
1. Oma hiustyyli omasta päästä
Yksilöllisyys on suurin hiustrendi juuri nyt, kampaaja ja kouluttaja Jukka Tikkinen L’Oréalilta sanoo. Suuntaus näkyy myös hiusalan palveluissa. Hiusväreistä kehitetään vähemmän hiukseen tunkeutuvia eli helpommin vaihdettavia. Näin mieltään ja sävyään voi muuttaa juuri niin usein kuin haluaa ilman, että hiusten kunto kärsii.
Nyt on myös muodikasta kuunnella tukkaa eli luoda tyyli hiusten ehdoilla eikä pakottaa esimerkiksi jakausta tiettyyn kohtaan.
2. Värikarttana kuparipannu
Hiusväreissä erottuu kaksi lähes vastakkaista trendiä: vahvasti keskenään eriväriset osiot eli kontrastiset palkkivärjäykset sekä luonnolliset lopputulokset.
Sävyistä lämpimät ovat suosittuja. Trendikkäitä vaaleita sävyjä ovat hiekka, hunaja, kulta ja vaalea kupari. Tummiakin sävyjä hallitsee hehkuva kupari. Kestovärien lisäksi suositaan niin sanottuja happamia värejä, jotka ovat hellävaraisempia eivätkä jätä erottuvaa tyvikasvua.
3. Verhot auki
Otsatukkamalleista trendikkäin on yhä verho-otsis eli curtain bangs. Se sopii monelle ja on kirjaimellisesti siirrettävissä sivuun, jos tilanne vaatii. Myös superlyhyt ja -pitkä otsatukka pitävät pintansa. Jukka Tikkisen mukaan paras mitta on joko riittävän lyhyt tai riittävän pitkä. Etenkin jos haluat otsatukalla selkeän muutoksen tyyliin, kuten sen leikkauttajat usein toivovat.
4. Ylistys luonnonkiharalle
Kaikenlaiset kiharat ovat kesän ja syksyn jättihitti. Kiehkuroista ei tarvitse pyrkiä tekemään erityisen täydellisiä, sillä muoti suosii luonnonkiharaa tai siltä näyttävää tulosta. Jos tukkasi on suora, luonnollisimmat kiharat syntyvät kartiopuikkokihartimella, jossa ei ole klipsiä, Jukka Tikkinen vinkkaa. Sen ympärille hiukset tulee kieputettua juuri sopivan huolettomasti.
5. Hyvällä mallilla
Hiusten kerrostusleikkaus tekee paluun 1970–80-lukujen tyyliin. Niin sanottu pyöreä kerrostus loihtii hiuksista selvästi lyhyemmät päältä mutta jättää pituutta sivuille ja niskaan. MacGyver-henkinen mullet-tyyli tuo hiuksiin keveyttä, helppoutta ja hauskuutta.
Polkkatukka on trendikäs kaikissa mitoissaan. Kampaaja Jukka Tikkisen mukaan pitkästä lyhyempään malliin on helppo totutella pituudella, joka päättyy leuan ja solisluiden välimaastoon. Myös lyhyen lyhyt pixie on hyvä valinta, samoin kuin pitkä laineikas Instagram-tukka. Jakauksen muodikkain paikka on muuten juuri siinä, missä haluat sen olevan.
6. Aina on pleksikeli
Hiusten rakennetta korjaavat ja siten kuntoa parantavat plex- ja flex-päätteiset hoidot sekä kulttimaineen saavuttanut K18-hoito ovat jo monelle tuttuja. Nyt samaa tekniikkaa on ujutettu kampaamossa käytettävien hiusvärien ja vaalennusaineiden sekaan.
Näin hiukset saavat värjätessä tai vaalentaessa ihanteellista hoitoa, mikä suojaa niitä käsittelyltä sekä silottaa ja antaa lisää kiiltoa. Hoidon vaikutusta voi jatkaa kotona tehohoitoaineella.
7. Esipesu
Uudenlaiset hiusten esipesutuotteet joko suihkitaan hetkeksi hiuksiin ennen pesua tai sivellään naamiona hiuspohjaan. Esipesulla voi kirkastaa hiusten sävyä C-vitamiinilla tai tasapainottaa talintuotantoa ja syväpuhdistaa hiuspohjaa savella.
Tuotteiden tavoite on sama: tehostaa pesua ja siten myös harventaa pesu- ja värjäys- tai vaalennusväliä. Yökäyttöön tarkoitettu kuivashampoo tarjoaa oikoreitin. Aamulla voi herätä puhtaammilla hiuksilla ilman, että kulkee suihkun kautta.
8. Prinsessa omilla ehdoilla
Parhaat arkikampaukset ovat yhä helppoja, huolettomia ja rentoja: niskaan kieputettuja lettejä ja reippaita ponnareita. Juhlaan voi hakea myös klassista fiilistä nostalgisilta hiusidoleilta ja kopioida vaikkapa Grace Kellyn sileän morsiusniskanutturan vuodelta 1956, Tikkinen vinkkaa.
Koristeellisen juhlamekon kanssa sopii yksinkertaisen tyylikäs kampaus ja päinvastoin, ellei oma tyylisi sitten vaadi totaalista minimalismia tai enemmän on mielestäsi enemmän.
9. Kevyempi kantaa
Jos hiusten muotoilu jää väliin raskaan föönin vuoksi, älylaite voi keventää taakkaa. Kevyimmät älyföönit painavat 249–294 grammaa, perinteiset laitteet helposti 600–1300 grammaa. Myös langaton, ladattava muotoilurauta tai ilmakiharrin helpottaa muotoilua eikä sido kampauksia verkkovirran äärelle.
Ilmakiharrin on tehnyt paluun lämpöharja-nimellä. Sillä saa hiuksiin helposti kohotusta ja taipuisuutta tai sillä voi freesata edellispäivän tyylin.
10. Karvan verran edellä
Jos kaipaat hiusinspiraatiota, Jennifer Lopezin pitkä tai Anine Bingin polkka on tutkiskelun arvoinen. Molemmilla (tai heidän kampaajillaan) on taito uudistua yksinkertaisilla nyansseilla mutta näyttää aina upealta ja itseltään.
Zendaya Coleman taas on muuntautumisen mestari, joka ei pelkää kokeilla villejäkään lookeja. Instagramista voi löytää hyviä ideoita, mutta kampaajalle se on pahin mahdollinen sävyreferenssikirjasto, Jukka Tikkinen sanoo. Koskaan kun ei voi tietää, millainen filtteri kuvassa on.
11. Lisää volyymiä
Kampaajan laittamat tuuhennukset ovat tulleet jäädäkseen ja ovat hyvä vaihtoehto, jos haluat nopeasti muhkeammat hiukset. Teipeillä, solmuilla, sineteillä tai silikonirenkailla kiinnitettävät aitohiusosiot huijaavat lisää volyymiä huomaamattomasti myös polkkatukkaan.
Huoltoväli on noin 3–8 viikkoa. Tuuhennukset voi myös ottaa vain niin sanottuihin kriittisiin kohtiin koko pään sijaan.
12. Kylmät kiharat
TikTok-trendi heatless curls säästää hiuksia lämpökäsittelyltä ja onnistuu kotona sukkien lisäksi kiharaputkella.
Tee näin: Jaa hiukset kahteen osioon ja kiinnitä putki tasaisesti keskelle päätä hiusklipsillä. Kieputa hiukset putken pätkien ympärille ja kiinnitä latvat putkeen donitseilla. Anna kiharoiden tekeytyä ainakin 3–5 tuntia tai jos pää kirjaimellisesti kestää, yön yli. Irrota lopuksi donitsit, klipsi ja putki ja pöyhi kiharat mieleiseksi. Loistava keino kihartaa tukka kesähelteillä, kun lämpölaitteiden käyttö ei houkuttele!
13. Hoitorinki
Jos hiusdonitsi eli schrunchie ei vielä ole tuttu, kannattaa vakavasti harkita sellaisen hankintaa. Etenkin silkkinen versio suorastaan hoitaa hiuksia verrattuna kuminauhoihin ja muihin tiukkoihin hiuslenkkeihin, jotka voivat aiheuttaa turhaa katkeilua. Uusin tuttavuus on kapea silkkiscrunchie, joka sopii minimalistiseenkin tyyliin.
14. Pohjakosketus
Hiuspohjan hoito on tervetullut megatrendi, vaikuttaahan päänahan kunto usein myös hiusten kasvuun. Hiuspohjaa voi hoitaa paitsi kotona erilaisilla tuotteilla myös hoitolassa mikroneulauksella, joka lupaa aktivoida hiuspohjan solujen uusiutumista ja herätellä nukkuvia hiustuppeja. Parhaimmillaan käsittely voi edistää hiusten kasvua. Paras teho luvataan 3–6 hoidon sarjalla.
15. Noususuhdanne
Hedelmä- eli AHA-hapot sekä pre- ja probiootit nousevat nyt päähän, eli niitä on nyt myös hiuksille ja hiuspohjalle tarkoitetuissa tuotteissa. Hedelmähapoilla saat päänahan kuorimisen lisäksi kiillotettua hiuksia: kampaamosarjan maitohappoa sisältävä neste levitetään hiuksiin ennen pesua silottamaan niiden pintaa. Ihon mikrobiomia eli hyvää mikrobikantaa tukevat prebiootit taas saattavat tuoda avun hiuspohjan kutinaan ja ärtymiseen.
Juttu on julkaistu Trendissä 6/2022.