Eevan kirjaklubi -podcast: Kjell Westö ja elämän henkilökohtaisin romaani: ”Sotaan liittyi suvussani suuri hiljaisuus”
Eevan kirjaklubi -podcastissa Kjell Westö kertoo, miksi lopulta päätti kirjoittaa sodasta, miten sota näkyi hänen lapsuudessaan ja mitä hän ajattelee sota-ajan yhteyksistä nykyaikaan.
Kjell Westö on yksi Eevan kirjaklubin toivotuimpia vieraita. Hänen lukijoiden rakastamat ja arvostelijoiden kiittämät romaaninsa herättävät historian henkiin ja pakottavat ihmisen välittämään syvästi kirjojen henkilöistä. Kjellin uusin romaani Molly & Henry – romaani sotavuosilta ei tee poikkeusta.
Molly & Henry on Kjellin ensimmäinen sotavuosiin sijoittuva kirja. Se sai innoituksensa Kjellin isoisien kohtaloista toisessa maailmansodassa.
Tässä otteita Kjell Westön ja päätoimittaja Mari Paalosalo-Jussinmäen keskustelusta Eevan kirjaklubissa.
Miksi tämä tarina ja juuri nyt?
”Lyhyt versio on se, että molemmat isoisäni kaatuivat talvisodassa. Isoäitini jäivät leskiksi alle kolmekymppisinä. Vanhempani olivat kolmevuotiaita, kun menettivät isänsä, eivätkä he koskaan saaneet uutta isää.”
”Varsinkin äitini kärsi kovasti tästä, hänellä oli syviä masennuskausia koko elämänsä ajan. Koska isättömyys vaivasi häntä aina, se minulle ja suvussa niin iso tabu ja ikään kuin hiljaisuuden peittämä. Siihen ei liittynyt häpeää. Suru sen hiljaisuuden aiheutti.”
”Toisaalta kiinnostuin historiasta juuri siksi, että suvussani se oli jotenkin niin surua täynnä. Samalla kirjailijana koin pitkään niin, etten pysty niistä vuosista kirjoittamaan. Suomessa on niin paljon sotakirjallisuutta.”
”Vielä Kangastus 38 -romaanin ilmestyessä kymmenen vuotta sitten sanoin kategorisesti, etten koskaan kirjoita sodasta. Sen jälkeen olen alkanut leppyä tai jotenkin taipua siihen, että vielä minä noistakin ajoista kirjoitan.”
”Siviilinäkökulmaa hain koko ajan. Kun löysin sen tosiseikan, että Svenska Teatern lähti näyttelemään Ruotsiin oikeastaan koko talvisodan ajaksi, löysin romaanin aloituskuvan.”
”Päähenkilöistä löytyi ensin Molly. Hänhän on näyttelijä ja filmitähti, ja olen aina rakastanut vanhaa elokuvaa. Poikana katsoin vanhoja Suomi-filmejä telkkarista.”
”Aika nopeasti tulin siihen tulokseen, että se toinen päähenkilö, mies, on toimittaja ja rintamakirjeenvaihtaja. Sitten päätin myös, että heillä on rakkaustarina, jota sota vaikeuttaa. He ovat itsepäisiä ihmisiä molemmat, joten suhde on varmasti myrskyinen.”
Paljonko romaanissa on ihan konkreettisia asioita isoisiesi kohtaloista?
”Heidän elämästään ei mitään. En kuvaa isoisieni kaltaisia sotilaita vaan kahta levotonta taiteilijasielua.”
”Mutta onhan siellä sotakohtauksia, koska Henry on sotakirjeenvaihtajana lähellä etulinjaa. Enemmän kirja on kunnianosoitus isoisille. Siitä löytyvät ne paikkakunnat, missä he kuolivat.”
Äitisi masennus ainakin vaikutti lapseen varmasti. Muuttuiko ajattelusi jotenkin kirjoittamisen vuoksi?
”Kyllä, äidin masennus oli hyvin läsnä minun ja veljeni Mårtenin lapsuudessa. Olen iloinen, että isäni elää ja on hyvissä voimissa. Hän sai lukea kirjan valmiina käsikirjoituksena ja oli iloinen, että olen vihdoin tarttunut tähän aikaan. Se ilahduttaa minua.”
”Äiti kuoli kahdeksan vuotta sitten kesällä. Tavallaan olisin halunnut, että hänkin olisi saanut lukea tämän, mutta toisaalta hän oli sota-asioissa hyvin herkkä.”
”Voisi tietysti ajatella, että äidin poismeno on jotenkin vapauttanut minua kirjoittamaan näistä ajoista, mutta se olisi yksinkertaistamista. Ehkä se on osasyy, mutta enemmän kyse on omasta kypsymisestä. Vasta nyt kuusikymppisenä olin valmis kirjoittamaan noista ajoista.”
”Broidin ja minun lapsuudessa isoisät olivat univormussa siinä pianon päällä, toinen vänrikki, toinen ihan rivisotilas. Ei me heistä puhuttu. Ehkä isoäitien suru oli vain liian syvä. Eikä lapsi ymmärrä kysyä.”
”Lapsi elää omassa maailmassaan. Muistan kun aloin kuunnella musiikkia kaksitoistavuotiaana tai jotain. Ikinä en olisi ostanut Beatles-nimisen yhtyeen levyä, nehän olivat lähes kolmekymppisiä, toinen jalka haudassa. Tämä on lapsen aikakäsitys.”
”Nyt tajuan, että kun synnyin vuonna 1961, niin sehän oli ihan heti sotien jälkeen. Kyllähän sen ajan Suomessa näkyivät sodan jäljet monellakin tapaa, varsinkin vanhemmissa alkoholisteissa. Moni oli palannut sodasta fyysisesti mutta ei henkisesti. Ei me sitä tajuttu me kakarat.”
Kuvaat hienosti välirauhan Helsinkiä. Siitä ei ole kirjoitettu paljon, ja kirjassa aikaa leimaa jokin ihmeellinen odottamisen ja epävarmuuden ilmapiiri. Kerro siitä lisää.
”Minua alkoi aika varhaisessa vaiheessa kiehtoa talvisodan kesä. Kaikki heinätyöt piti tehdä ja miehiä puuttui joka kylästä, niin täytyihän sen olla tosi omituista. Suomi oli solminut hataran ja katkeran rauhan Neuvostoliiton kanssa, joutunut luovuttamaan kymmenisen prosenttia maastaan ja Hanko laivaston tukikohdaksi ja näin.”
”Meillä oli ehkä tilapäinen rauha, mutta muualla Euroopassa ja maailmassa sota jatkui. Kyllähän sen on täytynyt tuntua – että voiko tämä rauha pysyä.”
”Sama näkyy nyt Ukrainassa. Ihminen yrittää aina säilyttää jonkinlaisen arkielämän, löytää ihan hirveiden olosuhteiden keskellä jonkinlaista arkea, jossa voi olla läheisten kanssa ja elää edes jonkinlaista siviilielämää. Sitähän me Suomessakin yritettiin.”
Eevan kirjaklubissa Kjell Westö puhuu myös siitä, miten nykyaika muistuttaa historiaa, miksi ihmiset aiemmista romaaneista piipahtelevat Mollyssä & Henryssä, miten Suomen maine on Ruotsissa muuttunut ja mitä hän kirjoittaa seuraavaksi.
