Kun Dakota Robin oli lapsi ja häntä pidettiin vielä tyttönä, hän melskasi kerran veljensä kanssa rantavedessä. Lastenlapsiaan päivittäin hoitanut mummi tuli torumaan.

”Veljeni käytöksen hän kuittasi toteamalla, että pojat ovat poikia. Minulta hän kysyi tuohtuneena, miten sinä kehtaat häiritä naapureita metelöimällä.”

Isoäidin mielestä siis Robinin veljellä oli sukupuolensa vuoksi oikeus metelöidä. Tytöksi oletetun Robinin olisi kuitenkin pitänyt hävetä ja ottaa vastuu muiden tunteista.

Nykyään Robin on kansainvälinen rauhankasvattaja, monimuotoisuuskouluttaja ja transsukupuolisten tukihenkilö, joka asuu puoliksi Helsingissä, puoliksi Lontoossa.

Hän puhuu nyt työkseen ahtaiden sukupuoliroolien vahingollisuudesta.

”Tytöiltä viedään mahdollisuudet, pojilta oikeus tunteisiin”, hän kiteyttää.

Tyttöjä ja naisia kasvatetaan Robinin mukaan edelleenkin liian usein häpeää istuttamalla ja sillä hallitsemalla. Heitä opetetaan puhumaan, istumaan ja käyttäytymään itseään jatkuvasti hilliten ja pienentäen.

”Kannan sitä häpeää vielä nyt kolmekymppisenä transmiehenäkin. Otan vastuun siitä, jos minua kohdellaan väärin, ja pidän sitä omana syynäni.”

Robin onkin joutunut tekemään paljon työtä kyseenalaistaakseen sisäistämiään asenteita, uskaltaakseen ottaa tilaa ja puolustaakseen oikeuksiaan.

”Transnaiset uskaltavat usein vaatia oikeuksiaan trans­miehiä rohkeammin ehkä osittain siksi, että heitä on kasvatettu poikina. Poikaoletettujen annetaan ottaa tilaa, käyttää ääntä ja olla miellyttämättä muita.”

Toisaalta Robin on hyvin tietoinen myös siitä, että trans­naisiin kohdistuu hyvin paljon viharikoksia. Siksi heidän on pakkokin uskaltautua puolustamaan itseään.

ROBINILLA ON OMAKOHTAISIA KOKEMUKSIA siitä, miten eri sukupuolten edustajaksi määritettyihin suhtaudutaan. Hänen sukupuolenkorjauksensa on pitkällä, ja hän on ottanut testosteronihoitoja noin puolitoista vuotta.

”Kun esimerkiksi menen kouluttamaan pienessä parrassa, päät kääntyvät ja ihmiset hiljenevät. Saan enemmän tilaa ja auktoriteettia kuin silloin, kun feminiiniset piirteeni näkyivät.”

Robin kertoo saavansa nyt myös kulkea kadulla kenenkään häiritsemättä naisystävänsä, tuottaja-artisti July Jonesin kanssa.

Ahtaat rooliodotukset kahlitsevat myös miehiä. Robin on itsekin omaksunut toisinaan myrkyllisiä miehenmalleja.

”Olen esimerkiksi jättänyt puuttumatta miesporukassa naisia halventavaan keskusteluun ihan vain siksi, että olen kokenut riittämättömyyttä miehenä ja hakenut malleja stereotypioista, jotta en tulisi suljetuksi ulos.”

Kun Robin vasta haaveili sukupuolenkorjaushoidoista, hän kuvitteli, että hienointa olisi elää miehenä, jonka ei tarvitsisi koskaan kertoa transtaustastaan. Lapsena ja nuorena transsukupuolisuus aiheutti jatkuvasti ongelmia.

”Esimerkiksi bussikuski nöyryytti minua huutamalla bussissa kaikkien edessä, että onko tämä tytön lippu muka sinun, enpä olisi uskonut.”

MITÄ PIDEMMÄLLE transitio eli siirtymä syntymäsukupuolesta omaan sukupuoleen on edennyt, sitä enemmän Robin on alkanut iloita sitä, että on nimenomaan transmies. Enää hän ei halua häivyttää transtaustaansa tai solahtaa kokonaan kapeaan miehen rooliin.

”Transsukupuolisuus on auttanut ymmärtämään, että rooliodotukset aiheuttavat kaikkien sukupuolten edustajissa riittämättömyyden tunnetta ja hylätyksi tulemisen pelkoa.”

Robin toivoisikin, että sukupuoleen liittyvistä rooliodotuksista päästäisiin eroon ja kaikki saisivat kasvaa omiksi yksilöikseen.

Nykyisissä töissään hän pystyy monipuolisesti hyödyntämään elämänkokemuksiaan.

”Sukupuoliroolien ja ihonvärin takana me kaikki olemme ihmisiä, jotka haluavat tulla nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi. Haluan auttaa löytämään nämä yhteiset nimittäjät ja yhdistää ihmisiä.”

Juttu on julkaistu Trendissä 6/21.