Syksyllä 2010 Esko Seppänen sattui kulkemaan Helsingin Esplanadilla sijaitsevan kirjakaupan ohi. Hän huomasi entisen valtiovarainministeri Iiro Viinasen olevan siellä kertomassa juuri ilmestyneestä kirjastaan. Esko Seppänen asteli sisään.
Iiro Viinanen kertoi myöhemmin miettineensä, oliko eduskunnasta tuttu hahmo tullut paikalle vain häntä härnäämään.
Ei tullut. Vasemmistopoliitikko tuli kertomaan aatteelliselle kiistakumppanilleen, että heitä yhdisti sama kohtalo.
”Tunsin Iiron vanhastaan. Eduskunnassa hän kuului merkittävimpiin vastustajiini.”
Kun Viinanen signeerasi kirjojaan, Esko Seppänen meni juttusille ja kertoi hänkin sairastuneensa Parkinsonin tautiin.
Siitä alkoi tiivis yhteydenpito ja miesten välinen ystävyys. Sen seurauksena syntyi myös yhteinen kirja, jossa vaihdetaan näkemyksiä kirjeiden muodossa. Yhteistä sairauttakin siinä sivutaan.
”Iiro on rehellinen ja ihmisenä mitä parhain, mutta poliittisesti edelleen täysin hakoteillä”, Esko Seppänen sanoo suu pienessä virneessä.
Ystävyyden tärkeimmiksi piirteiksi hän kuvailee myötäelämistä ja pyrkimystä ymmärtää toista ihmistä. Sattuma vie usein elämää omaan suuntaansa.
”Oli pelkkää sattumaa, että kuljin juuri silloin kirjakaupan ohi ja sain sieltä uuden ystävän.”
Väärä tieto on korjattava
Kansanedustajana ja europarlamentaarikkona toiminut Esko Seppänen, 72, on aktiivinen mielipidevaikuttaja ja kirjailija. Keväällä julkaistiin hänen kirjansa Rauhan ja rahan geopolitiikka, jossa hän pohtii, onko maallamme valttia vaurastua ja suomii samalla niin vihaisia lintuja kuin muitakin ajan ilmiöitä ja rikkauksia.
Vuodesta 1974 lähtien kirjoja on syntynyt jo kolmekymmentäviisi.
”Maailmassa liikkuu niin paljon epätarkkaa ja väärää tietoa, että sitä on korjattava”, Esko Seppänen perustelee.
Kokenut vaikuttaja harmittelee, ettei perinteinen media enää arvosta tietoa ja kokemusta. Onneksi käytössä ovat uudet viestintäkeinot.
Facebookissa Esko Seppäsellä on viisituhatta kaveria, ja keskustelu käy välillä vilkkaana.
”Se on hyvä kanava. En käytä sitä viestiäkseni, että söin lauantaina blinejä ja mätiä, vaan kertoakseni, mitä silloin ajattelin ja mitä samaan aikaan maailmassa tapahtui.”Esko Seppänen on kirjoittanutb yli 30 teosta
Arvot uusiksi
Paljon sattumaa oli siinäkin, että Esko Seppäsestä tuli aikanaan taloustoimittaja ja poliitikko eikä hän ajautunut diplomaatiksi tai amerikkalaisyrityksen palvelukseen Lontooseen.
Pääkaupunki ja 1960-luku avasivat Oulusta Helsinkiin muuttaneen yrittäjän pojan silmät.
”Vuosikymmen oli muutoksen aikaa. Vanhat arvot vaihtuivat uusiksi. Huomasin, että siihen aikaan melko sisäänpäin lämpiävän Oulun ulkopuolellakin oli elämää.”
Maailman ongelmat köyhyyksineen ja nälänhätineen vyöryivät rytisten opiskelijoiden tietoisuuteen. Esko Seppäsestä tuli Helsingin kauppakorkeakoulun ensimmäisiä julkivasemmistolaisia opiskelijoita.
”Löysin siitä maailmasta poliittisen kodin”, hän sanoo.
Nuori ekonomi olisi voinut päätyä diplomaattiuralle. Ulkoministeriön valmennuskurssit oli käyty. Syksyksi oli kuitenkin sovittu työpaikka Lontooseen, amerikkalaisen US Steelin konttoriin.
Kesällä hän sattui kuulemaan radiosta toimittaja Reijo Rajamäen talousaiheisen ohjelman.
”Soitin sen jälkeen Yleisradioon Rajamäelle ja kysyin, miten talousohjelmia pääsisi tekemään. Jollei hän olisi silloin vastannut puhelimeen, olisin tuskin soittanut enää toistamiseen.”
Rakkaus muutti suunnitelmat
Kesä sinetöi suunnan muutenkin. Esko Seppänen tapasi tulevan vaimonsa. Kirsti Tulonen istui Yleisradion Kesäkadun kahvilassa, samassa pöydässä, jossa oli entuudestaan tuttuja opiskelukavereita.
”Aloimme seurustella, ja sen jälkeen en voinut kuvitellakaan lähteväni Lontooseen.”
Kirsti työskenteli ennen eläkkeelle jäämistään Yleisradion Koulu-TV:ssä käsikirjoittajana ja ohjaajana.
”Kesällä 1970 tekemäni ratkaisut antoivat elämälleni suunnan. Jälkikäteen katsottuna ne ovat osoittautuneet oikeiksi.”
Puolison kanssa on pidetty yhtä 48 vuotta.
”Jos on ollut esteitä tiellä kohtalon, olemme voittaneet ne, kun olemme toimineet Tapani Kansan laulussa neuvomalla tavalla: ’Käymme yhdessä ain, käymme aina rinnakkain’”, Seppänen kuvailee.
”Kirsti on tukenut ja opettanut minua niin, että olemme kuin Aleksis Kiven Nummisuutareista, Kirstiesko ja Eskokirsti.”
Taloustoimittajana Esko Seppänen kulki omia polkujaan. Hän osti suuryritysten osakkeita, yhden kustakin, päästäkseen paremmin kiinni niiden tietoihin. Niin ei ollut kukaan aiemmin toiminut.
Vaikuttamista tuntui luontevalta jatkaa kansanedustajana ja sen jälkeen europarlamentaarikkona.
"En halunnut, että minua säälitään"
Esko Seppänen oli 63-vuotias, kun hän päätti, ettei lähtisi enää ehdolle eurovaaleihin. Mepin työ alkoi näyttää raskaampia puoliaan. Jatkuva matkustelu tuntui uuvuttavalta, vaikka itse työ oli kiinnostavaa.
Sitä paitsi kolme vuotta aiemmin hänellä oli diagnosoitu Parkinsonin tauti. Vartalon oikealla puolella oli alkanut tuntua kummallista jäykkyyttä, ja kävellessä jalka töksähteli niin, että pitkä mies oli kaatua eteenpäin.
Europarlamentaarikko ei puhunut aluksi sairaudestaan ulkopuolisille.
”En halunnut, että minua säälittäisiin tai heitettäisiin työssäni ulkokehälle.”
Kolme vuotta myöhemmin Esko Seppänen tarkisti kantaansa. Hän puhuu sairaudestaan avoimesti osoittaakseen, ettei siinä ole mitään pelottavaa. Hän haluaa myös hälventää tautiin liittyviä vääriä luuloja.
”Olen elänyt Parkinsonin kanssa kaksitoista vuotta, ja voin kohtuullisesti.”
Lääkityksen ohella hän hoitaa sairauttaan ja sen oireita päivittäisellä liikunnalla.
”Käyn lähes joka päivä uimassa, pelaamassa tennistä tai koripalloa. Torjun oireita urheilemalla ja pidän sillä tavoin yllä liiikeratojen kuntoa.”
Hän sanoo tautinsa erikoisiin oireisiin kuuluvan, että sienestys, marjastus ja ryteikössä kulkeminen sujuvat ongelmitta. Sen sijaan kävely pitkillä käytävillä tai sileällä asvaltilla tuottaa ajoittain vaikeuksia.
”Ehkä epätasaisessa maastossa nostaa jalkaa luontaisesti korkeammalle ja esteiden ylitse”, hän arvelee syyksi.
Esko Seppänen sanoo neurologiseen ja useimmiten hitaasti etenevään Parkinsoniin liitettävän monesti virheellisesti Alzheimerin tautia.
”Useimmat tautiin sairastuneet eivät kärsi muistinmenetyksistä.”
Parkinsonin säätiön hallituksen jäsenenä hän seuraa uusinta tietoa sairauden hoidosta ja on mukana jakamassa apurahoja tieteelliseen tutkimukseen. Rahoitusta saadaan testamenttilahjoituksinkin.
Suuri suru
Seppästen olohuoneessa on kehyksissä suuri kuva hauskannäköisestä nuoresta miehestä, joka hymyilee elämäniloaan.
Kaapo Seppänen sairastui 37-vuotiaana sappitiehyen syöpään. Tautiin ei löydetty parantavaa hoitoa.
Talvella eduskunnalle jätettiin eutanasian laillistamisen puolesta tehty kansalaisaloite, jonka oli allekirjoittanut 63 000 suomalaista.
Aloitetta olivat Seppäsen ohella luovuttamassa muun muassa Iiro Viinanen, Ilkka Taipale, Henrik Lax ja Osmo Soininvaara.
Omakohtaiset kokemukset pojan viimeisistä vaiheista ajoivat Esko Seppäsen eutanasian ja hyvän kuoleman aktiiviseksi puolestapuhujaksi.
”Toivon, ettei kenenkään tarvitsisi kärsiä viimeisillä hetkillään Kaapon lailla.”
Kaapolla oli elämä edessä parhain mahdollisin tavoin. Hän oli opiskellut haluamaansa alaa. Hän oli töissä Lontoossa suuressa Bertelsmann-mediayhtiössä ja siirtymässä yrityksen johtajakoulutusohjelmaan New Yorkiin.
”Kaapo oli edennyt työssään siihen, mihin halusi, ja oli perustamassa perhettä. Sitten elämä toi parantumattoman sairauden, ja kaikki valui hukkaan. Se oli kohtuutonta.”
Hyvästit maailmalle
Sairastuttuaan Kaapo halusi matkustaa paikkoihin, joiden arveli olevan maailman hienoimpia ja näkemisen arvoisia. Hän kulki veljensä Iiro Seppäsen kanssa läpi Euroopan ja kävi Karibian saarilla, Australian koralliriutoilla, Grönlannin jäätiköillä ja Kalifornian punapuumetsissä.
”Se oli hänen tapansa jättää maailmalle hyvästit.”
Viimeiset ajat Kaapo asui vanhempien luona. Hän sai hoitoa lähellä sijaitsevasta Terhokodista ja siellä lääkärinä toimivalta Juha Hänniseltä.
”Juha on Suomen paras ja melkeinpä ainoa kuoleman asiantuntija”, Esko Seppänen sanoo.
Myös Hänninen on ollut lääkärinä ajamassa eutanasian eli armokuoleman sallimista Suomessa.
Esko Seppänen sanoo eutanasian vaativan tarkoin säädeltyjä rajoja ja kriteerejä. Dementiaa tai Alzheimerin tautia sairastaville se ei sovi. Ihmisen on oltava täydessä ymmärryksessä tehdessään ratkaisunsa.
Eutanasia ei sovi myöskään niille, joilla voi sairauden loppuvaiheessa, kovien kipujen tai vahvojen lääkkeiden ja unihäiriöiden vuoksi olla harhoja.
”Eutanasian mahdollisuudesta olisi puhuttava silloin, kun sairastunut on tietoisesti läsnä, ja siihen vaadittaisiin kahden lääkärin lausunnot. Tilapäiseen ahdistukseen sitä ei saisi käyttää.”
Jos kivun torjumiseen ei löydy enää lääketieteellisiä keinoja, ihminen kärsii, mutta raskasta se on myös omaisille.
Kaapo kuoli lapsuudenkodissaan omenankukkien aikaan keväällä 2010. Kovien kipujen vuoksi hän eli viimeiset neljä päivään nukutettuna.
”Olisin voinut itse antaa pojalleni kuolettavan määrän morfiinia, jos olisin osannut.”
Uusi yritys
Toukokuussa eduskunta käsitteli aloitetta eutanasian sallimisesta, mutta hylkäsi sen enemmistön äänin. Kansalaisaloitteen laatijat eivät aio luovuttaa. Uutta aloitetta ryhdytään keräämään niin, että sen saavat käsiteltäväkseen ensi vuoden vaaleissa valitut uudet kansanedustajat.
Esko Seppänen sanoo eutanasian tärkeyden avautuvan ihmisille useimmiten siinä vaiheessa, kun joutuu seuraamaan läheisen ihmisen viimeisiä vaiheita eikä lääketieteestä löydy keinoja kivun torjumiseksi.
”Jokainen voi itse päättää, jos haluaa kärsiä, mutta kenenkään ei pitäisi päättää muiden puolesta.”
Kaapo muistuu usein isän mieleen.
”Perheemme on ollut yhdessä vuosikymmeniä, ja Kaapon puuttuminen tuottaa yhä surua. Päivittäin mieleen muistuu tapahtumia, joissa hän on ollut mukana. Tai näkee kotona tavaroita, jotka liittyvät häneen.”
Seppästen pojista toinen, Iiro, asuu nykyisin Etelä-Afrikassa ja on kihloissa.
”Iiro on onnellinen. Se riittää minulle.”
Kesällä Esko Seppänen aikoo taas suunnata mökin lähistölle Puumalan kirkkoon, jossa monena vuonna aiemmin on kuunneltu perheystävä Kaj Chydeniuksen säveltämiä runoja.
”Chydenius avaa sävellyksillään suomalaisten runojen maailmaa kiinnostavalla tavalla. Hän on säveltänyt lähes kymmenentuhatta runoa lauluiksi.”
Runoista Esko Seppänen pitää, vaikka on itse erikoistunut tietokirjallisuuteen. Seuraavaksi tosin suunnitelmissa on kokeilla kirjoittajana jotain kepeämpää, ehkä revyytä, jossa käsiteltäisiin talousasioita kansanomaisesti.
Iiro Viinasen ohella Esko Seppäsen keskustelukumppaneihin kuuluu emerituspiispa Eero Huovinen.
”Voimme puhua Eeron kanssa mistä tahansa maan ja taivaan välillä – yhtä lailla tiedon kuin uskonkin näkökulmasta. Meidän molempien johtavana ajatuksena on ’totuuden henki, johda sinä meitä’.” ●
