Helmi Kekkosella on 10 kirjaa, joihin hän palaa aina uudelleen – yhden teoksen päähenkilöstä hän sai ystävän

Tätä kirjaa rakastin lapsena:

L.M. Montgomeryn Vihervaaran Anna -sarja

”Anna-kirjasarja avasi minulle maailman. Taisin olla kymmenvuotias, kun luin tämän ensimmäisen kerran. Sarja oli ensimmäinen kokemukseni siitä, että fiktiivisestä hahmosta voi tulla läheinen. Minusta tuntui kuin minulla olisi ollut hyvä ystävä. Se jätti lähtemättömän jäljen.”

Tämän luen aina uudelleen:

Bea Uusman Naparetki – minun rakkaustarinani

”On noin kymmenen kirjaa, joihin palaan aina uudelleen. Harvaa luen kokonaan alusta loppuun toista kertaa, mutta Naparetki-teoksen rakenteeseen, muotoon ja lajityyppiin en kyllästy koskaan.

Naparetki kertoo 1800-luvulla tehdystä tutkimusmatkasta. Seurue yritti päästä kuumailmapallolla napajäätiköille. Palaan teokseen usein ja saatan lukea siitä vain lyhyitäkin pätkiä. Naparetkessä on jotain kiehtovaa ja sen kieli on hyvin kaunista.”

Tämän aion lukea seuraavaksi:

Sally Rooneyn Intermezzo

”Kotonani on kirjoja kasoina vähän siellä sun täällä. Kirjahyllyssäni on osio kirjoille, jotka ovat lukulistallani. Pidän myös Sivulauseita-blogia, johon kirjoitan kirja-arvosteluja.

Sally Rooney on minulle todella rakas kirjailija. En halua lukea arvosteluja tai keskusteluja hänen teoksistaan, koska teokset ovat minulle niin henkilökohtaisia. Intermezzo ilmestyi syksyllä ja kaikki tuntuivat puhuvan siitä. Halusin säästää sen hetkeen, jolloin voisin uppoutua siihen rauhassa.”

Tätä suosittelen kaikille:

Anna-Kaari Hakkaraisen Marraseliö

”Viime vuonna ilmestynyt Marraseliö teki minuun valtavan vaikutuksen. Usein tunnen, että kaikki tarinat on jo kerrottu, mutta Marraseliötä lukiessani tunsin vahvasti, etten ollut koskaan aiemmin lukenut mitään vastaavaa.

Teos on vaativa ja vaatii keskittymistä, mutta samalla se on yllättävän koukuttava. Tässä ajassa, jossa puhutaan paljon taiteen ja kulttuurin merkityksestä, Anna-Kaarin kirja on täydellinen esimerkki siitä, miten kirjallisuus voi luoda jotain täysin uutta.

Tarvitsemme tällaisia rohkeita avauksia, jotka laajentavat ajatteluamme ja haastavat käsityksiämme siitä, mitä kirjallisuus voi olla.”

Tämän olisin halunnut itse kirjoittaa:

Colson Whiteheadin Nickelin pojat

”Olen lukenut Nickelin pojat suomeksi ja englanniksi. Se on sivumäärältään melko pieni, mutta sisällöltään valtava.

Kirjan yhteiskunnallinen ja historiallinen sanoma on järisyttävän voimakas. Sanoma välittyy tarinan kautta sellaisella todistusvoimalla, että en ymmärrä, miten kirjailija on siinä onnistunut.

Lisäksi kirjassa on loppupuolella dramaturginen käänne, joka on täysin yllättävä ja veti ainakin minulta täysin ilmat pihalle. En osannut odottaa sitä lainkaan. Kirjassa yhdistyvät kaikki ne elementit, joita itsekin kirjoittajana toivon saavuttavani – yhteiskunnallinen painavuus, tarinan voima ja rakenne, joka tuntuu täysin orgaaniselta. Kerta kaikkiaan mestariteos.”

Tämä on lohtukirjani:

Lydia Sandgrenin Läpileikkaus

”Kirja on melko tuore, mutta olen jo palannut sen ääreen monesti. Tarina kulkee 1970-luvulta nykypäivän Göteborgiin. Sen maailma on laaja ja kiehtova, ja ensimmäisellä lukukerralla kiinnyin vahvasti hahmoihin. Viime kesänä Göteborgissa käydessäni oli erityistä kulkea samoilla kaduilla, joista olin lukenut. Teokseen voi aina palata ja löytää siitä jotain uutta.

Lohtukirjat toimivat minulle kahdella tavalla. Kun en itse aktiivisesti kirjoita, kaipaan tuttua maailmaa, johon asettua. Kun olen kipeä, surullinen tai yksinäinen, kirjallisuus on kuin turvapaikka, johon palaan.”

Tähän kirjaan liittyy erityinen muisto:

Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaani

”Kotiopettajattaren romaani on jäänyt mieleeni ensimmäisenä aikuisten romaanina, jonka olen lukenut. Muistan, miten 12-vuotiaana kirjan uudet teemat ja aiheet tuntuivat mullistavilta. Luin sitä Lapissa pienessä mökissä, kun ulkona raivosi myrsky. Hautauduin täysin kirjan maailmaani.

Kirja tuntui silloin valtavan paksulta ja olin niin onnellinen, kun se vain jatkui ja jatkui. Vaikka tärkeitä kirjoja on ollut monia, tämä on yksi niistä, joka nousee aina mieleen.”

Tämä on ikisuosikkini:

Joan Didionin Maagisen ajattelun aika

”Joan Didionin Maagisen ajattelun aika on niin kielen, rytmin, muodon kuin rakenteenkin tasolla täydellinen teos. Kirjan aihe, Didionin puolison äkillinen kuolema, on hyvin raastavaa luettavaa. Juuri siksi kirja on niin merkittävä. Se kiteyttää kaiken sen, mikä tekee kirjallisuudesta niin ihmeellistä.

Löysin Maagisen ajattelun ajan Ruskeat tytöt -sivustolta. Olin kuullut Didionin nimen, mutta en tiennyt hänen teoksistaan sen enempää. Pari viikkoa myöhemmin löysin sattumalta kirjan antikvariaatista, ja siitä hetkestä ei ollut enää paluuta.”

Tämä teki minuun lähtemättömän vaikutuksen:

Tom Malmquist Joka hetki olemme yhä elossa

”Kirja kertoo puolison kuolemasta ja isän ja tyttären ensimmäisistä vuosista tragedian jälkeen. En voinut lopettaa kirjan lukemista, kun olin sen aloittanut.

Muistan, että luin sitä, kun vein pientä tytärtäni tanssitunnille, ja istuin salin ulkopuolella itkien. Kirja vei minut niin syvälle tunteisiin, että se oli aivan fyysisesti järisyttävää.”

Tämä kirja yllätti minut täysin:

Maggie Nelsonin Argonautit

”Argonautit tarkastelee muun muassa kirjoittamista, seksuaalisuutta ja vanhemmuutta uudella ja syvällisellä tavalla. Monet teemat olivat itselleni tuttuja, mutta tässä kirjassa niihin löytyi uusi näkökulma.

Teos oli älyllisesti avartava kokemus, ja se laajensi ajatteluani. Voisin jopa sanoa, että maailmani näytti aivan erilaiselta kirjan lukemisen jälkeen.”

Jutun lyhyempi versio on julkaistu Eeva-lehdessä 2/25.