Jos haluat kirjoilta viisautta ja huumoria, tutustu näihin Eeva Turusen lukuvinkkeihin – yksi kirjailijan lempiteoksista riemastuttaa kurittomuudellaan
Kirjoissa kirjailija Eeva Turusta viehättää huumori, joka niveltyy kipuun. Tässä jutussa hän kertoo elämänsä tärkeimmistä kirjoista.
Tätä kirjaa rakastin lapsena:
J.A. Novotnyn ja Zdenek Milerin Myyrä kaupungissa
”Lapsena kahlasin kirjastossa läpi kirjasarjoja Viisikoista Tiina-kirjoihin. Kirkkaimpana mielessäni on kuitenkin kuvapainotteinen kirja ajalta ennen kouluikää.
Leena Krohnin suomentamassa Myyrä kaupungissa -kirjassa metsä hakataan ja myyrä ystävineen menettää kotinsa. Ystävyksille tarjotaan korvikkeeksi kerrostalohuoneistoon kyhätty, ilmatäytteinen keinometsä. Mieleeni jäi erityisesti kohta, jossa myyrä tunkee makkaroita autojen pakoputkiin.
Kirja lohduttomine avohakkuineen on ajankohtainen yhä. Lapsena pomppulinnamaiselta vaikuttanut tekometsä kiehtoi minua, mutta nykyään viritys tuntuu lähinnä ankealta.”
Tästä innostuin nuorena:
Monika Fagerholmin Diiva
”Luin Diivan parikymppisenä Arja Tuomarin suomennoksena. Sen jälkeen en jälkeen ole lukenut sitä kokonaan uudelleen. Olen halunnut varjella ensimmäisellä lukukerralla syntynyttä vaikutelmaa.
Diivassa minua kiehtoi ja riemastutti kurittomuus, ilkikurisuus ja romaanin sekä sen 13-vuotiaan päähenkilön omaehtoisuus sekä yllätyksellisyys. Monika Fagerholm osaa luoda kiehtovia, upottavia maailmoja. Muistan viehättyneeni Diivan kielestä, siitä, miten omalakinen kieli kuljettaa kerrontaa.
Minulle tärkeitä teoksia yhdistää se, että niissä kieltä käytetään näkemyksellisesti. Kun luin Diivan, kirjoitin jo itsekin, mutta en ollut tehnyt sitä vielä kovin kauan. Noihin aikoihin innostuin myös esimerkiksi Pirkko Saision Punaisesta erokirjasta.”
Tämä inspiroi minua kirjoittamaan:
Thomas Bernhardin Hakkuu
”Monet Thomas Bernhardin teosten suomennokset onnistuvat käynnistämään kirjoitusmoottorini ja hykerryttämään minua yhä uudestaan. Teoksissa on innostavaa liikettä, vimmaa, synkkää kitkeryyttä ja inhimillisyyttä, riipaisevuuttakin.
Esimerkiksi Hakkuun muoto, tyyli, psykologinen tarkkuus sekä huumori iskevät minuun yhä uudestaan. Teoksessa keskeisiä ovat ihmisen mielensisäiset käänteet ja kääntyilyt, ja se onnistuu ajamaan minut kosketuksiin itseni kanssa.
Bernhardin toisteinen, ironian sävyttämä imu on omaa luokkaansa, ja huomaan palaavani silloin tällöin juuri Hakkuuseen tai vaikka Haaskioon tai Kortinpeluu-pienoisromaaniin. Mestarikääntäjä Tarja Roinilan Bernhard-suomennokset eivät jätä toivomisen varaa."
Tämän kirjan luen aina uudelleen:
Jane Bowlesin Kaksi vakavaa naista
”Olen Jane Bowlesin romaanin useamman kerran Irmeli Ruuskan mainiona suomennoksena sekä kerran englanniksi. Toisinaan luen romaanista otteita. Jokaisella lukukerralla kirjasta paljastuu jotain uutta, eikä romaani koskaan kunnolla tyhjene.
Huomaan tarttuvani usein humoristisiin kirjoihin. Kahdessa vakavassa naisessa on lakonista huumoria, joka niveltyy kipuun ja syntyy samaistumisesta tai tunnistettavuudesta. Minua kiehtovat tämän queerin, modernistisen teoksen omalaatuiset henkilöhahmot, jotka toimivat ulkopuolisia odotuksia, normeja ja omia pelkojaan vastaan.”
Kuuntele: Eeva Turunen puhuu Jane Bowlesista Kirjailijoiden lukupiiri -podcastissa
”Mikään kirja ei sovi aivan kaikille, mutta suosittelen mahdollisimman monelle Katja Raunion teosta Viime ajat.”
Tämän aion lukea seuraavaksi:
Annika Idströmin Isäni, rakkaani
”Minulla on käynnissä Annika Idströmin melko suppeaksi jääneeseen romaanituotantoon perehtyminen. Jäljellä on vielä Isäni, rakkaani.
Ensimmäinen kosketukseni Idströmiin oli Veljeni Sebastian, jonka sain nuorena ystävältäni. Kiinnostus Idströmiä kohtaan heräsi uudelleen, kun kerran tulin napanneeksi kirjaston poistohyllystä Kirjeitä Trinidadiin -teoksen.
Annika Idström ei ole mikään kädenlämpöinen kertoja vaan aika rankka ja groteskikin eikä hänen teoksistaan kannata etsiä eteeristä tunnelmaa. Häntä lukiessani myös huvitun ajoittain.
Lukujonossa odottaa myös muun muassa László Krasznahorkain Saatanatango.”
Tällä kirjalla on minulle erityinen merkitys:
Eino Santasen Yleisö
”Runouden puolelta Eino Santanen nousee minulle merkittäväksi. Yleisö-niminen teos on hyvä esimerkki hänen tuotannostaan. Santasen runoudessa yhteiskunnallisuus, huumori, leikillisyys ja rytminen taiturillisuus nivoutuvat yhteen. Runot toimivat monella tasolla.
Nautin kovasti Santasen tavasta käyttää kieltä. Pidän myös siitä, miten hän runouttaan esittää. Viimeksi pääsin seuraamaan häntä Runokuu-festivaalilla viime vuoden elokuussa.
Pyrin lukemaan jatkuvasti jonkin verran runoja. Parhaillaan lukuvuorossa on Saila Susiluodon Akheron, pian Pauliina Haasjoen Valenssi. Seuraan esimerkiksi runoutta painottavaa Poesia-kustantamoa, jotta löydän uutta luettavaa.”
Tätä kirjaa suosittelen kaikille:
Katja Raunion Viime ajat
”Mikään kirja ei sovi aivan kaikille, mutta suosittelen mahdollisimman monelle Katja Raunion teosta Viime ajat. Näkökulma on ihmisen, joka työskentelee museossa asiakaspalvelutehtävissä, ja sinä-kerronta on toimiva, tehokas ratkaisu. Romaanissa käsitellään muun muassa vallankäyttöä ja luokkaa. Ihailen Raunion tarkkuutta sekä tyylillistä ja kielellistä taitoa sekä hänelle tyypillistä satiirista pilkettä.
Näinä luontokadon ja ilmastokriisin aikoina kannustan kaikkia lukemaan myös Juha Kauppisen jokusen vuoden takaisen Monimuotoisuus-tietokirjan. Se käsittelee luonnon köyhtymistä yksittäisten lajien kautta kiinnostavasti ja yleistajuisesti.”
Tämä saa minut riemastumaan:
Leonora Carringtonin The Hearing Trumpet
”Luin hiljattain Leonora Carringtonin The Hearing Trumpetin. Teos on ihanan vapaa, eikä realismi kahlitse sen anarkistista lennokkuutta. Romaanin mahtava päähenkilö, yhdeksänkymppinen Marian, joutuu naisten vanhainkotiin, joka osoittautuu omalaatuiseksi paikaksi kengän muotoisine taloineen, kultteineen ja rituaalimeininkeineen.
Surrealistista romaania ei ole tiettävästi käännetty suomeksi, mutta Kristiina Drewsin suomentama ote on ilmestynyt Nuori Voima -lehdessä nimellä Kuulotorvi.
Teoksen innoittamana hankin käsiini Carringtonin lyhyitä tekstejä, joista eräässä tyttö ei tahdo mennä tanssiaisiin vaan passittaa sijaisekseen hyeenan. Hyeena pitää siis naamioida. Hyeenan kasvot eivät menisi täydestä, joten niitä peittämään repäistään sisäköltä naama. Carringtonin parissa saa nauraakin.”
Lyhyempi versio jutusta on ilmestynyt Eevassa 1/2025.
