Vaaleat naiset tunnistaa heti äidiksi ja tyttäreksi, vaikka pituuseroa on parikymmentä senttiä. Kun Ella ja Tuula Kanninen istahtavat saman pöydän ääreen, puhetta tulee taukoamatta ja nauru vetää molempien silmät sikkuraan.
Keskustelu polveilee helsinkiläisestä raitiovaunusta turkkilaiseen kuumailmapalloon. Sellaisessa kyydissäkin matkanjohtajana työskentelevä Tuula Kanninen on ollut.
”Olen jo tottunut siihen, että äidiltä voi tulla puheluja milloin mistäkin. Kerran hän soitti Turkista ja kertoi lähtevänsä kuumailmapallolennolle Kappadokiaan. Äiti on myös yöpynyt jurtassa Mongoliassa ja päässyt seuraamaan maoritansseja Uudessa-Seelannissa”, Ella kertoo nauraen.
Ellankin elämä on ollut kansainvälistä. Hän on matkustanut Italian ja Suomen väliä jo kolmetoista vuotta ja asunut miehensä Valerion ja kouluikäisten poikiensa Leonardon ja Raffaelen kanssa Toscanan maaseudulla. Tuula on tiiviissä yhteydessä lapsenlapsiin. Pojat ovat päässeet mummin mukana jo matkoillekin.
”Koen, että maailman ja erilaisten kulttuurien näyttäminen on paras perintö, jonka voin pojille antaa. Kun lapset näkevät, minkälaisissa olosuhteissa eri maiden ihmiset elävät, he oppivat arvostamaan sitä, mitä heillä on. Silmien avaaminen tekee hyvää kenelle tahansa hyvinvointivaltion kasvatille. Kitisemme usein turhasta”, Tuula pohtii.
Samalla periaatteella Tuula on kasvattanut Ellaakin, joka lensi jo kuusivuotiaana äitinsä kanssa Atlantin yli Miamiin. Reissuun lähdettiin torujen saattelemana, sillä Ella kärsi korvatulehduksesta ja lääkärin mielestä lapsen vieminen lentokoneeseen oli äidiltä edesvastuutonta.
”Kävi niin, että lomalla Ella sukelteli pari viikkoa suolaisessa meressä ja korvat paranivat matkalla itsestään. Tulehdus ei koskaan uusinut, eikä korvia tarvinnut putkittaa. Lääkäri oli ihmeissään.”
Floridan-matka ei jäänyt äidin ja tyttären ainoaksi seikkailuksi. Tuula kuljetti Ellaa pienestä pitäen Roomaan, Pariisiin, New Yorkiin ja Venetsiaan.
”Kun jääkaappi oli hajoamaisillaan, jätin uuden ostamatta ja käytin säästöt matkaan. Meillä ei ollut paljon rahaa, mutta reissuista ei tingitty. Sellaista elämäntapaa eivät kaikki ymmärtäneet”, Tuula Kanninen muistelee.
“Ero oli hyppy tuntemattomaan”
Ella oli kahdeksanvuotias, kun hänen vanhempansa päätyivät eroon. Ratkaisu oli 1980-luvun Nummelassa poikkeuksellinen. Pieni taajama oli kuin idyllinen kyläyhteisö, jossa elettiin tuttujen kaavojen mukaan.
”Tunsin koulusta vain yhden toisen tytön, jonka vanhemmat olivat eronneet. Ymmärsin, että elin erilaisessa elämäntilanteessa kuin moni kaveri, mutta tilanne ei millään tavalla vaivannut minua. Isä asui kuitenkin ihan lähellä ja näin häntä usein”, Ella sanoo.
Tuulalle yksinhuoltajaksi jääminen oli suurempi mullistus, vaikka hän oli itse halunnut eroa ja välit Ellan isäänkin pysyivät sopuisina. Koti vaihtui yhtäkkiä 180-neliöisestä omakotitalosta 60-neliöiseen kaksioon, ja taloudellinen tilanne pelotti. Ero oli kuin hyppy tuntemattomaan.
”Muistan, kun olin kerran töiden jälkeen niin väsynyt, että nukahdin olohuoneen sohvalle. Ella peitteli minut ja lohdutti, että älä huoli äiti, minä pidän sinusta huolta. Tuntui kauhealta, että kahdeksanvuotiaan tytön piti miettiä sellaisia”, Tuula tunnustaa.
Ellalle äidin kertomus tulee yllätyksenä.
”Minä en muista tapausta ollenkaan, enkä kokenut lapsuuttani traumaattisena. Siitä, että olen joutunut ottamaan vastuuta lapsena, on ollut elämässä varmasti sekä hyötyä että haittaa.”
Hän on aina vaistonnut herkästi ihmisten tunnetiloja ja kantanut huolta heikompiosaisten puolesta.
”Lasten ja eläinten hätää en kestä nähdä ollenkaan, vaan minulle tulee pakonomainen tarve auttaa”, Ella sanoo.
Ehdoton äiti ja diplomaattinen tytär
Kannisen perheen ratkaisu herätti muissa ihmetystä, paheksuntaakin. Tuula muistaa, kuinka moni tuttava hämmästeli ääneen sopuisan pariskunnan eroa, johon ei ollut heidän mielestään mitään syytä. Osa ystävistä lopetti jopa yhteydenpidon.
”Kerran kaupassa tuli vastaan eräs rouva, joka puuskahti, että lähdit sitten, vaikka oli niin kaunis talokin. Se kuvastaa 1980-luvun ajattelua. Ei silloin eron syyksi riittänyt, että rakkaus loppui. Minä olin petturi, kun olin luopunut vapaaehtoisesti hyvästä ja taloudellisesti turvatusta liitosta.”
Surkuttelijaa Tuula Kannisesta ei silti saa. Päinvastoin. Ella kuvailee äitiään määrätietoiseksi porhaltajaksi, joka on kasvattanut ympärilleen vahvan selviytymisstrategian.
”Äiti on päästänyt vastoinkäymisistä aina nopeasti irti ja läiskäissyt oven kiinni perässään. Minun silmissäni hän on välillä liiankin ehdoton. Jos äiti kokee tulleensa loukatuksi, hän voi panna vaikka välit poikki ystävän tai sukulaisen kanssa.”
Tuula nyökyttelee päätään ja myöntää, että tässä he ovat tyttären kanssa erilaisia.
”Ella on meistä herkempi ja diplomaattisempi pohdiskelija, joka tarkastelee ratkaisuja monelta kantilta ennen päätöksen tekemistä. Toisaalta hän murehtii välillä liikaakin. Yritän aina muistuttaa, että ikävilläkin asioilla on tarkoituksensa, sillä yleensä ne johtavat muutokseen. Niin minun elämässäni on aina käynyt: kurjalta tuntuvat käänteet ovatkin tuoneet mukanaan hyvää.”
“Vahva itsetunto kostautuu miesten kanssa”
Kun Ella soittaa Tuulalle tilittääkseen huoliaan, hän tietää jo etukäteen, kuinka puhelu etenee.
”Joskus ärsyttää, kun äiti sanoo aina, että sellaista se elämä kuule on ja kyllä kaikki järjestyy. En minä pysty käsittelemään murheita yhtä nopeasti kuin äiti: koen sydänsurut tai työhuolet paljon voimakkaammin kuin hän. Vaikka ihailen äidissä juuri tuota selviytyjän asennetta, niin toisinaan hänen vahvuutensa on luonut minulle paineita.”
Tuula tunnustaa, että luonteenpiirteestä on ollut hänellekin haittaa.
”Liian vahva itsetunto on lyönyt näpeille ainakin miesten kanssa. Tiedän, ettei minun kanssani ole aina ollut helppo elää.”
”Mutta olet sinä iän myötä pehmentynyt. Et ajattele asioista enää niin mustavalkoisesti, ja osaat pitää suusi kiinni, vaikka olisit asioista eri mieltä”, tytär huomauttaa.
Ellan elämänvalintoihin Tuula ei ole halunnut koskaan puuttua. Kun Ella halusi lähteä lukion jälkeen vuodeksi Ranskaan ja sieltä Tarton yliopistoon opiskelemaan, Tuula kannusti tytärtä päätöksessä.
”Vieraat kulttuurit kiehtoivat Ellaa, ja hän oli lahjakas kielissä. Näin sen heti ja tiesin, etten voisi sitoa häntä kotiinkaan. Irti päästämistä on helpottanut se, että olen voinut luottaa Ellaan. Hän on ollut helppo lapsi.”
Tosin Ella muistaa teini-iässä taistelleensa äidin kanssa varsinkin kotiintuloajoista.
”Olin ainoa lapsi, joka haettiin diskosta kotiin jo kymmeneltä. Ei minua olisi tarvinnut niin paljon kontrolloida.”
”Mutta niinhän jokainen lastaan rakastava aikuinen tekee. Jos en olisi välittänyt sinusta, en olisi koskaan perään soitellut”, Tuula puolustautuu.
“Äidin ansiosta pääsin maailmalle”
Vaikka Tuula oli kasvattajana jämpti, hän kannusti Ellaa tekemään rohkeita ratkaisuja.
”Äiti työnsi minua haasteita ja pelkoja kohti, myös omiaan. Sain esimerkiksi harrastaa ratsastusta, vaikka hän oli itse loukkaantunut pudottuaan hevosen selästä ja lopettanut lajin”, eläinrakas Ella kiittelee.
Hän toivoo, että on onnistunut olemaan omille lapsilleen yhtä innostava.
”Äiti on kertonut minulle aina satuja, joissa on ollut onnellinen loppu. Samanlaista turvaa haluan tarjota omille pojilleni.”
Ensimmäisen kosketuksensa työhön Ella sai jo koululaisena. Tuula johti Nummelassa Luontolan kylpylää, jonka vastaanotossa pitkänhuiskea Ella usein ahkeroi.
Kun Tuula siirtyi vetämään A-lehtien kylpylä- ja lukijamatkoja 1990-luvulla, kielitaitoinen Ella lähti toisinaan mukaan tulkkausavuksi.
”Koin itseni todella etuoikeutetuksi, sillä ei minulla olisi ollut opiskelijana sellaisiin reissuihin mahdollisuutta. Äidin ansiosta sain arvokasta työkokemusta ja pääsin näkemään eksoottisia kohteita Mauritiusta, Singaporea ja Etelä-Afrikkaa myöten”, Ella sanoo.
Matkojen vetäminen on kehittänyt molemmissa naisissa ongelmanratkaisukykyä, sillä reissuun lähtiessä ei voi koskaan tietää, mitä tapahtuu. Yllättäviä käänteitä tulee aina, mutta ne on hoidettava taustalla niin, että asiakkaiden loma jatkuu niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
”Välillä olen etsinyt kadonneita matkailijoita, selvitellyt jatkolento-ongelmia tai huomannut, ettei varaamaani ravintolaa ole olemassakaan”, Tuula kertoo, mutta huomauttaa, että asiat ovat lopulta aina järjestyneet.
Tuulan kalenteriin kertyi viime vuonna yli neljäkymmentä matkaa, joista valtaosa oli työtehtäviä. Vaikka aikaerot ja jatkuva lentokoneessa istuminen käyvät välillä voimille, hän ei ole edes harkinnut eläkkeelle jäämistä.
”Tämä on minulle tapa olla ja elää, ja tässä ammatissa ikä on etu. Sormi ei mene heti suuhun ongelman edessä. En tiedä, mitä siitä tulisi, jos lentokone ei enää nousisi ja laskisi”, Tuula puuskahtaa.
Ellan suurin yllätys
Toisinaan Ellaa huolestuttaa, kuinka äiti jaksaa. Tuula ei paljasta kolotuksia tai väsymystään, ja asettaa muut aina itsensä edelle.
”Kun kyselen puhelimessa äidiltä vointia, hän vastaa aina, että hyvin menee. Seuraavana päivänä käykin ilmi, että hän on sairaalassa ankaran keuhkokuumeen takia. Se on todella ärsyttävää.”
”No turha sitä kaikista asioista on niin suurta numeroa tehdä. En halua aiheuttaa murhetta”, Tuula perustelee.
Tuula on seurannut Ellan uraa ylpeänä ja välillä hämmentyneenä. Toisinaan häneltäkin tullaan pyytämään nimikirjoituksia vain sen vuoksi, että hän sattuu olemaan Ella Kanniselle sukua.
”Nähtävästi äitikin kelpaa paremman puutteessa”, Tuula vitsailee, mutta vakavoituu sitten ja kehaisee, että Ella on onnistunut melkein kaikessa, mihin on ryhtynyt.
Vuosina 2003–2006 Ella opiskeli Milanon yliopistossa ja teki matkailuohjelmaa Italian televisioon. Suomessakin hän on ehtinyt juontaa suosittuja televisio-ohjelmia ja tapahtumia jo yli kymmenen vuoden ajan.
Suurimman yllätyksen tytär järjesti kuitenkin vuonna 2016, kun hän julkaisi Ellan Toscana -ruokakirjan. Teoksesta tuli hitti.
”Meidän Ella, joka ei ole ollut ikinä kiinnostunut ruuanlaitosta – niin kuin en minäkään”, Tuula sanoo ja nauraa.
”En voi itsekään käsittää sitä. Olen ollut aina surkea kokki, enkä ole jaksanut kohkata ruuasta, mutta niin vain löysin itseni reseptejä kirjoittamasta. Ja kyllä minä taisin hiukan kokkailusta innostuakin. Se on hyvän italialaisen ruuan ansiota”, Ella kertoo.
”Olin ihmeissäni, kun Ella viime jouluna yhtäkkiä tokaisi, että minäpä leivon kakun”, äiti paljastaa.
Imitaattori ja prätkämimmi
Suosittu kirja saa jatkoa, ja pian Ellaa nähdään jälleen myös televisiossa. Työn alla on kaksi uutta ohjelmaa, joista toinen kuljettaa katsojat Italiaan.
”Ruoka-aiheeseen olen jo jotenkin tottunut, mutta sinä päivänä, kun kirjoitat kasvienhoito-oppaan, jokin raja on ylitetty”, Tuula kiusoittelee.
Hurtti huumori on ollut aina äidin ja tyttären tavaramerkki. Arki heittää eteen jatkuvasti mustanpuhuvaa tilannekomiikkaa, joka aukaisee nauruhanat. Ja jos ei huumoria synny, sitä tehdään.
Tuulan mielestä Ellan julkinen kuva on paljon asiallisempi kuin hänen todellinen persoonansa.
”Harva tietää, että Ella on käsittämättömän hyvä imitoimaan Fakta homma -sarjan Hansua ja Pirreä. Hän muuntautuu pelkillä ilmeillä ja eleillä mitä hulluimmiksi hahmoiksi, joille nauran vedet silmissä.”
Pirkka-Pekka Peteliuksen tähdittämien sketsisarjojen parissa kasvanut Ella haaveili nuorena jopa näyttelijän urasta ja pyrki Teatterikorkeakouluun, mutta ei läpäissyt pääsykokeita.
”Ehkä en halunnut sitä riittävästi. Toisaalta olen tässä työssä päässyt nauttimaan esiintymisen iloista kaikin tavoin.”
Pari vuotta sitten Ella järjesti Valerio-miehensä kanssa Tuulalle yllätyksen. Kun äiti saapui lomalle Toscanaan, häntä odotti pihassa Harley-Davidsonin moottoripyörä. Valerio kyyditsi harrikka pöristen Tuulaa pitkin Italian maaseutua, ja muu perhe ajoi autolla perässä.
”Se oli mahtava päivä. Olin aina unelmoinut, että pääsisin oikean harrikan kyytiin. Minua kiehtoo moottoripyörien julma voima ja kaikki komeat miehet nahkatakeissaan”, Tuula suitsuttaa.
”Minä en ollut tiennyt, että äidissä asuu tällainen puoli, ennen kuin se tuli vahingossa puheeksi. Olin luokitellut hänet museoissa ja taidenäyttelyissä käyväksi kulttuuri-ihmiseksi, mutta sisältä paljastui rokista pitävä prätkämimmi”, tytär hämmästelee.
Vanhenemisen illuusio
Ella ilahtuu aina, kun äiti ehtii töiltään Toscanassa käymään. Italiassa suvut ja perheet ovat tiiviisti tekemisissä toistensa kanssa: isovanhemmat auttavat lastenhoidossa, ja lapset ovat ikääntyvien vanhempiensa tukena. Vanhainkotiin menemisestä ei edes keskustella.
”Olen pohtinut paljon, minne haluaisin lopulta asettua. Olen saanut tarpeekseni levottomasta kiertämisestä, ja olen valmis rauhoittumaan. Töiden puolesta minun olisi helpompi asua Suomessa, mutta perheen arki ja lasten koulut ovat Italiassa. Päätöksiä on kuitenkin tehtävä viimeistään sitten, kun äiti ikääntyy ja tarvitsee apua”, Ella miettii.
Toistaiseksi ajatus tuntuu kaukaiselta.
”Äidin kohdalla tulee se harhakuva, että hän säilyy itsenäisenä, energisenä ja vahvana ikuisesti, vaikka eihän meistä kukaan. Minä koen kuitenkin ainoana lapsena olevani vastuussa hänestä. Olemme aina olleet tiivis kaksikko ja toistemme tukena.”
”Onneksi suvussamme on hyvät geenit. Isäni oli omien polkujen kulkija, joka rakastui vielä 85-vuotiaana. Hän kalasti jättimäisiä lohia, ampui hirviä ilman silmälaseja ja eli täysin skarppina yhdeksänkymppiseksi asti”, Tuula toppuuttelee.
Ella toivoo, että äiti malttaisi jossain vaiheessa jättää työnteon vähemmälle ja keskittyä hemmottelemaan itseään.
”Kääntäisit kasvimaata, menisit tanssikurssille ja tekisit vaikka lomamatkan harrikalla. Nauttisit kaikista niistä asioista, joihin sinulla ei ole ollut aikaa.”
”No, on se mahdollista. Ensin minun pitäisi vain löytää se harrikkamies”, Tuula Kanninen myöntyy.
Juttu on julkaistu Eevan numerossa 3/2017. Nettiversiota on päivitetty.
