
Eevan kirjaklubin vieraat vastaavat kysymyksiin, joihin on vain oikeita vastauksia. Kysymyssarja on kunnianosoitus Marcel Proustin tunnetuksi tekemälle seurapelille.
Kirjailija Arttu Tuominen, 41, on porilainen rikoskirjailija, jonka seitsemäs romaani Vaiettu ilmestyi 2021. Hän on myös ympäristöteknologian insinööri ja kolmen lapsen isä.
Arttu Tuominen & 20 kysymystä
Mikä kirja kaikkien pitäisi lukea? Täällä Pohjantähden alla on kaikkien aikojen hienoin teksti. Siinä ymmärretään elämää niin vahvasti.
Minkä taidon haluaisit osata? Lentää.
Mitä pelkäät? Menettämistä. Sitä, että lapsille sattuisi jotain.
Mihin tuhlaat? Kirjoihin, ihan liikaa. Viimeksi ostin Max Seeckin uusimman.
Missä asiassa olet ollut väärässä? Jos puolisolta kysytään, olen väärässä koko ajan. Viimeksi eksytin koko perheen sienimetsään, kun väitin tietäväni reitin. Suuntavaistoni on kuitenkin surkea.
Kuka on muuttanut elämäsi? Puoliso. Olemme olleet yhdessä 22 vuotta, vuodesta 1999. Olimme ihan teinejä.
Millaisessa tilanteessa valehtelet? Kun en halua loukata toista, kerron valkoisen valheen.
Mitä sanaa tai lausetta käytät liikaa? Sitten-sanaa, sanoo kustannustoimittaja.
Jos voisit muuttaa yhden asian itsessäsi, mikä se olisi? Haluaisin tarttua rohkeammin tilanteisiin. Pelaan varman päälle enkä uskalla tarttua hetkiin.
Tuntuu, että muut pystyvät esimerkiksi hyppäämään vapaaksi kirjailijaksi esikoisromaanin jälkeen, mutta minä mietin kymmenen vuoden päähän ja käyn läpi kaikki kauhuskenaariot.
Elän varmaa harmaata elämää. Kaipaan joskus, että uskaltaisin tehdä isoja ratkaisuja.
Mitä pidät suurimpana saavutuksenasi? Lapsia.
Mikä on arvokkain omaisuutesi? Terveys.
Jos saisit olla joku muu yhden päivän ajan, kenet valitsisit? Haluaisin nähdä Stephen Kingin pään sisään ja nähdä, miten hänen mielikuvituksensa lentää. Varmaan havaitsisin, että hän tekee ihan samaa kuin minäkin eli istuu koko päivän koneen ääressä ja kirjoittaa.
Mistä toivot, että sinut muistetaan kuolemasi jälkeen? Hyvänä isänä ja aviopuolisona. Mukavana kunnon miehenä.
Mikä on paras tekemäsi päätös? Perheen perustaminen on parasta, mitä minulle on koskaan tapahtunut.
Mikä on lempipaikkasi maailmassa? Rakastan merta. Jos jokin ahdistaa tai painaa, minun ei tarvitse kuin mennä meren rantaan ja katsella hetki aaltoja. Paine rinnassa helpottaa heti. Veneessä tunnen hallitsevani itseäni. Mitä kauempana rannasta olen, sen parempi. Minulla on viisimetrinen moottorivene, riittävä minulle. Veneilen perheen kanssa joskus ja yksin aina kun mahdollista.
Mikä on hyödyllisin rutiinisi? Kirjoitan 500 sanaa illassa ja merkitsen ne exceliin. Ilman sitä en varmaan pystyisi kirjoittamaan kirjoja.
Minkä neuvon antaisit nuoremmalle itsellesi, jos voisit? Saman kuin nykyiselle: uskalla heittäytyä.
Mitä olet oppinut rakkaudesta? Että se ei ole itsestäänselvyys ja että sen eteen pitää tehdä töitä. Se voi tarkoittaa ihan arkisia tekoja, mutta myös kosketuksia ja sanoja.
Minkä suhteen muutit viimeksi mieltäsi? En muuta mieltäni kovin helposti, olen niin itsepäinen. Luultavasti jonkin lasten koulutehtävän suhteen.
Mikä herättää sinussa toivoa? Nuoret tuntuvat aina olevan fiksumpia kuin me vanhat. Erityisesti ympäristönsuojelussa ja ilmastoasioissa he ovat hanakampia puhumaan tärkeiden asioiden puolesta kuin me kalkkikset.
Eevan kirjaklubissa kohtaat lempikirjailijasi kaikessa rauhassa
Eevan kirjaklubi on kirjatapahtuma ja podcast sinulle, joka rakastat lukemista. Eevan kirjaklubissa Arttu Tuominen puhuu muun muassa heittäytymisen vaikeudesta, excelin hyödyllisyydestä ja siitä, mikä elämässä on tärkeintä.
Hyväksy evästeet
YouTuben videosoitin käyttää evästeitä. Hyväksy evästeet katsoaksesi videon.

Artikkeli on julkaistu Eevassa 12/2021.