Fatim Diarra rakastaa huppareita, huiveja ja leggingsejä: ”On ihanaa, että joku antaa sukkiksia lahjaksi”
Kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Fatim Diarra on aina valmiina sonnustautumaan asialliseen mekkoon, mutta kotona hän viihtyy veljensä suunnittelemissa huppareissa ja leggingseissä.
Olit taannoin mallina Eevan muotijutussa. Keiden apuun luotat omassa tyylissäsi?
”Juhlapuvuissa luotan itseni stylisti Meri Milashin käsiin. Viime vuoden itsenäisyyspäivän vastaanotolle presidentinlinnaan hän muokkasi minulle puvun omasta juhlamekostaan, jonka on suunnitellut Katri Niskanen.
Merin kaapista sain apua esimerkiksi, kun olin juhlapuhujana Jyväskylän yliopiston vuosijuhlassa. Meri on itse suunnitellut ja teettänyt jättimäisen, kirkkaanpunaisen mekon.
Vaatehankinnoissa tukenani on myös vaalipäällikköni ja paras ystäväni Jannica, joka käy puolestani kirppareilla. On ihanaa, kun joku antaa lahjaksi sukkiksia, joita aina tarvitsen.
Minulla on vapaa-ajan vaatteina leggingsejä, joiden materiaalina on merestä nostettua muovia.”
Näkyykö poliittinen arvomaailmasi siinä, mistä ja miten hankit vaatteesi?
”Hyvin selvästi. Esimerkiksi kun esiinnyn työtehtävissä ulkomailla, pukeudun kotimaisiin, pienten valmistajien vaatteisiin ja koruihin.
Suosikkimerkkeihini kuuluva Kaiko tekee yhteistyönä nepalilaisten naisten kanssa. Yrityksen liikeidean mukaisesti sen tuotteet valmistetaan vastuullisesti niin Suomessa kuin muuallakin. Kaikolta kaapissani on vaikka mitä: lappuhaalareita, housuja, paitoja ja mekkoja.
Yksi ehdottomista luottovaatteistani on suunnittelija Nina Jatulin Jatuli-merkin kauniisti laskeutuva musta puolipitkä mekko, jota koristavat kultaiset kyykäärmeet. Mekossa on kätevät taskut.
Ylipäätään vaatteissani sukkahousuista lähtien suosin kotimaisia.”
”Äitini voi lähteä kaupungille vaikkapa vaaleanpunainen Hello Kitty -laukku käsivarrellaan.”
Katso Fatimin Kauneuskompleksi-jakso.
Edesmennyt isäsi oli syntyisin Länsi-Afrikan Malista. Millaisia vaikutteita olet saanut pukeutumiseesi juuristasi?
”Runsaat väri ja suuret kuviot ovat tuttuja jo lapsuudenkodista, ja pidän niistä. Malissa ja Senegalissa käydessäni olen nähnyt, miten miehetkin voivat pukeutua värikkäästi. Omia lempivärejäni ovat pinkki, kirkas sininen, musta ja kulta. Jalometallikoruni ovat aina kultaisia.
Äidin puolelta juureni ovat Napapiirin tuntumassa, ja Lappi väreineen on vahvasti sielunmaisemaani. Äiti on aina ollut värikäs ja ennakkoluuloton pukeutuja. Nyt kuusikymppisenä hän voi huoletta lähteä kaupungille vaikkapa vaaleanpunainen Hello Kitty -laukku käsivarrellaan.
Venäläisiin huiveihin liittyy rakkaita muistoja. Vanhempani kohtasivat 1980-luvulla opiskelijoina Leningradissa. Siellä olen saanut alkuni, ja sieltä tuodut suuret kukkahuivit ovat kulkeneet mukanani läpi elämän. Rakkaalta isoäidiltä perimäni huivi on minua vanhempi.
Uusin oma löytöni ovat lyhyet silkkihuivit. Sellainen on kiva tuliainen itselle. Esimerkiksi työmatkalla New Yorkissa ehdin MOMA:n Harlem Renaissance -näyttelyyn. Museokaupasta ostin siihen liittyvän huivin.”
Työhuoneeni kaapissa on aina käyttövalmiina musta, siisti mekko.
Olet ensimmäisen kauden kansanedustaja. Yllättikö eduskunnan pukeutumiskoodi?
”Olin jo oppinut siistin ja asiallisen pukeutumisen Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtajana. Minulle asiallinen pukeutuminen tarkoittaa eettisesti valmistettuna mekkoa, jossa on tarpeeksi pituutta.
Kaiken peittävää kaapua ei tarvita, vaan mekko saa olla näyttävä niin muodoltaan kuin kuosiltaan ja avokaulainenkin. Itseltään saa näyttää.
Omassa työhuoneessani Pikkuparlamentin puolella voin olla tyypillisessä kotiasussani, eli leggingseissä, topissa ja veljeni Bakarin suunnittelemassa mustassa hupparissa, jossa on timanttikirjailtuna hänen vitunleija-vaatemerkkinsä nimi.
”Työhuoneeni kaapissa on aina käyttövalmiina musta, siisti mekko.”
Miten mielestäsi pitäisi edistää kestävää vaatetuotantoa Suomessa ja maailmanlaajuisesti?
”Valtava määrä työtä on vielä tekemättä. Suomessa pitäisi esimerkiksi asettaa runsaasti saastuttavalle pikamuotituotannolle rajoituksia niin kuin Ranskassakin on tehty.
Vaatteiden ja kenkien korjauttaminen pitäisi saada kotitalousvähennyksen piiriin. Olisi tärkeää myös tehostaa tekstiilien kierrätystä, mutta siinä muutos on hidasta.
Yksi rohkaiseva esimerkki kierrätyksestä on nahan hävityskielto, joka on säädetty EU-tasolla luksusmerkeille. Se on jo synnyttänyt uutta liiketoimintaa. Esimerkiksi Suomessa Hannamaija Salakari valmistaa tilauksesta laukkuja ranskalaismerkki Givenchyn laukkujen ylijäämänahasta. Minulle hän on tehnyt toiveitteni mukaisen, suuren kullanvärisen käsilaukun. Se on kaunis ja kestää Suomen sääoloja.”
Olet julkisuuden henkilö. Onko sinulla siksi ulkonäköpaineita?
”Ei enää vuoden 2007 jälkeen, jolloin minut valittiin kaupunginvaltuustoon. Valta tuo varmuutta, ja se, kun ymmärtää osaavansa työnsä.
Tunnen olevani aikuinen, se on ihanaa. Samalla iloitsen siitä, etten ole hukannut tyttöä itsestäni. Jos istun korkealla tuolilla, voin heilutella jalkojani tai nauraa kovaäänisesti, tai leikkiä eduskuntatalossa lattialla ystäväni lapsen kanssa dinoilla ja mennä sitten istuntosaliin puhumaan vakavista asioista.
Kaikkia ei pysty miellyttämään, joten en edes yritä.
Kotikaupunginosassani Munkkiniemessä on ihana pieni kivijalkakauppa nimeltään Iloksi. Siellä olen kuin varaäidin huomassa. Olen ostanut kaupasta mekkoja, jotka päälläni uskallan mitä vain.”
Jutun lyhyempi versio on ilmestynyt Eevassa 5/24.
