"Eeva-Liisa Manner on yksi minulle rakkaimmista suomalaisista kirjailijoista, ja hänen Fahrenheit 121 -teoksensa on toteemikirjani.

On silti yllättävää, miten monessa tilanteessa olen vuosikymmenten varrella palannut siihen, esimerkiksi, kun en löydä jollekin ajatukselleni sanoja. Nuorena tuskailin, ymmärränkö runoja. Manner opetti minut hyväksymään, ettei sitä aina tarvitse tavoitella, ja silti runoista saa aina itselleen jotain.

Kirja on jo ihan repaleinen, ostin sen divarista 1990-luvun lopulla, kun opiskelin kirjallisuutta Oriveden opistossa. Luin sitä viimeksi keväällä omaa romaaniani kirjoittaessani.

Nyt, kun teen trilogiani kakkososaa, alkaa olla aika kaivaa Manner esiin."

"Mannerin runojen lisäksi Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -sarjan. Se on ollut minulla pitkään kesken. Proustin lauseet ovat aivan nerokkaita, rakastan niistä jokaista. Jos vielä saisin mukaan George Orwellin ja Virginia Woolfin esseitä, voisinkin olla autiolla saarella aika pitkään.

Orwell ja Woolf ovat molemmat kirjoittaneet sodan keskellä. Teksteissä on jotain monitasoisesti lohdullista; se perspektiivi ja tarkkuus, jolla he havainnoivat ihmismieltä, politiikkaa, maailman väkivaltaisuutta ja ihmisyyttä.

Ne ankkuroivat johonkin inhimillisen ajattelun virtaan nytkin, kun Venäjän hyökkäys Ukrainaan on saanut tulevaisuuden kuvittelun tuntumaan melkein mahdottomalta."

"En oikein saanut otetta Monique Schwitterin kirjaan Kaksitoista miestä. Ennen ajattelin olevani kirjalle velkaa, että luen sen loppuun, mutta oikeastaan pitääkin valita vain kirjoista parhaat. Maailmassa on niin paljon upeaa kirjallisuutta."

"Kyllikki Villan matkakirjat saavat minut liittymään siihen varmasti suureen keski-ikäisten naisten joukkoon, joka haaveilee lähtevänsä rahtilaivalla Argentiinaan, kunhan lapset kasvavat.

Villan kirjoissa päähenkilöön liittyy paljon epäonnistumisen kokemusten reflektointia. Se viehättää minua."

"Niitä on kaksi. Homeira Qaderin Tanssia moskeijassa on mielettömän kaunis ja tärkeä kirja. Se kertoo naisena kasvamisesta ja lapsen menettämisestä Afganistanissa ja on kirjoitettu ennen talebanin uutta valtaannousua.

Kirja avaa niiden naisten maailman, jotka ovat kasvaneet edellisen taleban-hallinnon aikana ja kuvaa naisten luovuutta kamppailussa oman itseilmaisunsa puolesta.

Toisena sanon Ujuni Ahmedin kanssa kirjoittamani kirjan Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin. Se on ensimmäinen suomeksi kirjoitettu kirja, jossa somaliyhteisössä kasvanut tyttö avaa kokemuksiaan tästä näkökulmasta."

"Proustin kakkososa ja aivan ihana Elin Cullhedin August-palkittu romaani Euforia, joka kertoo nautinnollisin lausein Sylvia Plathin elämän viimeisestä vuodesta. Olen rakastanut Plathin runoja yhtä kauan kuin Mannerin.

Iida Rauman Hävityksen panin sivuun, kun sota alkoi, mutta nyt taas jatkan. Luen hitaasti myös Anne Applebaumin tietokirjaa Punainen nälkä. Se kertoo Stalinin pakkokollektivisoinnista, joka tappoi nälkään melkein neljä miljoonaa ukrainalaista."

Lyhyempi versio artikkelista on ilmestynyt Eevassa 11/22.