Minna Lindgren ei halua, että puoliso ryhtyisi hänen omaishoitajakseen: ”On aika raskas pyyntö läheiseltä, että annathan minun kuolla kotona”
Kirjailija Minna Lindgren puhuu Eevan kirjaklubissa omaishoitajista, elvytyskiellosta ja siitä, mistä vanhuudesta puhuttaessa ei yleensä puhuta.
Minna Lindgren on kirjoittanut lähes 20 kirjaa, joita on käännetty lähes yhtä monelle kielelle. Hänen uusin romaaninsa, Soteorpo, käsittelee omaishoitajan elämää.
Kirja kertoo entisestä kunnanjohtajasta, joka jää eläkkeelle ja alkaa pettää, pelata ja olla pahalla tuulella. Vaimo Pirjo yrittää ensin ymmärtää miestään, mutta päättää lopulta ottaa avioeron. Sitten Markku saa Alzheimer-diagnoosin ja Pirjosta tulee omaishoitaja.
Kirjan tausta on kiinnostava. Minna osallistui monitieteiseen tutkimusryhmään, joka selvitti muistisairaiden ja omaishoitajien elämää. Selvisi, että muistisairaat itse ovat tyytyväisiä elämäänsä, mutta omaishoitajat usein täysin uupuneita.
Eevan kirjaklubissa Minna puhui päätoimittaja Mari Paalosalo-Jussinmäen kanssa muun muassa valvomisen seurauksista, tatuoinneista ja siitä, miksi hän ei halua elää mahdollisimman pitkään.
Kuuntele koko jakso tai lue otteita keskustelusta pocast-ikkunan alta.
Soteorvon tarina on aika synkkä. Sen toivoisi olevan kauhukuva tulevaisuudesta, mutta onko se?
”Ei. Käytin tässä hyvin vähän mielikuvitusta. Tutkimusryhmämme selvitti koronapandemian vaikutusta muistisairaisiin ja heidän omaishoitajiinsa, ja järkyttävä vastaus oli se, että mikään ei muuttunut. Kukaan ei käy muutenkaan. Totaalinen yksinäisyys ja eristäytyminen ovat ihan realismia.
Ja kun pandemiasta päästiin, alettiin muodostaa hyvinvointialueita, ja kukaan ei tiedä kenen pitäisi vastata ja mistä.
Olen saanut positiivista palautetta kirjasta myös omaishoitajilta. En kuvitellut, että he tätä lukisivat, että tarina olisi heille liian lähellä ja liian rankka. He ovat sanoneet, että lukeminen oli terapeuttista. Että oli ihana huomata, ettei itse ollutkaan se pahin tapaus.”
Onko sinulla omia kokemuksia muistisairaudesta?
”Aihe ei ole omakohtainen, mutta tämä oli ehdottomasti raskain kirjoitusprosessini. Omaishoitajien haastattelujen kuunteleminen oli sekin jo rankkaa. Äänestä kuuli, että ihminen on hyvin väsynyt ja itkun partaalla. Muistisairaat itse olivat ihan tyytyväisiä ja iloisia.
Kirjoitin kirjan ensin kronologisesti, mutta sitten sotkin luvut. Halusin tuoda kirjaan omaishoitajan sekavan maailman, kun hän ei enää muista mikä päivä on ja montako vuotta tätä on jatkunut. Jos ihminen ei nuku moneen vuoteen, siitä seuraa hyvin muistisairauden kaltainen olotila.”
”DNR-tatuointi on vähän sellainen julistus, että älkää tehkö kaikkeanne.”
Olet aiemmin kirjoittanut hyvinvoivista vanhuksista suositun Ehtoolehto-trilogian ja nyt Soteorvon ja sen edeltäjän, muistisairaasta Pentistä kertovan Sävelsinkö-kirjan. Mitä itse ajattelet vanhenemisesta?
”Oma kuvani vanhuudesta on sellainen kuin Ehtoolehdon Irma ja Siiri ovat, siis iloinen, utelias ja hauska. Mutta eihän sitä voi tietää, miten elämässä tapahtuu.
Tämän kirjoitusprosessin aikana olemme mieheni kanssa keskustelleet siitä, että kumpikaan emme halua toisen ryhtyvän omaishoitajaksi. On aika raskas pyyntö läheiseltä ihmiseltä, että hoidathan minut kotona tai annathan minun kuolla kotona. Ne ovat aika epärealistisia vaatimuksia.
Hoitotahdon kirjoittaminen on se, mitä kaikkien pitäisi tehdä. Olen tatuoinut rintaani elvytyskiellon merkiksi DNR-kirjaimet. Jos minut löydetään pahan liikenneonnettomuuden jäljiltä tienposkesta, niin hoitajat avaavat paidan ja näkevät tatuoinnin ja voivat siirtyä seuraavaan. Se on vähän sellainen julistus, että älkää tehkö kaikkeanne.
Ei minulla muutenkaan ole mitään halua elää mahdollisimman pitkään. Haluan elää mahdollisimman terveellisesti ja onnellisesti.”
”Suuri enemmistö yli 80-vuotiaista elää ilman mitään apuja.”
Mitä sanot ihmiselle, joka pelkää vanhenemista?
”Kun äiti täytti 85 vuotta, kysyin, miltä tuntuu olla vanhus. Äiti sanoi, että olenko minä vanha, enkö minä ole ihan sama Riitta. Ajattelen, että ihminen on ihan sama kaikenikäisenä.
Ymmärrän, että ihmiset pelkäävät sairauksia ja muuta, mutta eihän pelkojen varassa voi elää. Suuri enemmistö yli 80-vuotiaista elää ilman mitään apuja. Meidän pitäisi puhua myös siitä, että ihmiset elävät pidempään terveinä. Ei ennen oltu eläkkeellä kolmeakymmentä vuotta.”
Mitä toivot, että saat kirjoillasi aikaan?
”Toivon, että saan ihmiset ajattelemaan. Lähinnä sitä voi herätellä joihinkin asioihin. Kaikki aiheeni ovat yhteiskunnallisia. Esimerkiksi Ehtoolehdoista sanotaan usein, että ne ovat hauskoja, mutta kyllähän niissä on paljon muuta. Naurulla houkuttelen ihmisiä siihen, mikä on vakavaa. Toivon että siitä jäisi jälki.”
Eevan kirjaklubi -podcastissa Minna Lindgren kertoo myös, miksi hänestä tuli kirjailija, mikä on hänestä maailman kaunein ääni ja miksi hän ei usko kohderyhmiin. Tietysti mukana on myös jokaisen klubin päättävä 20 kysymystä -osio.
