
Jos rakastat kirjoja, lukemista ja kirjoista ja lukemisesta puhumista, rakastat Eevan kirjaklubi -podcastia. Eevan kirjaklubi -podcastin kahdeksastoista vieras on kirjailija Kari Hotakainen.
Eevan kirjaklubi -podcast, jakso 18: Kari Hotakainen
Ei ole saavutuksia, on vain ajautumisesta johtuvia päätepisteitä, sanoo kirjailija Kari Hotakainen. Palkintoja enemmän hän arvostaa sitä, että onnistunut pitämään yksityiselämänsä pois julkisuudesta ja osannut olla sopivasti harkitsematon.
Jo 40 vuotta kestäneen kirjailijanuransa aikana Kari Hotakainen on uskaltanut myös uudistua. Uusin Opetuslapsi-romaani on sävyiltään aiempia synkempi, ja sen päähenkilö on syrjäytynyt nuori nainen.
”Minua kiinnosti kirjoittaa sellaisen ihmisen näkökulmasta, joka ei ole koskaan päässyt kuluttamaan eikä tekemään valintoja”, kirjailija sanoo.
Eevan kirjaklubi -podcastissa Kari Hotakainen kertoo muun muassa taipumuksestaan ajautua ylikierroksille, siivottomasta työhuoneestaan sekä siitä, miksi hyvän aiheen tunnistaa vasta ajan kanssa.
Kuuntele kaikki Eevan kirjaklubi -podcastit:
Kuuntele kaikki Eevan kirjaklubi -podcastin jaksot Spotifyssa! Löydät podcastit myös Google Podcasteista ja muista yleisimmistä podcast-palveluista.
20 kysymystä kirjailijoille
Eevan kirjaklubin jokainen kohtaaminen päättyy 20 kysymykseen, joihin on vain oikeita vastauksia. 20 kysymyksen kysymyssarja on kunnianosoitus Marcel Proustin tunnetuksi tekemälle seurapelille.
Mikä on arvokkain omaisuutesi?
”Yksityisyys. Se merkitsee muun muassa sitä, että tyttäreni saavat elää omaa elämäänsä, vaikka heidän isällään on joidenkin mielestä outo ammatti”, Hotakainen vastaa.
Hyväksy evästeet
YouTuben videosoitin käyttää evästeitä. Hyväksy evästeet katsoaksesi videon.
