Jenni Kokander Eevan kirjaklubissa: ”Yksi ihminen vaikutti paljon siihen, että olen nyt tässä”
Eevan kirjaklubissa Jenni Kokander puhuu paljon rukoilua sisältäneestä lapsuudestaan, siitä yhdestä lukijasta ja siitä, mitä toivoo kirjojensa saavan aikaan.
Jenni Kokander on useimmille suomalaisille tuttu näyttelijänä ja koomikkona. Hän on kuitenkin julkaissut jo kolme teosta: yhden novellikokoelman ja kaksi rikosromaania.
Kirjoissaan Kokander ei ole hauska. Yksi miljoonasta -romaanissa katoaa lentoemännän ruumiin löytänyt pikkupoika, uudessa Äidit palaavat aina -romaanissa perheenäiti. Kirjassa pohditaan muutenkin äidin rooleja.
Tässä otteita Jennin ja päätoimittaja Mari Paalosalo-Jussinmäen keskustelusta Eevan kirjaklubissa.
Miksi kirjoitat juuri näistä aiheista?
”Kirjani lähtevät jostakin tosielämän tapahtumasta, joka jotenkin vaikuttaa minuun ja jota haluan käsitellä. Pari vuotta sitten televisiossa naisen katoamista tutkinut poliisi sanoi, että ei ole mitään syytä huoleen, koska kyseessä on äiti ja äidit palaavat aina. Se oli minusta tosi ongelmallinen kommentti.”
”Jopa vähän loukkaannuin siitä. Se teki monet yhteiskunnan rakenteet näkyväksi, sellaiset jotka liittyvät äitiyteen. Aloin miettiä, mikä siinä osuu minuun niin kovaa.”
”Äidit palaavat aina -romaanin alkuasetelma muistuttaa minun elämääni. On kaksi lasta, katoava äiti on julkisuuden ihminen ja talokin on vähän samanlainen kuin meidän kotimme. Se oli vähän sellainen laboratorio, jossa pääsin näkemään, mitä perheessä tapahtuu, jos äiti katoaa. Ehkä jopa pääsin hiukan siitä huolesta, että kaikki hajoaisi siihen.”
Molemmissa rikosromaaneissa yksi keskeinen henkilö on pikkupoika, joka katsoo maailmaa hyvin omintakeisesti ja hellyttävästi. Mistä se poika tulee?
”Varmaan kaikki kirjailijat kirjoittavat itsestään jollain tapaa. Vaikka kirja sijoittuisi antiikin Roomaan, niin silti kirjoitat itsestäsi. Kyllä se lapsihahmo ehkä olen minä. Kirjoitan sen itseni kautta.”
Millainen lapsi olit?
”Olen ollut samaan aikaan ihan hirveän iloinen ja kevyt ihminen, mutta myös kantanut koko maailmaa harteillani. Olen aina kauheasti huolehtinut muista ja ajatellut, että kun oikein rukoilen, niin kyllä ne sodat loppuvat. Iltarukoukseni oli superpitkä, koska niin monelle piti toivoa siunausta ja varjelusta.”
”Vanhempani kertovat tarinaa, jossa minun piti jo nukkua, mutta huoneesta kuului vain se loppumaton rukoilu. Jompikumpi kurkkasi ovesta ja sanoi, että Jenni nyt pitäisi nukkua. Minä olin vain huutanut, että turpa kiinni, mä rukoilen.”
”On onnekasta kohdata oikeita ihmisiä, jotka vievät oikeaan suuntaan. Olisi siinä voinut käydä hyvin toisella tavalla.”
Ajattelitko, että sinusta tulee kirjailija?
”Joo, tai kirjoittaja. Kirjailija kuulostaa vähän samalta kuin sanoisi, että minusta tulee isona prinsessa. Mutta kirjoittaminen on ollut minulle aina tosi tärkeä ilmaisukanava. Sitten aloin harrastaa teatteria 13-vuotiaana ja sekin oli tosi luontevaa ja osa identiteettiäni alusta asti.”
”Yksi syy siihen, että olen nyt tässä, on äidinkielen opettajani lukiossa. Lukio ei sujunut minulta hyvin, mutta luovuuteni huomattiin siellä. Oli yksi näytelmäprojekti, jonka jälkeen äidinkielenopettaja Tapani Seppälä otti minut sivuun käytävällä ja sanoi, etten tule pääsemään läpi yo-kirjoituksista. Että pyri mieluummin vaikka johonkin taidekouluun, se on oikeampi paikka.”
”Ja niin sitten menin kotiin ja sanoin, etten enää jatka lukiota vaan pyrin teatterikouluun. Vanhemmat olivat vähän näreissään tästä opettajan ohjeesta, mutta kun Yksi miljoonasta sitten ilmestyi, äiti kiitti Tapania ja sanoi, että hyvä elämänohje se ehkä oli.”
”On onnekasta kohdata oikeita ihmisiä, jotka vievät oikeaan suuntaan. Olisi siinä voinut käydä hyvin toisella tavalla. Yksittäiset sanat ja ihmiset voivat vaikuttaa valtavasti ihmisen elämään. Yritän muistaa sen.”
Sinut tunnetaan koomikkona, mutta kirjasi eivät ole lainkaan hauskoja. Miksi?
”Koska elämään kuuluu monenlaisia tunteita. Elämässäni on ollut tosi paljon hauskuuden vaatimusta, joten on ihanaa, että minulla on väylä katsoa itseäni myös kokonaisena. Se on ollut minulle tärkeää.”
”Ihanaa on sekin, että kirjani ovat vähän vahingossa vieneet ihmisiä kaunokirjallisen tekstin pariin. Ensimmäisen kirjani jälkeen sain Instagramissa viestin, että ’tilasin sun kirjan, kun oon pitkällä sairaslomalla ja ajattelin, että koska oot niin hauska muija, saikku kuluu nopeammin, kun pääsee höhöttelemään'. Vastasin että apua, se kirja ei ole yhtään hauska ja kerro sitten, jos jaksat silti lukea sen.”
”Myöhemmin sain viestin, että ’ei ollut hauska, mutta olipas se hyvä ja että tämä oli ensimmäinen kaunokirjallinen kirja, jonka oon koskaan lukenut ja että ehkä luen joskus toisenkin’. Ajattelin, että siinä se on, työni on tehty.”
Mitä haluat saada aikaan kirjoillasi?
”Ehkä haluan jotenkin kirjoittaa sitä kautta, että vaikka elämässä on monenlaista surua, niin se, millä tavalla asioita katsoo ja millä tavalla ihmiset katsovat toisiaan, vaikuttaa ihan hirveästi. Toivon, että kirjani hahmot katsoisivat toisiaan lempeästi myös tosi vaikeissa tilanteissa. Sitä samaa yritän omassa elämässäni.”
Eevan kirjaklubi -podcastissa Jenni kertoo myös vapaaehtoistyöstään asunnottomia auttavassa järjestössä ja siitä, miten Putous-menestys vaikutti häneen. Tietysti mukana on myös jokaisen klubin päättävä 20 kysymystä -osio. Kuuntele koko jakso!
