Cristóbal Balenciaga loi aikansa upeimpia luomuksia – Coco Chanelin harmiksi: syntyi julma taistelu, joka oli päättää toisen uran

Belgiassa vietettiin 15. joulukuuta 1960 ilon juhlaa, kun kuningas Baudoin I asteli alttarille morsiamensa, espanjalaissyntyisen Fabiola Fernanda María de las Victorias Antonia Adelaida de Mora y Aragónin kanssa.

Fabiola ei ollut mikään tavallinen aatelisneito. Seurapiireissä pörräämisen sijaan hän oli kouluttautunut sairaanhoitajaksi, työskennellyt terveydenhoidon parissa ja kirjoittanut lastenkirjan.

Urheilullinen Fabiola ei halunnut pukeutua tavanomaiseen pitsiunelmaan suurena päivänään. Hän tilasi maanmieheltään Cristóbal Balenciagalta hätkähdyttävän modernin silkkiluomuksen, josta oli karsittu kaikki turhat koristeet.

Kuva morsiuspuvusta julkaistiin jokaisen varteenotettavan muotilehden sivuilla. Se myös sementoi Cristóbal Balenciagan aseman selkeälinjaisen muotisuunnittelun keisarina.

Cristóbal syntyi kolmilapsisen perheen kuopukseksi 21. tammikuuta 1895 Getarian pienessä rantakaupungissa Espanjan Baskimaalla lähellä Ranskan rajaa. Nykyään kaupungin merkittävimpänä nähtävyytenä tunnetaan muotisuunnittelijan nimikkomuseo, joka avautui 2011.

Isä José työskenteli kalastusaluksen kapteenina ja kuoli poikansa ehdittyä vain vähän yli kymmenvuotiaaksi. Äiti Martina tunnettiin lahjakkaana ompelijana, joka kohosi poikansa esikuvaksi. Miren Arzalluzin kirjoittaman elämäkerran Cristóbal Balenciaga – La Forge du Maître mukaan pieni Cristóbal vietti liki kaiken aikansa äitinsä työtä seuraten.

Nykyään Espanjan luoteiskolkka voi tuntua muodin suhteen sijainniltaan syrjäiseltä. Tilanne näyttäytyi toisenlaisena Cristóbalin nuoruusvuosina.

Vain kivenheiton päässä Getariasta sijaitsee San Sebastiánin eli baskiksi Donostian kaupunki, jonne kaikki Espanjan silmää tekevät kuningashuoneen jäseniä myöten kokoontuivat viettämään kesälomaa. Kaupungin palvelut vastasivat ylhäisten vieraiden vaatimustasoa. Siellä sijaitsi räätälinliikkeitä, joissa taiottiin saman tasoisia pukuja kuin Lontoon Savile Row’lla.

Cristóbalin ompelutaidot kehittyivät kohisten. Hän aloitti taipaleensa räätälin oppipoikana jo 12-vuotiaana.

Vaatturin oppiin Madridiin Cristóbal pääsi markiisitar de Casa Torresin tuella. Tämä oli hänen äitinsä asiakas. Markiisittaren apu varmisti Cristóbalin tulevaisuuden.

Cristóbal tunsi kankaiden, saumojen ja päärmeiden metkut perin juurin. Hän oli kartuttanut itselleen tekstiili-insinöörin taidot ennen kuin koko ammattinimikettä oli edes keksitty. Vaatimattoman luonteensa vuoksi hän ei kuitenkaan edes yrittänyt kahmia kunniaa menestyksestään itselleen.

”Vartalo on vaatteen todellinen arkkitehti”, hän muistutti aina.

15-vuotiaana Cristóbal pääsi Pariisiin ompelumestarinsa kanssa, ja matka muutti hänen suunnitelmiensa kurssin. Hän ei enää halunnutkaan huippuräätäliksi vaan naisille vaatteita suunnittelevaksi muotitaiteilijaksi.

Poikkeuksellinen tapa suunnitella muodostui Cristóbalin tavaramerkiksi. Hän ei juurikaan tehnyt luonnoksia. Sen sijaan hän poimutti kankaan mallin ylle ja alkoi luonnostella asua.

Cristóbal oli vain parikymppinen avatessaan oman Eisa Costura -muotisalonkinsa San Sebastiániin. Alkupääoman hän oli saanut kinuttua isosisaruksiltaan Maria Agustinalta ja Juan Martinilta, jotka lähtivät pitkin hampain mukaan. Heidän epäilyksensä kuitenkin osoittautuivat turhiksi.

Pian Eisa Costuralla oli salongit myös Madridissa ja Barcelonassa. Nuori Cristóbal Balenciaga oli singonnut Espanjan maineikkaimmaksi muotitaiteilijaksi, joka sai pukea maan ihailluimmat kaunottaret.

Yksityiselämäkin kukoisti. Työ oli saattanut yhteen Cristóbalin ja ranskalais-puolalaisen aristokraattinuorukaisen Wladzio Jaworowski d’Attainvillen.

Muoti oli myös Wladzion intohimo, sillä hän suunnitteli hattuja. Maailmansotien välisessä Euroopassa hattu oli avainasuste, jolla muodikas nainen erottui massasta.

Dramaattinen vuosi 1936 muutti kuitenkin kaiken. Espanjassa syttyi verinen sisällissota tasavaltalaisten ja niin kutsuttujen kansallismielisten välillä.

Luotien iskeytyessä seiniin huippumuoti oli viimeinen asia, jota kukaan ajatteli – varsinkin, kun vauraimmat ja vaikutusvaltaisimmat olivat evakuoineet itsensä kauaksi suurten kaupunkien taisteluista.

Niinpä Cristóbal teki päätöksen: oli aika jättää Espanja taakse ja suunnata muodin pääkaupunkiin Pariisiin yhdessä Wladzion kanssa. Siellä Cristóbal avasi nimeään kantavan muotisalongin.

Taistelu asiakkaista kävi kiivaana Pariisissa eikä ulkopuolisia kilpailijoita juuri kaivattu. Muotisuunnittelijoista varsinkin Gabrielle ”Coco” Chanel tunnettiin teräväkielisyydestään. Hän hyökkäsi armottomasti Cristóbalin kimppuun.

Coco toki arvosti tulokkaan taitoja mutta iski suoraan vyön alle tämän haavoittuvaan kohtaan ja levitti huhuja nuoren espanjalaisen kuulumisesta seksuaalivähemmistöön. Koska aika näyttäytyi silloin nykyiseen verrattuna niin erilaisena, tämä loukkasi Cristóbalia. Hän pelkäsi, että Cocon levittämät juorut söisivät häneltä asiakaskunnan.

Vaikeuksista huolimatta Cristóbal luotsasi muotitalonsa menestyksekkäästi toisen maailmansodan läpi. Hänen kansalaisuutensa sitä paitsi salli hänelle tiettyjä etuja. Toisin kuin suuri osa Eurooppaa, Espanja ei ollut mukana sodassa. Siksi Cristóbal onnistui suhteidensa avulla haalimaan haltuunsa kankaita, joista muut Pariisin muotisuunnittelijat saattoivat vain unelmoida.

Sodan päättyminen merkitsi suurimmalle osalle eurooppalaisista ilon aikaa. Cristóbalille 1940-luvun loppu näyttäytyi kuitenkin katastrofina. Hänen rakastettunsa Wladzio kuoli traagisesti äkilliseen sairauskohtaukseen 1948.

Cristóbal tunsi itsensä lyödyksi. Hän fantasioi muuttamisesta munkkiluostariin ja maallisen elämän jättämisestä taakseen.

Väitetään, että hänen hyvä ystävänsä Christian Dior sai hänet uskomaan elämän jatkumiseen – siitäkin huolimatta, että Christianin uskomaton menestys New Look -tyylin luojana oli saanut kollegat Cristóbalia myöten vihreiksi kateudesta.

Niin tai näin, Cristóbalin ura suunnittelijana jatkui. Lisäksi hän aloitti suhteen assistenttinsa Ramón Esparzan kanssa. Suhde kesti Cristóbalin kuolemaan asti.

Cristóbalin luomisvimma kohosi kuumimmilleen 1950-luvulla. Hän latasi oman vastauksensa Diorin tiimalasimallisiin, naisia korsetilla kahlehtiviin vaatteisiin ja esitteli vapaasti laskeutuvan pussimekon. Erilaiset kimonotakit viimeistelivät vaikutelman.

”Naisen ei tarvitse olla täydellisen kaunis kantaakseen vaatteitani. Ne hoitavat kyllä asian hänen puolestaan”, hän julisti.

Cristóbalin suunnittelu kohosi kaikessa kunnianhimossaan lähelle taidetta. Hän myös nappasi ideoita kuvataiteesta. Esimerkiksi 1600-luvun tunnetun hovimaalarin Diego Velázquesin taideteokset, kuten Hovinaiset, innoittivat häntä luomaan samanaikaisesti historiaa huokuvia ja nykyaikaa ilmaisevia asuja. Ne innostivat vaikutusvaltaisia asiakkaita.

Pian Cristóbalin suunnittelemissa asuissa ikuistettiinkin lehtien seurapiiripalstoille maailman merkittävimpiä muoti-ikoneja presidentinrouva Jacqueline Kennedystä aina filmitähdestä Monacon ruhtinattareksi kohonneeseen Grace Kellyyn. Tyyliä kopioitiin kaikkialla. Muotisalongit eri puolilla läntistä maailmaa kaavoittivat veistoksellisia vaatteita Cristóbalin esimerkkiä seuraten.

Aika ei kuitenkaan ollut otollinen Cristóbalin kaltaiselle suunnittelijalle. Valmisvaateteollisuus alkoi ottaa harppauksia 1960-luvulla. Nuori ja lahjakas Yves Saint Laurent perusti Rive Gauche -valmisvaatemerkin, jonka tarkoituksena oli houkutella uutta asiakaskuntaa.

Haute couturen aika vaikutti olevan ohi, vaikka se oli aiemmin vallinnut muodin keskeisenä tekijänä. Taiteenlaji edellyttää käsityötä puvun syntymisen jokaisessa vaiheessa. Balenciagan muotitalonkin kivijalka oli ompelija, joka valmisti vaatteen neulanpisto kerrallaan.

Nyt maailma oli kuitenkin muuttunut. Saumat saatettiin surrutella koneella, eikä kukaan enää edes osannut odottaa käsityötä.

”Enää ei ole jäljellä ketään, jota pukea”, Cristóbal ilmoitti Euroopan hulluksi hetkeksi kutsuttuna vuonna 1968, jolloin hän ilmoitti sulkevansa muotitalonsa.

Cristóbal menehtyi sydänkohtaukseen 23. maaliskuuta 1972. Muotilehdet julistivat kuninkaan kuolleen. 14 vuotta myöhemmin hänen sukulaisensa myivät oikeudet nimeen.

Moni on miettinyt Balenciagan nykyisiä luomuksia katsoessaan sitä, miten suunnittelija suhtautuisi muotitalon nykyiseen linjaan. Kirkuvilla logoilla koristetut neuleet ja niittisomisteiset laukut tuskin olisivat puhutelleet Cristóbalia.

Cristóbal Balenciagan perintö elää silti vahvana. Ilman häntä olisimme tuskin ihastuneet kehopositiivisiin vaatteisiin, jotka eivät kahlitse vartaloa.

Cristóbal myös auttoi meitä karsimaan turhat koristeet asuista ja keskittymään pukeutumisessa olennaiseen: hyviin materiaaleihin ja selkeisiin linjoihin.

Henkilökuva on julkaistu Eeva-lehdessä 9/2025.