Filosofi Samuel Salovuori toteutti unelmansa ja oli silti tyytymätön – onnellisen elämän salaisuus olikin ihan muualla kuin hän luuli

Tämä aika arvostaa yksilöä ja yksilön valintoja, mikä saa ihmiset tavoittelemaan suosiota, tehokkuutta ja menestystä. Mitä jos minä alkaisin tavoitella hyvyyttä, rakkautta ja yhteisiä kokemuksia, filosofi, kirjailija Samuel Salovuori, 36, mietiskeli kaksi vuotta sitten. Taustalla oli nuoruuden masennus ja aikuisuuden urakeskeinen arki.

Samuel alkoi etsiä elämän merkityksellisyyttä toisista ihmisistä, ja pikkuhiljaa sitä löytyi. Nyt häneltä on ilmestynyt kirja Minä vai me – Kuinka yksilökeskeisyydestä luopuminen tekee elämästä parempaa. Siinä Samuel kuvaa, kuinka yhteys toisiin ihmisiin voi avata yhteyden itsensä hyväksymiseen, jopa rakastamiseen.

”Yhteys toisiin kertoo, että en ole yksin vaan minulla on paikka maailmassa.”

Samuel kasvoi Vantaalla neljän pojan perheessä esikoisena. Kasvuvuosiin kuului paljon urheilua perheen ja kavereiden kanssa.

Tunteet eivät olleet lapsuudenperheessä kiellettyjä mutta enemmän keskityttiin tekemään asioita: harrastamaan futista, sählyä ja videopelejä sekä retkeilemään. Pinnan alla Samuel oli herkkä poika. Parikymppisenä hän sairastui masennukseen. Samuel itse ei hahmottanut sairauttaan, hän ei vain osannut mennä eteenpäin.

”Tunsin, että olen jumissa ja ettei elämälläni ole merkitystä. En ollut innoissani tulevasta, vaan pikemminkin minua harmitti, että aika kului.”

Auttamistyötä tekevä isä ei säikähtänyt poikansa tilannetta vaan ymmärsi, mistä oli kyse. Isä kannusti Samuelia aloittamaan terapian. Siellä pojalle aukesi uusi maailma: tunteet.

”Minulla oli kysymyksiä ja hyvin vähän vastauksia. En tiennyt, mistä lähteä etsimään niitä. En oikein tiennyt, kuka olen. Terapiassa se alkoi hahmottua.”

”Minulla oli kysymyksiä ja hyvin vähän vastauksia. En tiennyt, mistä lähteä etsimään niitä. En oikein tiennyt, kuka olen. Terapiassa se alkoi hahmottua.”

Luovuus ja herkkyys olivat jääneet Samuelin persoonassa piiloon. Urheilevassa ja videopeleistä innostuvassa nuoressa miehessä oli puoli, joka tunsi vetoa kirjallisuuteen, elokuviin ja taiteeseen.

”Terapiassa kiinnostuin elämän merkityksestä. Mietin, millainen elämä sopisi minulle.”

Temperamentiltaan syvämietteinen Samuel uskoo, että olisi päätynyt pohtimaan olemisen merkityksellisyyttä joka tapauksessa. Nyt siihen antoivat sysäyksen masennus ja alakulo, joista hän kärsi runsaan vuoden.

Samuel pyrki yliopistoon opiskelemaan historiaa, koska muutama kaverikin teki niin. Hän pääsi sisään ja suoritti opintoja mutta ei nauttinut. Sitten Samuel kiinnostui käytännöllisestä filosofiasta. Hän ajatteli, että se on tieteenhaara, joka auttaa ihmisiä elämään paremmin.

Alan opinnot aukesivat valintakokeen kautta. Pian sen jälkeen Samuel tapasi tulevan vaimonsa. Punainen lanka löytyi.

”Opiskelupaikka ja puolison löytäminen alkoivat kiinnittää minua maailmaan ja tulevaisuuteen.”

Samuel tuntee olleensa onnekas, sillä hän sai masennukseensa apua. Nykyisin hän tietää, että masennus on aika tavallista elämän nivelkohdissa, jolloin kaikki muuttuu. Sellainen oli itsenäistymisen ja oman elämän rakentamisen vaihe.

”Vaikka se oli raskasta aikaa, ajattelen nyt, että se oli myös hyvin merkityksellinen jakso.” Filosofian lisäksi Samuel opiskeli teologiaa ja hakeutui töihin mielenterveysjärjestöihin. Se tarjoaa hänelle edelleen mielekkään tavan auttaa.

Pitkäaikainen haave toteutui tammikuussa 2022, kun Samuelin esikoiskirja Merkityksellisyyden voima ilmestyi. Se käsittelee masennuksesta toipumista. Kirjoitusprosessi opetti kuitenkin jotain yllättävää.

”Kaikki meni kirjan suhteen nappiin. Se sai hyvän vastaanoton, ja tunsin onnistuneeni. Silti tajusin, ettei se ollutkaan unelmien täyttymys.”

Samuel mietti, mistä tyytymättömyyden tunne tulee. Kirja oli hänen oma projektinsa. Samuel oivalsi, että ihmissuhteet olivat saaneet hänen elämässään liian vähän sijaa.

Hän ajattelee nykyisin, että ihminen ei voi olla oman elämänsä keskipiste, koska silloin elämän tarkoitus vinoutuu. Menestys, saavutukset ja suosio ovat vain asioita, joita ihmisellä on. Ihmisenä kasvaminen tapahtuu aina ihmissuhteissa, psykoterapia on siitä hyvä esimerkki.

”Olen luonteeltani introvertti. Olen peitellyt itseäni ja tunteitani ihmissuhteissa, enkä ole osannut antaa läheisilleni aikaa.”

Samuel on pysytellyt ystävistään etäällä, vaikka on pitänyt heitä järjen tasolla tärkeinä. Kerran hän jätti menemättä ystäväpariskunnan häihin, koska samaan aikaan oli muka vielä tärkeämpi meno.

”Se harmittaa ja kaduttaa yhä. Haluan oppia antamaan itseni maailmalle, ja se tarkoittaa yhdessä elämistä. Olen päättänyt harjoitella sitä ihmissuhteissani. Haluan olla enemmän muiden kanssa.”

”Kun vaalin muiden elämää, opin itsekin iloitsemaan enemmän. Toisen ihmisen elämässä minulla voi olla ainutlaatuinen paikka, jota kukaan ei voi korvata.”

Arvomaailman muutos näkyy siinä, millaisten ihmisten seura vetää Samuelia puoleensa. Aiemmin hän oli kiinnostunut menestyjistä, joilla on korkea status. Sitten hän huomasi, ettei se välttämättä tarkoita sitä, että toisen seurassa olisi hyvä olla.

Samuel on päättänyt sitoutua ihmissuhteisiin, kuten lapsuuden ja nuoruuden ystäviin, ja harjoitella olemaan niissä entistä avoimempi. Hänen pitää kertoa, mitä oikeasti ajattelee ja tuntee. Ja kuunnella.

”Kun vaalin muiden elämää, opin itsekin iloitsemaan enemmän. Toisen ihmisen elämässä minulla voi olla ainutlaatuinen paikka, jota kukaan ei voi korvata. Ehkä ainutlaatuisuuden kokemuksen voi löytää vain kahdenvälisistä suhteista, ei suorituksista tai saavutuksista.”

Uusimmassa kirjassaan Samuel kirjoittaa paljon rakkaudesta, jota hän kuvailee ihmeeksi. Vaikka olemme erilaisia, voimme löytää kokemuksen yhteydestä ja jopa ykseydestä. Sitä voi olla niin ystävyys- kuin parisuhteissakin.

Rakkaus on muutakin kuin tunnereaktio tai helppo päätös tykätä. Samuel ajattelee, että ihmiset etsivät muista ihmisistä herkästi jotain sellaista, mikä on itselle kivaa ja miellyttävää.

”Rakastaminen ei mielestäni ole helppoa, vaan sitä pitää harjoitella. Jos ennen ajattelin, että haluan muuttaa toista ihmistä mieleisekseni, nyt ajattelen, että osaisinpa itse olla entistä kärsivällisempi ja lempeämpi.”

On palkitsevaa, kun hetkeksi hyväksyy toisen kaikkine puolineen ja vaalii toisen olemassaoloa.

”Silloin mieleni on rauhallinen ja valoisa. Elämästä ei puutu mitään, koska siinä on rakkaus. Rakkaus ei ole lahja vain vastaanottajalle vaan myös sille, joka rakastaa.”

Suhde itseen ja muihin kulkee käsi kädessä. Kaipaamme läheisyyttä mutta saatamme pelätä sitä. Toisen ihmisen lähelle pääsemistä pitää harjoitella. Hyvä itsetuntemus auttaa tutustumaan toiseenkin syvällisesti.

”Lähelle pääseminen herättää usein vaikeita tunteita. Kun näytämme haavoittuvuutemme, emme voi kontrolloida toisen reaktioita.”

Pelottaako läheisyydessä ennen kaikkea hylätyksi tuleminen? Samuelin mielestä hyväksytyksi tuleminen voi olla vielä pelottavampaa.

”Mitä sitten tapahtuu, jos minut hyväksytään ja minua rakastetaan tällaisena kuin olen? Rakkauden voi ottaa vastaan ainoastaan lahjana, sitä ei ansaita tekemisellä tai erinomaisuudella. Ehdoton rakkaus on pelottavaa, koska sitä ei voi itse hallita.”

Rakkaus eli suhde toisiin ihmisiin saa meidät tulemaan omaksi itseksemme.

”Yksilö voi olla vain suhteessa toiseen. Masennus on monesti juuri irrallisuutta, erillisyyden kokemusta.”

”Tunteita on hyvä opetella tunnistamaan. Ne eivät lopulta ole vihollisia vaan voivat auttaa löytämään todellisen minän.”

Miten päästä käsiksi siihen, kuka on, jos elämällä ei tunnu olevan suuntaa eikä merkitystä?

”Merkitykselliset asiat ja unelmat kertovat, kuka ihminen on. Niiden pitää lähteä sisältä. Ulkopuolelta sitä voidaan vain tukea. Rakkaus ja hyvät ihmissuhteet tarjoavat paikan, jossa voi aidosti löytää itsensä.”

Kun ihminen lopulta kiinnostuu tutkimaan itseään, herää usein kysymys, miksen uskaltanut tehdä tätä jo aiemmin.

Samuel ajattelee, että usein ihminen jo aavistaa jollain tasolla, kuka todella on ja mitä elämältä haluaa. Sitä estävät elämästä todeksi vaikeat tunteet, kuten häpeä, syyllisyys ja pelko.

”Näitä tunteita on hyvä opetella tunnistamaan. Ne eivät lopulta ole vihollisia vaan voivat auttaa löytämään todellisen minän. Tunteiden takaa paljastuu itsestämme osia, joita olemme kadottaneet.”

Samuel kannustaa muistelemaan, millaisia asioita tykkäsi tehdä lapsena: mitä on aina rakastanut, mistä iloinnut, mistä innostunut. Silloin voi muistaa vuosien varrelta hetkiä, jotka kertovat siitä, millainen todella on.

”Niiden asioiden tekeminen tuntuu hyvältä, kodikkaalta. Siitä ne tunnistaa.”

Haastattelu on julkaistu Eeva-lehdessä 2/2025.