
Ensin hautajaiset, sitten häät. Clarissa Hedmanilla, 32, jälkimmäinen päivämäärä on ollut selvillä jo pitkään, mutta ennen omaa hääjuhlaa tulivatkin yllättäen hautajaiset. Clarissan isoisä, legendaarinen tennisvaikuttaja Heikki Hedman menehtyi huhtikuun alussa 82-vuotiaana.
”Kaipaan häntä kovasti, ja muistelen lämpimästi. Fafa oli huumorimies, hänen seurassaan oli aina hauskaa. Hän sai aivoinfarktin, ja sitten hän olikin jo poissa. Sairastuin koronaan enkä päässyt muiden mukana katsomaan häntä sairaalaan. Se harmittaa.”
Tapaamme ravintolassa Helsingin keskustassa, ja Kalliossa asuva Clarissa on tullut paikalle etuajassa. Hetken hän ehtii epäillä, löytääkö hänen äitinsä Kati Kaivanto, 65, ajoissa perille Espoon Niittykummusta. Tälle kun tyttären mukaan sattuu aina kaikenlaista juuri kesken kaiken.
”Äiti on sellainen ikuinen säätäjä.”
”Kaikki järjestyy”
Clarissa on pr- ja vaikuttajamarkkinoinnin asiantuntija, ja keväällä 2022 hänet nähtiin Diili-ohjelmassa. Ohjelma kuvattiin viime syksynä, mutta kisan käänteet ovat vielä haastattelua tehtäessä salaisuus. Kokemus oli kuitenkin Clarissan mielestä hyvä, selvästi plussan puolella:
”Eniten minua yllätti, että vaikka olen nopea käänteissäni, niin tiukan paikan tullen olinkin aika harkitseva ja rauhallinen.”
Kun äiti saapuu paikalle, hänet tunnistaa helposti samaksi tummaksi naiseksi, joka poseerasi usein lehtikuvissa kolmekymmentä vuotta sitten. Silloin hän oli Kati Hedman, tennistähti Jari Hedmanin vaimo.
Nopeasti käy ilmi, että kaksikolla riittää puhetta, ja sekä äiti että tytär ovat toimeen tarttujia. Yhteistä on myös iloisuus, nauru on molemmilla herkässä.
”Olen miltei yltiöpositiivinen. Uskon aina, että kaikki järjestyy”, sanoo Clarissa, ja Kati jatkaa:
”Mitä säätämiseen tulee, niin en todellakaan ole perheen ainoa siinä lajissa. Kyllä kuopuksellekin sattuu ja tapahtuu, me molemmat teemme emmekä meinaa, ja välillä roiskuukin.”
Clarissa myöntää naureskellen olevansa aika samanlainen kuin äitinsä. Molemmat ovat temperamenttisia ja nopeita.
”Niinhän se on, että omat huonot piirteet huomaa paremmin toisessa kuin itsessä, ja juuri ne ärsyttävät”, Clarissa sanoo.
Kerrataan vielä perheen monipolvinen henkilöhistoria: Kati on entinen lentoemäntä ja edesmenneen kuvanveistäjä Kimmo Kaivannon tytär. Hänellä on liitostaan Jari Hedmanin kanssa kolme tytärtä, joista Clarissa on nuorin. Lisäksi Jarilla on kaksi tytärtä liitostaan Anne Hedmanin kanssa, ja myös Annen kaksi lasta tämän aiemmasta liitosta kuuluvat samaan suureen sisarusjoukkoon Clarissan kanssa. Jari ja Anne erosivat vuonna 2007.
”Olemme varsinainen uusperhe. Vaikeitakin aikoja on ollut, mutta aika laimentaa tunteita. Nykyisin kaikki lapset, eksät ja nyksät pärjäävät hyvin keskenään. Minulla on Jarin kanssa nyt erittäin hyvät välit, pystymme puhumaan mistä vain”, Kati kertoo.
Porukka tapasi yhdessä viimeksi jouluna.
”Tärkeintä, että lapsilla on kaikki hyvin, vaikka vanhempien keskinäiset suhteet heilahtelevatkin. Totuus on, että ilman Jaria minulla ei olisi näitä kolmea ihanaa tytärtä.”
”Kaikkien lasteni nimillä on oma tarinansa”
Kun Clarissa Hedman syntyi vuonna 1990, Katilla ja Jarilla oli jo kaksi tytärtä, kaksivuotias Christal ja vuoden ikäinen Claudia. Eevan haastattelussa heinäkuussa 1989 Kati kertoi olevansa onnellinen, vaikka takana oli raskaita kokemuksia.
Hän oli menettänyt oman äitinsä äkisti ja joutui olemaan paljon yksin lasten kanssa, kun aviomies oli valmennustyönsä vuoksi poissa viikkokausia. Kati tunnusti haastattelussa myös, että pari halusi ehdottomasti lisää lapsia, ja seuraavankin nimi alkaisi C-kirjaimella.
”Kaikkien lasteni nimillä on oma tarinansa. Clarissan nimi löytyi hienosta Villeroy Bochin lasisarjasta.”
Nuorimmainen tytär oli vasta kolmivuotias, kun perheidylli rikkoontui. Lehtikuvissa tennislegendan rinnalla poseerasi yllättäen uusi rakas, ja jo seuraavana vuonna Jari meni naimisiin Annen kanssa. Omien tyttärien näkeminen lehtikuvissa uuden perheen kanssa oli rankkaa Katille.
”Sekä isä että äiti ovat meille rakkaita. Ymmärrän nyt, että he molemmat yrittivät parhaansa. Tilannetta ei helpottanut se, että perheen asioita puitiin julkisesti”, pohtii Clarissa.
Katilla oli lentoemännän vuorotyö ja lasten harrastuksista huolehtiminen, Jarilla vaativa työnsä ja uusi perheensä. Ison osan ajasta Kati oli kolmen tytön yksinhuoltaja, joka järjesteli elämänsä tyttärien ehdoilla.
”Ne olivat todelliset ruuhkavuodet, varsinaista palapeliä.”
Kun Kati pitkän lentovuoron jälkeen soitti kotiin toiselta puolelta maailmaa, puhelimessa tyttö saattoi tivata, milloin äiti tulisi Kiinasta kotiin ja toinen valittaa, että isosisko ei vie koiraa ulos, ”vaikka on sen vuoro”. Ja kun Kati palasi kotiin, edessä olivat kuljetukset harrastuksiin, lasten syntymäpäiväjuhlien järjestelyt sekä kouluasiat.
Jälkeen päin Kati sanoo olevansa ylpeä selviytymisestään.
”Minulla oli hyviä lastenhoitajia, ja jaksoin, koska meillä oli niin ihania hetkiä tyttöjen kanssa. Hitsauduimme yhteen ja tein kaikkeni, että avioero häiritsi lapsia mahdollisimman vähän.”
”Olemme yhä varsin tiivis naisnelikko. Me kaikki kolme sisarta tapaamme mieluusti äidin luona”, Clarissa sanoo.
”Clarissa on aina ollut käytännöllinen”
Vanhempien ristiriidat vaikuttivat myös lapsiin, sen Kati ja Clarissa myöntävät.
”Hiukan hirvittää kertoa, mutta varhaisin muistikuvani on hetki, jolloin isä lähti kotoa. En tiedä, miten minulle puhuttiin asiasta, ja tuskin ymmärsin kaikkea, mutta muistan, kuinka isä oli pakannut tavaransa. Tajusin, että hän on ulko-ovella ja lähtee, eikä kyse ollut mistään tavallisesta työjutusta.”
Kati sanoo, että kaikki kolme tytärtä ovat hänelle yhtä rakkaita ja läheisiä.
”He ovat elämäni tärkeimmät ihmiset, ja jokaisella heistä on erityinen ja oma paikkansa sydämessäni. Eikä Clarissa suinkaan ollut hemmoteltu kuopus.”
Päinvastoin.
”Jouduin taistelemaan pysyäkseni parvessa mukana ja saadakseni isompien hyväksynnän. Olin melkoinen suorittaja, koko ajan piti yrittää olla yhtä hyvä kuin iso-siskot.”
Katin mukaan Clarissa on syntymäreipastekijä, hän on aina tiennyt, mitä haluaa.
”Hän oli jo lastentarhassa ryhmänsä nuorin, joka pärjäsi ilman vaippoja. Hän päätti kaksivuotiaana, ettei tarvitse edes pottaa vaan käy vessanpöntöllä kuten muutkin.”
Pikkuvanha kuopus meni kouluun jo kuusivuotiaana, sillä hän halusi olla kuten sisarensa. Kati kertoo, kuinka tytär osallistui koulukypsyystestiin ja pärjäsi hyvin.
”Clarissa on aina ollut käytännöllinen ja pitänyt jalat maassa. Kahdeksanvuotiaana hän antoi minulle joululahjaksi kahvinkeittimen. Olin kuulemma valittanut huonosta keittimestä, ja sen jälkeen tyttö tutki mainosten tarjoukset, löysi parhaan ja säästi hinnan viikkorahoistaan.”
”Olin suorastaan siivoushullu”
Uusperheessä kaikki sujui lapsen silmin hyvin, ja Clarissalla on monia ihania muistoja.
”Meillä oli kivaa äidin kanssa, pääsimme toisinaan mukaan jopa hänen työmatkoilleen ulkomaille. Joskus äiti toi meille tuliaisiksi kauniita vaatteita. Myös Annen lapset ja uudet pikkusisaret olivat mukavia, ja meillä kaikilla oli paljon urheiluharrastuksia.”
Sisarkolmikon ikäero oli kätevän pieni, teini-iässä he olivat jopa samankokoisia. Tosin siitä tuli myös riitaa.
”Isosiskot eivät tykänneet, kun lainasin heidän vaatteitaan. Christal laittoi kaappinsa oveen munalukon, mutta opin keinottelemaan lempitavarani sieltä ulos kääntelemällä ovea.”
Ongelma oli, että siskokset kävivät samaa koulua. Välitunnilla piti varoa, ettei isosisko tullut käytävällä vastaan ja huomannut pikkusiskon vieneen hänen saappaansa.
”Kotiin palatessa jouduin joskus vaihtamaan ulko-ovella toisen puseron, kun tajusin, että isosisko oli jo kotona.”
Kodin siisteys ja järjestys on aina ollut Clarissalle erityisen tärkeää. Ehkä hän sisimmässään tajusi, että perheen ainoana aikuisena oleminen oli äidille raskasta.
”Olin suorastaan siivoushullu, ja raivasin siskojenkin tavaroita, jos suinkin sain. Ehkä halusin, että edes jokin puoli elämästä oli hallinnassa, tai ehkä tahdoin olla äidille mieliksi.”
Kati seurasi tyttärensä siisteysintoa lähinnä huvittuneena.
”Jossain vaiheessa hänellä ja Claudialla oli yhteinen huone, ja sisarensa sotkuisuuteen kyllästynyt Clarissa viritti keskelle tilaa pyykkinarun ja verhon. Hän halusi olla varma, että ainakin hänen oma puolensa olisi järjestyksessä.”
Kaikki kolme tytärtä ovat äidin mielestä omanlaisiaan persoonallisuuksia, mutta ulkopuolisten silmin heissä on paljon samaa.
”Kuntovalmentajamme sanoo, että meillä kaikilla on ihan samanlaisia treeni-ilmeitä ja -eleitä.”
Urheilullinen Clarissa tapasi nykyisen miehensä, ex-jääkiekkoilija ja valmentaja Eetu Pöystin jo Mäkelänrinteen urheilulukiossa. Romanssi ei kuitenkaan syttynyt vielä kouluvuosina.
”Clarissalla riitti tekemistä ja kavereita, koko ajan löytyi uusia ideoita ja harrastuksia. Minulla on kuitenkin aina ollut vahva luotto häneen. Tiesin että tyttö kyllä pärjää, enkä ollut yhtään ihmeissäni, kun hän itsenäistyi niin varhain”, Kati muistelee.
Ylioppilaaksi magnan papereilla kirjoittanut kuopus muutti pois kotoa jo 19-vuotiaana. Hän lähti kirjoitusten jälkeen vuodeksi Australiaan töihin.
”Kaveripiirini vanavedessä minulla oli ensin mielessäni tyypilliset opiskeluvaihtoehdot: lääkis, kauppis ja oikis, mutta mikään niistä ei tuntunut omalta. Halusin harkita valintojani.”
Kotiinpaluun jälkeen Clarissa teki Suomessakin sekalaisia töitä, parhaimmillaan neljässä paikassa yhtä aikaa. Sen jälkeen hän on opiskellut vaatesuunnittelua ja valmistunut ammattikorkeakoulusta vestonomiksi.
Klik!
Se kuuluisa klik kaikui helsinkiläisbaarissa eräänä iltana vuonna 2016. Vanhat lukiokaverit kohtasivat sattumalta, ja Eetu paljasti, että Clarissa oli ollut hänen koulu-aikainen ihastuksensa.
”Huomasin, että onpa hän ihana tyyppi, ja vielä komeakin.”
Siitä pitäen pari on ollut yhdessä.
”Eetu on rauhallinen ja kannustaa minua kaikessa. Vitsailen, että minä olen superoptimisti ja hän perheen pessimisti sekä järjen ääni. Haluan uskoa, että pystymme yhdessä rakentamaan pysyvämmän perheen kuin vanhempani.”
Pariskunta meni kihloihin vuonna 2018, ja tarkoitus oli mennä naimisiin jo kaksi vuotta sitten. Häät jouduttiin kuitenkin siirtämään koronan takia kahteen kertaan, ja lopulta Clarissa ja Eetu vihittiin maistraatissa tämän vuoden ystävänpäivänä. Varsinaiset hääjuhlat ovat haastatteluhetkellä vielä edessä.
Kati kehuu vävyään vuolaasti. Hän on erityisen otettu siitä, että tämä pyysi tyttären kättä sekä Jarilta että häneltä.
”Eräänä iltana sain myöhäisen puhelun. Ensin hätkähdin: miksi Eetu soittaa, oliko jokin hätänä. Eetu puhui kauniisti ja kysyi, oliko minulla mitään heidän avioliittoaan vastaan. Sanoin heti, että hän on paras vävy, mitä kuvitella voin.”
Clarissa kuuntelee äitiään hymyillen ja täydentää:
”Isä sen sijaan oli huumorimiehenä kuulemma ensin hiljaa, ja vastasi sitten viivytellen, että ’en mää nyt oikein tiedä’. Sitten hän lisäsi nauraen, että totta kai.”
”Olen saanut paljon rakkautta ja huomiota”
Italian Livornossa on vietetty isot hääjuhlat, kun tämä lehti ilmestyy. Kesäkuun alussa ratkeasi Diili-ohjelman tulos.
”Kaikki tuntuu loksahtaneen elämässäni paikoilleen. Jatkan töitäni viestintätoimistossa, mutta minulla on monenlaisia unelmia. Toivottavasti voin joskus yhdistää työni ja rakkauteni eläimiin”, Clarissa sanoo.
Clarissalla on yhdeksänvuotias rhodesiankoira Rapu. Se on perimältään afrikkalainen leijonanmetsästäjä, mutta emäntänsä mukaan kilttiäkin kiltimpi. Myös Claudia-siskolla on koira Addu.
Molemmat koirat ovat olleet hoidossa Katin luona mummolassa. Koirille Kati on mummo, lapsenlapsi Nonolle hän on mummi.
Myös Katilla ovat asiat mallillaan. Juuri nyt pitäisi löytää värikäs leninki kuopuksen hääjuhlaan, auttaa ystävätärtä vaateliikkeessä ja viettää aikaa kaksivuotiaan Nono-pojan kanssa.
”Oikein odotan, että pääsemme kesällä hänen kanssaan ongelle.”
Kati maalaa värikkäitä tauluja. Oikeastaan häntä voisi kutsua taiteilijaksi, sillä hän on maalannut jo yli kaksikymmentä vuotta ja pitänyt useamman näyttelyn.
Kimmo Kaivannon taiteellisuus näyttää periytyvän, sillä myös Katin kaikki kolme tytärtä ovat hyviä piirtämään ja visuaalisesti suuntautuneita.
Tyttärien itsenäistyttyä Kati on asunut yksin. Avioeron jälkeen hänellä on ollut kolme vakavaa seurustelusuhdetta, joista hän on hyvin kiitollinen.
”Jokainen suhde on ollut minulle hyvin tärkeä. Olen saanut paljon rakkautta ja huomiota. Kyllä minua on kosittukin, mutta en ole ollut valmis uuteen liittoon.”
Clarissa Hedma sanoo, että hän oppinut äidiltään, että muita ihmisiä täytyy kunnioittaa ja heikompaa pitää tukea.
”Koko meidän naisnelikkomme supervoima on positiivisuus. Äiti on ehkä kiltein ja auttavaisin ihminen, jonka tiedän. Voin aina kääntyä hänen puoleensa missä asiassa tahansa.”
Katia elämä on välillä koetellut, mutta hän tuntee pärjänneensä hyvin.
”En ole tippaakaan kyyninen. Olen aina tehnyt päätökseni sydämellä ja hyvällä omallatunnolla, ja samaa olen yrittänyt opettaa tyttärilleni. Näillä eväillä jatketaan eteenpäin.”
Kurkista roolien taakse ja seuraa Eevaa Instagramissa ja Facebookissa.
Artikkeli on julkaistu Eevassa 6/2022.