Erika Vikman kuuli pitkään, että on liian särmikäs tai vääränlainen – sitten hän tapasi ihmiset, joiden luonaan oli kuin kotonaan
Mikä biisi se tämmöinen on? Kenen kanssa se seurustelee? Miksi se pukeutuu noin? Laulaja Erika Vikmania on kummasteltu, hämmästelty ja tytötelty. Nyt hän julistaa naiseuden voimaa ja vapautta.
En millään riitä, eivät he ota minua tosissaan. Oli vuosi 2017, ja Erika Vikman katseli ensimmäisen pop-sinkkunsa kantta, johon hänen nimensä oli painettu väärin: ”Erika Vikström”.
Mihin hävisi Erika Vikman? Se parikymppinen tamperelainen, joka aikoi olla musiikkitaivaan kuningatar. Rohkea, kuten Madonna, joka masturboi lavalla Vatikaanin-keikallaan.
Ehkä Vikman ei ollut oikeassa paikassa. Vuoden 2016 tangokuningatar teki tangokeikkoja, mutta samaan aikaan hän oli alkanut levyttää poppia. Sille hänen sydämensä todellisuudessa sykki.
Vikmanista kuitenkin tuntui, että ehkä hän ei riittänyt sellaisenaan. Pop-laulajana häntä ei otettu tosissaan, ja tangolavoille hän oli ilmeisesti liian särmikäs. Vikman oli kuullut huhuja, että ohjelmatoimistossa hänestä haluttaisiin hioa kulmat pois.
”Oman pääni sisällä olin eri mieltä siitä, että minun pitäisi muuttua. Oli tuntunut hyvältä päästä musiikkialalle tangon kautta. Tangomaailma oli ollut minulle lapsuudesta asti tuttu, koska äitini oli mukana tangomarkkinoilla ja Jari Sillanpää oli ollut idolini”, Vikman muistelee.
Tangon maailma ei kuitenkaan ollutkaan Vikmania. Ei, vaikka Vikman oli sukeltanut siihen jo nuorena. Voittanut Tangojuniorikilpailun vuonna 2008 ja osallistunut Tangomarkkinoille myös vuonna 2015, jolloin sijoittui toiseksi. Ei, vaikka esiintyminen tanssilavoilla oli ihanaa.
Vaikka tango avasi Vikmanille tien musiikin ammattilaiseksi, hänen suurin haaveensa oli olla naispoppari. Sellainen, joka saisi roiskia ympärilleen kasarin purkkapinkkiä estetiikkaa ja pistää pystyyn oman discon, jossa suomalaiset saisivat tanssia itsensä hikeen. Vikmania satutti, ettei hänen potentiaaliaan popparina nähty.
”Koin olevani Ö-mapissa. Minulle kyllä puhuttiin, että kyllä me panostamme sinuun, mutta käytännössä niin ei ollut, vaan haluttiin panostaa niihin, jotka tuovat isot massit”, Vikman kertoo.
Oikea polku löytyi kesällä 2018, kun Vikman päätyi kaljalle takahuoneessa Arttu Wiskarin ja tämän Mökkitie Records -levy-yhtiön tyyppien kanssa.
Vikman samaistui hyväntahtoiseen junttihenkeen ja kotikutoiseen kämäisyyteen. Alkoi syntyä naisartisti, jonka disconkestäviin lateksisaappaisiin Vikman sujahtaisi erittäin mielellään.
”Minulle tuli heti fiilis, että olisin tervetullut ja haluttu siihen joukkoon enkä vain yksi pisara valtameressä. En halua ottaa itseäni vakavasti vaan haluan, että minusta näkyy, että osaan nauraa itselleni. En halua piilottaa junttiuttani! Uudessa levy-yhtiössä sain tuntea, että saan olla söpö ja hupsutteleva, eikä minun tarvitse olla tosikko nainen ollakseni uskottava artisti.”
”Lapsena ja nuorena vihasin itseäni ja minua ahdisti olla tyttö ja nuori nainen. En halunnut kohdata tunteitani, koska pidin niitä heikkoutena”,
Siihen on syy, miksi Vikman ei suuttunut ja nostanut sen suurempaa metakkaa, kun häntä kohdeltiin nuorena naisartistina kuin ilmaa.
Asian ymmärtääkseen on palattava 1990-luvun laman aikaan, melko tavallisen tarinan alkuun. Vikmanin lapsuudenperheessä oli taloudellisesti tiukkaa. Siskokset Erika ja Jennika eivät halunneet tehdä painostavaa tilannetta vaikeammaksi, siispä tunteille ei jäänyt paljon tilaa. Itkeminen olisi vain lisännyt huolia.
Vikman muistelee.
Kouluaika oli hankala. Vikman käytti paljon aikaa itsensä vihaamiseen ja tunteidensa patoamiseen. Ala-asteella hän oli ujo ja yläasteella hän kapinoi koulunkäyntiä vastaan. Taidelukiossa hän ei tuntenut kuuluvansa joukkoon. Siellä androgyyni hippipukeutuminen oli sosiaalisesti suotavaa, mutta Vikmanista se ei tuntunut omalta. Hän ihaili salaa Madonnaa, Britney Spearsia ja Lady Gagaa, muttei olisi uskaltanut pukeutua yhtä seksikkäästi kuten idolinsa.
Vikman sairastui myös syömishäiriöön.
”Laskin mieluummin kaloreita kuin matikkaa. Hain elämääni järjestystä ja kontrollia syömisestä. Lisäksi hamstrasin liikaa tekemistä, koska tiesin aina, että haluan työskennellä musiikin parissa.”
Siksi hän kävi samaan aikaan lukiota ja opiskeli pop-jazz-laulua Pirkanmaan musiikkiopistossa, teki bilebändikeikkoja ja harrasti teatteria.
Samalla kun Vikman laittoi kaiken energiansa ja intohimonsa harrastuksiinsa, koulussa numerot laskivat ja lopulta koulunkäynti lakkasi kiinnostamasta. Enemmän häntä kiinnosti kokeilla, pääsisikö kavereiden papereilla baareihin – ja pääsihän niihin.
Lopulta Vikman alkoi palaa loppuun tunnemylläkän ja sekavan arjen keskellä. Hän hakeutui terapiaan, missä hän sai puhua tunteistaan, opiskeluun liittyvästä toivottomuudesta ja tulevaisuudenpelosta.
”Kun muut nuoret seurustelivat ja vaikuttivat nauttivan, minä suunnittelin vain koulun jälkeistä tulevaisuuttani. En seurustellut koskaan ja mietin, miten ihmeessä ihmisillä on aikaa ja kiinnostusta siihen.”
Terapia oli ensiaskel siihen, että hän alkoi hyväksyä itsensä ja parantua syömishäiriöstä.
”Vähitellen olen oppinut, että on tosi ok olla myös hysteerinen pillittävä tyttö”, Vikman myöntää.
Sittemmin hän on oppinut nauttimaan myös naiseudestaan täysillä.
”Olen saanut kasvatuksen, että kautta aikain naisetkin ovat joutuneet selviytymään vaikeista asioista, kuten sodista. Nyt minun sukupolvellani on aikaa opetella, miten nauttia naiseudesta, eikä olla vain koko ajan selviytymismoodissa. Joskus supernaisellisuus saatetaan yhdistää vain miesten viettelemiseen, mutta uskon, että suurin osa tykkää leikitellä naisellisuudellaan vain omaksi ilokseen.”
”Danny kannusti minua olemaan rohkeasti se, joka olen ja pukeutumaan, kuten haluan. Blondasin hiukset ja aloin käyttää räikeitä värejä ja vitun korkeita korkoja, joita rakastan.”
Jos nyt yksi kultakoru vielä. Ja korkkarit. Ja jotain punaista! Tällainen on 2020-luvun Erika Vikman: Viittä vaille Euroviisukuningatar, joka on kuorrutettu pinkillä ja punaisella. Hunajainen ääni kujertaa hittiä Cicciolina:
Kun joku kaunis päivä luoksesi saavun
Ei auta vaikka pukis’ nunnakaavun
Myös tätä on Erika Vikman, astetta arkisempana versiona: kokoasuna on mustavalkoista kukonaskelkuviota, meikkinä vain nudehuulipuna ja kevyet silmärajaukset ja jaloissa Adidaksen tennarit, joilla saa spurttia kiirelähtöön.
Vikman rakastaa vaatteita ja niillä leikittelyä. Hän on se, joka pakkaa joka reissulle auton täyteen matkalaukkuja ja omistaa kymmeniä ellei satoja pareja korkkareita. Aikaisemmin kenkien määrällä oli väliä, nyt silmät kiiluvat, jos käsiin eksyy vintage-Louboutinit.
Yksi Vikmanin haaveista on olla muotisuunnittelija, ja jo lapsena hän piirsi kuvia naisista. Päälle jotain räiskyvää, erottuvaa, taiteellista!
Vikman on rakastanut muotia ja vaatteita aina. Tangomarkkinoilla hän pääsi todelliseen pukuleikkiin ja siellä hän alkoi löytää supernaisellisen tyylinsä. Tuohon aikaan liittyy tarina Dannystä.
”Dannystä tuli minulle läheinen. D:llä on perinteinen naiskuva, ja rohkeasti naisellinen nainen on hänen mieleensä. Hän rakastaa korkkareita kuten minä. Hän kannusti minua olemaan rohkeasti se, joka olen ja pukeutumaan, kuten haluan. Blondasin hiukset ja aloin käyttää räikeitä värejä ja vitun korkeita korkoja, joita rakastan.”
Viimeistään Tapani Kansan kirjoitus teki Dannyn ja Vikmanin suhteesta julkista: ”Ehkä nuori 23 v Erika, hänestä hellästi hyvää huolta pitävä, tossut jalkaan tuova tyttöystävä, on antanut Ilkalle uutta virtaa”, Kansa kirjoitti nettisivuillaan uutisia syksyllä 2016.
Vikman ei oikein välitä puhua joka välissä Dannystä, ”D:stä”. Mutta hän ei malta olla lähettämättä kiitoksia miehelle, josta tuli hänen mentorinsa Tangomarkkinoiden aikaan.
”On totta, että D:n kautta olen saanut monia kontakteja. Mutta itse olen työni tehnyt. Minun on pitänyt vain hyväksyä se, että nuorilla naisartisteilla ei ole helppoa tällä alalla. Vaatii aikansa ennen kuin hiffataan, että tuo todella tietää, mitä tekee. Osallistun myös omien biisieni tekoprosessiin, mitä kaikki eivät ehkä tiedä”, Vikman kertoo.
Viime vuosina Vikman on löytänyt oman tyylinsä ja rohkeuden kantaa se. Hän oli kyllä ihaillut Baywatch-tyyliä jo lukiossa mutta ei silloin uskaltanut pukeutua seksikkäästi. Vikman myöntää, että nykyinen roisi tyyli on toki valittu ja harkittu, mutta sitä ei tehdä ketään nuoleskellen.
”Olen tällainen siksi, koska nautin tyylistäni ja olen ylpeästi feminiininen. Haluan korostaa seksuaalisuuttani ja naisellisuuttani, koska se tuntuu minulle luonnolliselta ja toisaalta hauskan provosoivalta. Tarkoitus on voimaannuttaa naisia. Mielestäni naisten ei pitäisi joutua koskaan tuntemaan olevansa heikkoja tai alistettuja objekteja pelkän ulkoisen habituksen perusteella. Haluan olla yhtä aikaa tiedostava, tarvitseva, hauska ja seksikäs”, Vikman lataa.
Juuri tätä sanomaa julistamaan syntyi pornotähden elämään viittaava viime keväänä julkaistu Cicciolina. Samaa viestiä tuo tänä syksynä julkaistu sinkku Syntisten pöytä, jossa toivotetaan syntiset sielut tervetulleiksi. Jirina Alangon ohjaaman musiikkivideon häpeämätön asenne tuo mieleen Antti Tuiskun Valittu kansa -biisin ja kyllä, myös Madonnan.
Viimeinkin Vikman taitaa olla lähempänä idoliaan kuin koskaan.
”Vihdoin sain toteuttaa myös visuaalista maailmaa. Tykkään kasarin naiivista ja ällösöpöstä estetiikasta ja eroottisen punaisesta. Tyylistä, joka näyttää siltä, että mennään rajoilla, onko halpaa vai ei.”
Aikuisiällä löytynyt rohkea tyyli on hämmentänyt lapsuudenystäviä, mutta elämänmuutos on juteltu halki. Tyylin takana on edelleen sama Erika, ellei jopa aidompi. Toisaalta Vikmanista julkisuus on vaikuttanut siihen, että esimerkiksi luokkakokoukset eivät houkuttele häntä.
”Joidenkin lapsuudenkavereiden kanssa saattaa tulla olo, että he näkevät maailmani tosi absurdina. Siksi tunnen oloni vähän kummajaiseksi lapsuudenaikaisten luokkatovereideni seurassa.”
Nykyään Vikmanin kaveripiiri koostuu monenkirjavista tyypeistä. Heidän kanssaan Vikman saa kokea, ettei kenenkään tarvitse sulloutua tiettyyn muottiin.
”Ystäväni poikkeavat normista ja ovat ihanan omituisia tyyppejä. Monet heistä ovat kosketuksissa taiteeseen, mutta kaikkia yhdistää, että he kyseenalaistavat ajatuksia, joita yhteiskunta heille syöttää. He ovat inspiroivia tyyppejä, jotka ajattelevat omilla aivoillaan.”
Vikmaniakin itseään on viime vuosina sullottu monenlaisiin laatikoihin. Ei ole kerran tai kaksi, kun Vikmania on verrattu laulaja Armi Aavikkoon tai Kikkaan. Välillä hän on ollut Dannyn tyttö, välillä milloin mikäkin seksisymboli.
On varmaankin työlästä joutua puolustelemaan valintoja, jotka eivät oikeastaan kuulu kenellekään muulle?
”Olen vapautunut siitä, mitä muut ihmiset ajattelevat minusta, enkä tuhlaa energiaani siihen.”
”Ei hyväksyminen tietenkään ole tapahtunut yhdessä yössä. Olen ollut joskus hämmentynyt ja peloissani. Aloitin myös terapian vajaa vuosi sitten uudelleen, koska on tärkeää hoitaa myös päätään. En halua enää ajaa itseäni siihen tilaan, jossa olin nuorena. Että tuntisin olevani liian kuormitettu.”
Niin oli kuitenkin käydä vuosi sitten.
”Sain paniikkioireita, jotka tunnistin jo entuudestaan. Pysäytin auton moottoritielle ja soitin taksin.”
Tampereella asuva Vikman on tottunut kuski, mutta viime syksynä auto oli pakko pysäyttää moottoritien laitaan. Tajunnassa suhisi.
”Sain paniikkioireita, jotka tunnistin jo entuudestaan. Pysäytin auton moottoritielle ja soitin taksin.”
Terapiassa Vikman mietti tunteidenkirjoaan.
”Tajusin, että olin saavuttamassa sen, mistä olin haaveillut. Cicciolina oli juuri syntynyt ja viimein ura tuntui ihan omalta. Ensimmäistä levyäkin oli tehty kaikessa rauhassa vuoden ajan.”
”Aloin pelätä, pysynkö perässä. Tunsin toivottomuutta siitä, että mitä jos asiat eivät menekään niin kuin toivon. Mietin, ansaitsenko onnea. Iso onnikin voi olla vaikea tunne käsitellä.”
Viime kevät oli pienen pysähdyksen paikka. Korona teki hallaa Euroviisuille, joihin Cicciolina-kappale oli tähdännyt. Biisi ei olisi vienyt Uuden musiikin kilpailusta viisuihin asti, mutta se jäi ihmisten huulille.
Samoihin aikoihin Vikmanin ihailema, tärkeä ja teräväsanainen mummu menehtyi.
Vikman käy edelleen terapiassa, koska sen avulla hän pystyy käsittelemään monenlaisia tunteita ja julkisen työn haasteita.
”Terapiaa ei tarvitse hävetä, se on nykypäivää. Jokaisen olisi hyvä hoitaa päätään”, Vikman ajattelee.
Viisuhypen sijaan Vikman on keskittynyt viime aikoina nauttimaan hetkistä. Hän on käynyt uimassa, oleillut luonnossa, katsonut dokumentteja ja väitellyt ystäviensä kanssa salaliittoteorioista. Hän myös vietti neljä päivää tangokuninkaallisten tapaamisessa maatilalla, jossa hän pääsi rapsuttelemaan possujen kärsiä. Se jos jokin oli ihanaa.
Viime ajat Vikman on sulatellut, mikä on hänen elämässään tärkeää.
Ainakin omannäköinen ura ja se, että saa rakastaa ja tulla rakastetuksi.
”Jos en voisi olla laulaja, en jäisi julkisuuteen roikkumaan. Mutta nyt tiedän, että olen menossa oikeaan suuntaan. Vihdoin olen päässyt esittämään kappaleitani yleisölle. Vihdoin saan järjestää oman disconi. En ole ikinä ollut näin onnellinen.”
Juttu on julkaistu Trendissä 7/2020.
