Kulkupeli: Auton pitää olla sellainen, että kun parkkeeraamisen jälkeen katson sitä, sydämessäni läikähtää. Täyssähköinen BMW iX on turvapaikkani. Kuljen paljon päivän aikana paikasta toiseen, ja autossa saan vetäytyä omiin ajatuksiini. Auto symboloi minulle myös itsenäisyyttä ja vapautta. Parhaimmat keskustelut käydään autossa, sillä se on intiimi tila, josta ei pääse karkuun.
Palautumiskeino: Moottoroitu sänkyni on täydellinen palautumissoppi. Varsinkin tanssitreenien jäljiltä kroppani kaipaa lepoa. Jos vain ehdin, säädän päivän päätteeksi sängyn jalkopään ylös, laitan tärisevän hierontaohjelman päälle ja kellahdan pötkölleni katsomaan suoratoistopalvelua. Aivoni nollaantuvat.
Emma Kimiläinen, 34
on suomalainen autourheilija. Hän on tullut tunnetuksi myös radiojuontajana ja Viaplayn F1-asiantuntijana. Emma on mukana Tanssii tähtien kanssa -kilpailussa syksyllä 2023.
Kosmetiikka: Urheilijan pelastus ovat ripsienpidennykset ja kulmakarvojen kestovärjäys. Olen suosinut niitä jo ainakin 15 vuotta. On ihanaa, kun aamulla voi lähteä ovesta ulos ilman peilin edessä puunaamista.
Ihminen: Ystäväni Taru on voimaihmiseni. Vuodesta 2007 lähtien olemme jakaneet niin lapsiin kuin parisuhteisiinkin liittyvät murheet ja ilonaiheet. Olen herkkä aistimaan ihmisten energioita, ja ne vaikuttavat minuun vahvasti. Voin parhaiten, kun ympärilläni on ihmisiä, joiden kanssa meillä on samankaltaiset energiat.
Liikuntalaji: Osallistuminen Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan on avannut minulle uuden maailman. Musiikki on ollut minulle aina tärkeää, mutta nyt saan opetella tulkitsemaan musiikkia kehollisesti. Se on parasta, mitä olen hetkeen kokenut!
Oivallus: Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu. Tähän lainalaisuuteen uskon vahvasti. Tämän syksyn autourheilutyöni peruuntuivat minusta riippumattomista syistä. Kun heittäytyy ottamaan vastaan tilanteen sellaisena kuin se on, jotain uutta kiinnostavaa tulee aina tilalle.
Voimaruoka: Mitä enemmän urheilen, sitä vähemmän minun tekee mieli syödä, sillä adrenaliinin virtaus kehossa vähentää ruokahalua. Sushi on onneksi sellainen ruoka, joka uppoaa minuun aina. Olen nauttinut sitä nyt syksyllä useammin, sillä minun on tärkeää saada riittävästi hiilihydraatteja, jotta jaksan treenata tanssia monta tuntia päivässä.
Tunne: Paras tunne on se, kun sydämeni pamppailee. Rakastan sitä, kun adrenaliini virtaa suonissani ja kurkkuani kuristaa jännitys. Vauhdikkaat urheilulajit alamäkipyöräilystä autourheiluun ovat aina innostaneet minua. Hakeudun läheltä piti -tilanteisiin – mutta tietenkin niin, että minulla on varmuus omista taidoistani. Myös Tanssii tähtien kanssa -ohjelman livelähetykset panevat adrenaliinin virtaamaan suonissani.
Rentoutumispaikka: Kotini lähettyvillä Helsingin Viikin Arboretum -puulajipuistossa on lenkkipolulla meren rannassa vanha puinen penkki. Istahdan siihen usein kesken lenkin mietiskelemään ja tuijottamaan merta. Vesi missä tahansa olomuodossa on minulle tärkeä elementti. Rauhoitun sen äärellä.
Biisi: Eeath, Wind & Fire -yhtyeen kappale September on maailman paras. Siinä on mahtava eteenpäin menemisen meininki. Sitä paitsi syyskuu on lempikuukauteni. Aamut ovat rapeita, mutta jo viileämpiä. Eli on täydellinen keli lenkkeilyyn. Visuaalisena ihmisenä nautin ruskan väriloistosta.
Juttu on ilmestynyt aiemmin Kauneus ja Terveys -lehdessä 13/2023.