Delfiini muutti ihmisten taloon – tieteen nimissä tehty koe päättyi tragediaan
1960-luvun tieteellinen koe, jossa delfiinille yritettiin opettaa englantia, päättyi delfiinin itsemurhaan. & Espoon teatterin ja WAUHAUS-kollektiivin kantaesitys Peter asui talossa – delfiini pisteestä pisteeseen purkaa eläinrakkauden, kielen ja vallan ristiriitoja.
& Espoon teatterin kevään 2026 kantaesitys tarttuu yhteen tieteenhistorian hämmentävimmistä tositarinoista. Peter asui talossa – delfiini pisteestä pisteeseen pohtii vallan, kielen ja eläinrakkauden ristiriitaa – sitä, miten hyväksi tarkoitettu rakkaus voi muuttua tuhoksi.
Vuonna 1965 Neitsytsaarilla käynnistyi koe, jonka lähtökohta kuulostaa lähes absurdilta: delfiini nimeltä Peter muutti asumaan nuoren naisen kanssa taloon, jonka kaikki huoneet oli täytetty vedellä. Koe oli osa NASA:n rahoittamaa kielen ja kommunikaation tutkimusta, jossa yritettiin selvittää, voisiko eri lajien välillä syntyä yhteistä kieltä. Kokeen päätyttyä Peter siirrettiin toiseen laboratorioon, jossa hänen koko elintilansa kutistui yksinäiseen ammeeseen. Pian tämän jälkeen delfiini lopetti hengittämästä ja teki itsemurhan.
Näytelmä pohjautuu Pipsa Longan vuonna 2024 ilmestyneeseen teokseen, joka asettuu vuoropuheluun Peterin tarinaa käsittelevän dokumentin kanssa. Näytelmän esittää & Espoon teatteri yhdessä WAUHAUS-taidekollektiivin kanssa.
Voiko eläimelle opettaa ihmiskieltä?
Kun rakkaus ei ole viatonta
Näyttämöllä Peterin tarinaan heittäytyvät näyttelijät Ria Kataja, Anna Airola ja Iida Kuningas. Katajan mukaan teoksen ytimessä on ristiriita, joka tuntuu kipeän tutulta myös nykyajassa: ihminen voi vilpittömästi uskoa toimivansa rakkaudesta käsin ja samalla aiheuttaa toiselle kärsimystä.
Peter asui talossa – delfiini pisteestä pisteeseen ei tarjoa helppoja vastauksia. Se ei selitä tapahtunutta psykologisesti puhki eikä rakenna delfiinistä sentimentaalista symbolia. Sen sijaan esitys pysähtyy kielen äärelle: siihen, miten sanoilla yritetään kuroa umpeen kuilua ihmisen ja toisen elävän olennon välillä – ja mitä tapahtuu, kun sanat eivät enää riitä.
Ensilukemalla Longan teksti herätti Katajassa paljon ajatuksia, mutta sitäkin enemmän tunteita.
”Tunnistan itsessäni valtavan halun ymmärtää mitä tahansa eläintä ja saada siihen yhteys. Mutta sen hyväksyminen, ettei yhteydentarpeeni eläimeen ole aina ehdottomasti hyväksi eläimelle itselleen, nostattaa vaikeita tunteita, syyllisyyttä ja häpeää”, Kataja kuvailee.
Hän pohtii, miten ihmisen rakentamat olosuhteet voivat vääristää käsitystä eläimen elämästä.
”Delfinaariossa eläimet tekevät temppuja, mikä monille näyttäytyy jännittävänä elämyksenä. Mutta eihän se ole niille lajityypillistä elämää. Delfiini ui valtameressä sata kilometriä päivässä. Tämä on todellisuus, joka on yhtä lailla totta kuin se, että delfinaario on tekaistu ja ihmisen rakentama olosuhde – vankeudessahan ne siellä elää.”
Kieli näyttämön kipupisteenä
Longan teksti tutkii ihmisen ja luonnon suhdetta kieltä purkamalla. Teoksessa näyttelijät yrittävät kertoa Peterin tarinan uudelleen, mutta kompuroivat sanoissaan, kieltäytyvät niistä, pakottavat itsensä puhumaan ja puhuvat liikaa. Kieli velloo näyttämöllä kuin aalto, joka sekä kantaa että hukuttaa.
”Teoksessa on paljon kieltä, puhetta, sanoja ja ajattelua, joka on meille ihmisille ominaista. Kieli on meille yritys kuvata todellisuutta ja muodostaa käsitys siitä”, Kataja kuvailee.
”On myös paljon muunlaista kieltä kuin puhekieltä – kuten kehonkieli. Voisiko se olla kieli, jossa koemme enemmän yhteyttä tai erilaista yhteyttä kuin puhutun kielen tasolla. Kielen kautta on yritys ymmärtää Peterin kokemusta – mutta onko se koskaan mahdollista?”, Kataja pohtii.
Peili nykypäivälle
Vaikka tarina sijoittuu 1960-luvun tieteelliseen kokeeseen, esityksen kysymykset eivät ole menneisyyttä. Kuka saa puhua toisen puolesta? Kenen kieli määrittää todellisuuden? Ja missä kulkee vastuun raja, kun ihminen kurottaa kohti toista elävää olentoa omista lähtökohdistaan käsin?
”Vallan ja väkivallan käytön teemat ovat ajankohtaisia niin kauan kuin ihmisiä on ollut olemassa. Tarpeemme kontrolloida kaikkea mahdollista elävää ja elotonta maan päällä on iso kysymys, joka on aina ajankohtainen.”
Peter asui talossa – delfiini pisteestä pisteeseen ei pyri miellyttämään, vaan pakottaa katsojan pohtimaan omaa asemaansa vallankäyttäjänä. Se muistuttaa, että eläinrakkaus ei ole automaattisesti viatonta – ja että hyvistä aikomuksista huolimatta seuraukset voivat olla peruuttamattomia.
”Vaikka tämä on haastava ja iso aihe, joka herättää paljon tunteita, niin tässä on myös paljon kepeyttä, iloa ja valoa. Taide voi toimia siltana vaikeiden asioiden ja tunteiden käsittelyyn. Jos jossain ylipäätään on turvallista tuntea tunteita, niin teatterissa.”
Peter asui talossa – delfiini pisteestä pisteeseen
Kantaesitys & Espoon teatterissa 9.2.
Esitykset jatkuvat 7.5. saakka.
Näytelmän on käsikirjoittanut Pipsa Lonka.
Rooleissa Anna Airola, Ria Kataja ja Iida Kuningas.
WAUHAUS-kollektiivin taiteellisesta työstä vastaavat Juni Klein, Jussi Matikainen, Ville Seppänen, Heidi Soidinsalo ja Riku Suvitie.
