
Rakastan tätä paikkaa ja sen rauhaa, Erja Häkkinen, 63, huokaa ja silittää vanhan talon kivistä seinää. 1970-luvulla rakennettu huvila on tarjonnut Erjalle ja hänen läheisilleen unohtumattomia hetkiä noin viidentoista vuoden ajan.
Ranskan puolella, La Trinitén kylässä sijaitsevaan maaseututaloon on vain parinkymmenen minuutin ajomatka perheen Monacon-kodista. Suurella maatilalla kasvanut Erja pitää tärkeänä, että lapset Aina, 18, ja Hugo, 22, saavat kosketuksen luontoon.
Erja on muuttanut huvilassa lähes kaiken mahdollisen sekä sisällä että pihalla. Vuosia kestänyt remontti ihmetytti välillä lapsia, mutta Erja kertoo nauttineensa jokaisesta vaiheesta.
Onnekseen hän löysi arkkitehdin ja työryhmän, joka otti aina uusia haasteita vastaan ja muokkasi ne toteutuskelpoisiksi.
Erja osallistui itsekin käytännön kunnostustöihin. Hän muun muassa hankasi, hioi ja öljysi korkeiden säleovien puisia tukirunkoja ja siveli massiivisen ulko-oven pintaan kauniin lakkakerroksen.
Vanha keittiö oli Erjan mielestä epäkäytännöllinen, sillä siinä ei ollut yhtään täysin ehjää seinää. Huoneesta oli aiemmin kulku niin makuuhuoneeseen, terassille kuin olohuoneeseenkin.
Ovi patiolle päätettiin muurata umpeen ja 1970-luvulle ominainen baaritiski poistettiin oven vierestä. Lisää säilytystilaa saatiin, kun myös makuuhuoneeseen johtanut ovi muurattiin kiinni ja paikalle siirrettiin kaapistot.
Keittiökalusteet ovat pääosin viisitoista vuotta vanhoja mutta edelleen kuin uusia. Suorakaiteen muotoisen tiskialtaan edessä olevasta ikkunasta avautuu kaunis näkymä ikivihreään laaksoon.
Remontin yhteydessä myös olohuoneen takka uusittiin ja aiemmin valkoiseksi maalatut kattoparrut saivat paahtuneen, tummanruskean sävyn.
Rinnetontilla sijaitsevaan kolmikerroksiseen taloon tullaan sisään keskikerroksesta. Ylimmässä kerroksessa on Erjan makuuhuone kylpyhuoneineen.
Sisääntulokerroksessa on avokeittiö, ruokailutila, olohuone, kylpyhuone ja kaksi makuuhuonetta.
Alimmassa kerroksessa on suuri avoin tila, jossa on muun muassa biljardipöytä ja elokuvien katselupaikka. Viereen on lohkaistu nurkkaus vieraiden nukkumatilaksi.
”Lapsilla on täällä myös erillinen huone, jossa he ovat saaneet toteuttaa itseään, sotkea jopa seiniä ja kattoa haluamallaan tavalla”, Erja kertoo ja naurahtaa.
Hugon kitara lepää rennosti huoneen lattialle asetetun patjan päällä.
Pohjakerroksessa on myös varasto ja ihanan viileä viinikellari.
Sisustajana Erja on käytännöllinen, ja villassa on kodikas tunnelma. Suuri Kiinasta tuotu matto loihtii kahden sisäänkäynnin väliin jäävälle ruokailuryhmälle erillisen tilan tunnun.
Kodin taulut Erja on valinnut pikemminkin omien mieltymystensä kuin sisustuksen ehdoilla. Hän lukee paljon, joten olohuoneen tyylin täydentävät kirjahylly ja vanha lukutuoli takan ääressä. Villassa on kaikki tarvittava.
Erjan askeleet johtavat usein ruokailutilan vieressä olevalle katetulle patiolle ja sen mukavalle siniselle sohvalle. Helmoissa pyörivä tyttären mäyräkoira seuraa mukana.
Remontissa myös huvilan piha myllerrettiin täysin uusiksi ja alapihalla ollut uima-allas siirrettiin lähemmäs taloa pation tuntumaan. Hanke oli työläs.
Nykyisen uima-altaan alla oli kova kallio. Sen louhinta kesti niin pitkään, että ammattimiehet kyselivät jo, pitäisikö luovuttaa kokonaan. Mutta Erjalla ei ollut kiire. Lopulta uima-altaan alle saatiin louhittua tila myös saunalle suihkuhuoneineen.
Entisen uima-altaan betonit hyödynnettiin rinteen porrastamiseen. Näin syntyi monitasoinen puutarha kasvimaineen.
Maalikauppa on tullut Erjalle tutuksi. Lapset anelevat jo, että äiti antaisi maalaamisen olla, mutta työmyyrä ja aktiivinen puuhastelija näkee aina jotain korjattavaa.
Erja tähyilee saunatiloihin johdattavien portaiden muurattua seinämää. Sateella vesi valuu pitkin vaalenpunaista seinää ja jättää siihen rantuja. Uusi matka maalikauppaan on jo nurkan takana.