hyvinvointivaltion hylkäämät: Ikääntyneiden hoidon etiikka ilmestyy elokuussa 2020. Kolmas Himon ilo: Ajatuksia seksistä ja seksuaalisuudesta ilmestyy keväällä 2021.
Perheeseen kuuluu puoliso filosofi Heta Gylling. Kaksi aikuista lasta ja neljä lastenlasta.
Juttu on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 6/2020.
