Joel Haahtela Eevan kirjaklubissa: ”Olen ollut neurootikko syntymästä asti”
Kirjailija Joel Haahtela puhuu Eevan kirjaklubissa elämänsä avainkokemuksista, omasta ristiriitaisuudestaan ja siitä, miksi kirjoittaa pienoisromaaneja.
Joel Haahtela on kauniista ja haikeista pienoisromaaneista tunnettu kirjailija, joka on ollut kahdesti ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi. Hän on myös psykiatri ja ortodoksisen kirkon diakoni. Helmikuussa ilmestyi hänen uusin romaaninsa Marijan rakkaus. Eevan kirjaklubissa hän puhui päätoimittaja Mari Paalosalo-Jussinmäen kanssa muun muassa uskonnon merkityksestä ja siitä, mitä yhteistä on psykiatrin ja kirjailijan työssä.
Kuuntele koko jakso tai lue otteita keskustelusta pocast-ikkunan alta.
Marijan rakkaus on pienoisromaani, jossa suomalainen kirjailija kohtaa sattumalta Italiassa vuosikymmenten takaisen rakastettunsa, sarajevolaisen Marijan. Marija katosi aikanaan jäljettömiin, eikä kirjailija ole onnistunut unohtamaan häntä. Mistä tämä tarina syntyi?
”Halusin vähän palata kirjoittamisen alkulähteelle. Vuonna 1994 opiskelin lääketiedettä, ja lähdin kesäksi interreilaamaan Itä-Eurooppaan. Halusin Prahaan, koska siellä käynyt ystäväni kehui, että se on maailman paras paikka. Praha oli silloin vähän kuin Pariisi 1920-luvulla: hyvä tunnelma, paljon nuoria. Kaikkialla oli paljon amerikkalaisia ja kaikki halusivat kirjailijoiksi. Minäkin innostuin kirjoittamisesta.
Matkan jälkeen kirjoitin ensimmäisen novellin. Se oli järisyttävä kokemus. Tajusin, mikä maailma siitä avautuu ja mitä mahdollisuuksia kirjoittamisella on. Olin vähän hämmästynyt siitä, mitä itse saa aikaan. A4-arkin kokoisessa tekstissä on oikeastaan paljon teemoja, joita olen myöhemmin kirjoissa käsitellyt.
Marijan rakkaudessa halusin palata sinne Prahaan, niihin tunnelmiin, kirjoittamiseni alkulähteille.
Toinen suuri teema liittyy vanhaan taiteeseen. Duccio di Buoninsegnan 1300-luvulla tekemä Maesta-alttaritaulu Sienan katedraalissa on hieno edestäpäin, mutta mielenkiintoisempi takaa: se koostuu 40 paneelista, joissa kuvataan Kristuksen kärsimyshistoria. Se on vähän niin kuin sarjakuva 1300-luvulta.
Yhdessä paneeleista on Jeesuksen sanat: noli me tangere, joka alkukielellä kreikaksi tarkoittaa älä takerru minuun. Marijan katoaminen on määrittänyt kertojan elämää, hän on takertunut tämän poissaoloon.
Joskus on niin, että tärkeät tapahtumat jäävät mieleemme, sisäiseen aikaamme, eivätkä koskaan pääty. Ne voivat olla traumaattisia, mutta myös hyviä.”
Mikä kokemus on sinulle sellainen?
”Yksi on varmaan se Prahan-matka. 25 vuotta kirjoittamista on aika pitkä aika, ja aina pitää löytää innostus ja inspiraatio. Kun se tulee, tiedän että tarina on oikeasti hyvä, että en malta odottaa, mitä ihmiset ajattelevat tästä.”
”Kirjailijan tehtävä on kirjoittaa ja julkaista eikä leipoa romaaneja vuosikausia.”
Monet kirjasi ovat pienoisromaaneja, joissa on vähän sivuja, mutta suuri tarina. Miksi olet valinnut tämän muodon?
”Minun on vaikea ajatella kirjojani yksittäiskappaleina. Kirjailija Riitta Jalonen sanoi joskus omista kirjoistaan kauniisti, että ne ovat kankaaseen kudottuja taskuja. Ajattelen niin myös omista kirjoistani myös niin. Ne ovat kaikki osa Haahtela-maailmaa.”
"Voi olla myös, että tiiviys liittyy siihen, että minulle kirjoittaminen on ajattelua. Tai tunnelmia ja ajattelua. Yksi kappale on kuin elokuvan kohtaus. Näen paljon vaivaa, että saan luotua sen tunnelman, jollainen siinä minusta pitää olla. Kappaleesta pitää avautua myös jokin suurempi maisema. Se on sitä ajattelua. Tiiviin tunnelman ja tiiviin ajatuksen yhdistäminen tuottaa aika kompaktin muodon.
Luulen myös, ettei ihminen jaksa lukea ladattua tekstiä pidempään. Enkä minä jaksa kirjoittaa.”
Olet tuottelias kirjailija, melkein joka kevät ilmestyy uusi haahtela. Onko se suunnitelmallista?
”Ei. Mutta minulla on ikuinen pelko siitä, että luovuus jonain päivänä loppuu enkä pysty kirjoittamaan. Siksi ajattelen, että jos tekstiä tulee, pitää kirjoittaa. Sitä paitsi kirjailijan tehtävä on kirjoittaa ja julkaista eikä leipoa romaaneja vuosikausia.”
Ehkä sinunkin romaanisi ovat vähän kuin se Duccio di Buoninsegnan maalaus, yksi kokonaisuus?
”Niin voisi ajatella.”
”Meillä on taipumusta vähän sumuttaa itseämme, jotta selviäisimme tässä maailmassa.”
Olet myös ortodoksin kirkon vihkimä diakoni. Oletko aina ollut uskossa?
”Uskossa oleminen on vähän hankala ilmaus. Liitän sen herätysliikekokemukseen. Ja ihminen on häilyväinen, kokemuksia tulee ja menee. Minulle usko on hitaasti kehittynyt vakaumus ja olemassaolon tapa.
Olen lapsesta lähtien ajatellut Jumalaa. Aiemmin Jumala on ollut läsnä kirjoissani taiteen kautta, mysteerin ja arjen takana olevan epämääräisemmän pyhyyden kautta. Kirjani ovat olleet yrityksiä ratkaista elämän mysteeriä, katsoa verhon toiselle puolelle. Näissä uusimmissa on selkeämmin hengellisiä teemoja.”
Työskentelet myös psykiatrina kaksi kertaa viikossa. Miten se palvelee kirjoittamista?
”Kirjallisuus ja psykiatria ovat lähellä toisiaan. Pohjimmillaan psykiatriassa on kyse totuuden etsimisestä. Meillä on taipumusta vähän sumuttaa itseämme, jotta selviäisimme tässä maailmassa. Yritämme tulla toimeen omien hankalien tunteiden kanssa: suojaudumme niiltä tai välttelemme tai vetäydymme tai suoritamme hullun laitta tai miellytämme muita.
Kirjallisuuskin kertoo siitä, että on tapahtumia, jotka ovat vaikuttaneet kirjan henkilöiden elämään ja he yrittävät tulla toimeen näiden tapahtumien ja hankalien tunteiden kanssa.
Millaisia vaikeita tunteita sinulla on ollut ja miten olet niitä käsitellyt?
”Olen ollut neurootikko syntymästä saakka. Olen huolehtija, huolestuja.
Kirjoissani olen käsitellyt aika paljon sitä, miten pelot saattavat hallita elämää. Toisaalta minussa on erittäin toimiva, keskittynyt puoli, joka auttaa tulemaan toimeen sen huolestuvan, ailahtelevaisen puolen kanssa.
Jos joku saa kirjoistani sellaisen käsityksen, että olen jotenkin hyvin rauhallinen tai tasapainoinen, niin enpä tiedä. Olen ristiriitainen ihminen. Siitä se kirjoittaminenkin varmaan osittain syntyy.”
Eevan kirjaklubi -podcastissa Joel Haahtela kertoo myös, miksi kirjailjan ammatti on vaarallinen, mitä ääntä hän rakastaa ja kuka on muuttanut hänen elämänsä.
