Mitä tapahtui käytöstavoille? Etiketissä on ongelmansa, mutta yhdestä syystä se on äärettömän tarpeellinen
Sosiaaliset säännöt voivat olla rajoittavia, ahdistavia ja alistavia. Mutta täysin ilman niitä maailmasta voi tulla sietämätön mölykaaos, jossa kenenkään sanaan ei voi luottaa, Eeva Kolu kirjoittaa kolumnissaan.
Katan pöytää. Mietin, laitanko haarukan ja veitsen samalle vai eri puolelle lautasta. Yhtäkkiä näen edessäni kymmeniä erilaisia valintoja. Mihin laitan haarukan, lusikan, veitsen? Vesilasin, kahvikupin? Entä jos eri viineille on erilaisia laseja? Ja lautasliinakin!
Päättelen, että pöytiä on luultavasti katettu ainakin yhtä kauan kuin ihmiset ovat syöneet haarukoilla (Wikipedian mukaan noin 1700 vuotta.) Jonkun on täytynyt miettiä tämäkin asia loppuun asti.
Soitan ystävälleni, joka on ollut töissä hienoissa ravintoloissa. Vastaus tulee heti: haarukka vasemmalle, veitsi ja lusikka oikealle, veitsen terä lautasta kohti.
Alan miettiä, mitä muuta en tiedä. Onko maailma täynnä tällaisia kirjoittamattomia sääntöjä, joista kukaan ei ole kertonut minulle?
Vanhempana tajusin, että kun ihmiset sanovat noin ei voi tehdä, he tarkoittavat: noin ei sovi tehdä.
Säännöt eivät oikeasti ole kirjoittamattomia – niistä on kirjoitettu lähes yhtä kauan kuin haarukoilla on syöty.
Ensimmäinen tunnettu etikettiopas on laadittu 500-luvulla frankkien kuninkaalle. Ahnehtimisen välttämiseksi hovia kehotettiin käyttämään korkeintaan kolmea sormea lihan syömiseen. (Ehkä haarukat tulivat frankkien hoviin hiukan jälkijunassa.)
Sain lapsena päiväkodissa kauhistuneita katseita, kun aterian päätteeksi nuolin veitsen… ja lautasen. Eihän noin voi tehdä! Ihmettelin, miten niin ei voi. Minähän juuri tein. Vanhempana tajusin, että kun ihmiset sanovat noin ei voi tehdä, he tarkoittavat: noin ei sovi tehdä. Meidän perheessä ei juuri piitattu sovinnaisuuksista.
Ehkä siksi olen pitänyt etikettiä elitistisenä, pölyisenä mennen maailman hapatuksena.
Ajauduin kuitenkin aiheen pariin niin kuin nykyään aiheiden pariin ajaudutaan: kun olin kerran googlannut pöydän kattamista, algoritmit alkoivat tarjoilla minulle modernien etikettigurujen videoita. Nillä ohjeistetaan kaikkeen jääkahvin juomisesta (ei ryystämistä) käyntikortin ojentamiseen (oikealla kädellä).
Joka toinen video käsittelee haarukan käyttöä, jota emme ilmeisesti 1700 vuoden kokemuksella osaa edelleenkään tehdä oikein.
Miljoonien vaihtoehtojen, kaaoksen, kiireen ja epävarmuuden keskellä on ehkä helpottava ajatus, että on olemassa ”oikea” tapa tehdä asiat.
Osa etikettisäännöistä tuntuu typeriltä, säännöiltä sääntöjen vuoksi. Jonkun muun nostaessa maljan sinulle et itse saa skoolata? Falskia vaatimattomuutta! Teetä pitäisi sekoittaa tietyn suuntaisesti – mitä väliä!
Enimmäkseen etiketissä ei kuitenkaan ole kyse pönöttämisestä, vaan muiden huomioimisesta.
Voi tuntua saivartelulta, että synttärikortti pitäisi sujauttaa kuoreen tietyllä tavalla, mutta taustalla onkin pyrkimys estää vastaanottajaa saamasta paperihaavaa. Ruokapöydässä tarjottimet kiertävät tiettyyn suuntaan, jotta kukaan ei jäisi ilman. Yhteiset pelisäännöt varmistavat, että käytännön asiat sujuvat kitkattomasti, jolloin voidaan keskittyä olennaiseen.
Yllätyin huomatessani, että somen etikettiguruilla on miljoonia seuraajia. Ajan hengen mukaisesti aihetta voi opiskella myös verkkokursseilla. Ehkä osa uudestaan heränneestä kiinnostukseta etikettiin selittyy old money -trendillä: juuri nyt kaikki haluavat näyttää kartanoissa kasvaneilta. Luulen kuitenkin, että kyse on muustakin.
Nykyihmisen päivät ovat täynnä loputtomia valintoja ja vaihtoehtoja, mikä ei ruokikaan vapaudentunnetta vaan stressiä ja tyytymättömyyttä. Miljoonien vaihtoehtojen, kaaoksen, kiireen ja epävarmuuden keskellä on ehkä helpottava ajatus, että on olemassa ”oikea” tapa tehdä asiat.
Useampi ystäväni on viime vuosina sanonut, ettei enää viitsi järjestää juhlia, koska kolmannes vieraista peruu kuitenkin viime hetkellä.
Luulen, että äkkiseltään vanhanaikaiselta tuntuva kiinnostus etikettiin liittyy myös teknologian roolin räjähdysmäiseen kasvuun elämässämme.
Päiviämme hallitseva teknologia on niin uutta, ettei sen käyttöön ole ehtinyt kehittyä yhteisiä pelisääntöjä. Tai ehkä vain niin addiktoivaa, ettei kukaan enää välitä vanhoista säännöistä. TikTok-videoiden huudattaminen kahvilassa on ihan yhtä noloa kuin piereskely julkisesti – tosin pieru luultavasti häiritsee muita vähemmän.
Monet muutkin ikiaikaiset käytöstavat ovat yhtäkkiä lakanneet olemasta. Viime hetken oharit olivat ennen todellisen mulkeron merkki, mutta pikaviestimien aikakaudella ne ovat enemmän sääntö kuin poikkeus.
Useampi ystäväni on viime vuosina sanonut, ettei enää viitsi järjestää juhlia, koska kolmannes vieraista peruu kuitenkin viime hetkellä.
Oikeasti aterimien järjestyksellä ei ole mitään väliä, mutta muiden huomioimisella on.
Sosiaaliset säännöt ovat pahimmillaan rajoittavia ja ahdistavia, jopa alistavia. Mutta täysin ilman niitä maailmasta tulee sietämätön mölykaaos, jossa kenenkään sanaan ei voi luottaa ja jossa lapset harhailevat nuoleskelemassa veitsiä.
Oikeasti aterimien järjestyksellä ei ole mitään väliä, mutta muiden huomioimisella on. Ja kenenpä elämä ei hyötyisi ripauksesta vanhan ajan charmia? Siispä skål käytöstavoille – mutta etiketin vastaisesti aion jatkossakin kilistellä laseja. Sehän on puolet hauskuutta.
